sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viikonloppu Firenzessä


Luccan kaupunki huumasi viehättävyydellään, joten tunnelma ja odotukset olivat korkealla, kun ajelimme viikonlopuksi Firenzeen.  Keskustassa sijaitseva, ennakkoon varattu viiden tähden Grand Hotel Minerva tuotti kuitenkin pettymyksen. Tarjottu huone ei vastannut odotuksia, joten ensimmäinen ilta sujuikin joutuisasti lähistöltä hotellia etsien. Löytyihän se, mutta vain yhdeksi yöksi. Tuossa vaiheessa olin valmis unohtamaan Firenzen ja suuntaamaan kohti Riminiä; onneksi toinen yö sujui leppoisasti hotelli Cosmopolitanissa. Tähdillä ei ole näköjään mitään katetta - ainakaan näiden hotellien huoneita vertailtaessa.

Lauantaiaamun shampanja ja aurinkoinen aamu kuitenkin piristivät kummasti hotellisähläyksen jälkeen : ).


Firenze oli upea ja nähtävää olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Kaupunki on myös mainio shoppailupaikka. Kyllä Firenzeen voisi toistekin tulla.


Sunnuntaina lähdimme kuitenkin Arezzon kautta Riminiin. Arezzossa nautimme kevyen, mutta maukkaan brunssin.