sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vauhdikkaita viikonloppuja


Toukokuu on edennyt vilkkaasti tapahtumasta toiseen. Viikonloppuisin ei ole juuri tarvinnut miettiä, mitä tekisi. Ensin oli huhtikuun lopulla pääsiäinen, sitten vappu, josta seuraavana viikonloppuna oli äitienpäivä ja sitä seurasi viikonloppukeikka Saksaan Shakiran konserttiin. Pihan herääminen kevääseen ja ensimmäiset kukatkin meinasivat mennä ohi silmien vauhdikkaassa menossa.

Äitienpäivän aattona avasimme grillikauden kunnolla, sillä tuolloin otimme käyttöön upouuden grillimme, joka on entiseen verrattuna toista luokkaa.


Tämä Cello Gourmet 3 -grilli otti myös upean voiton Tekniikan Maailman testissä, jossa vertailtiin sivukeittimellisiä kaasugrillejä. Itse tykästyin siihen, koska siinä on ikkunalla ja lämpömittarilla varustettu kupu. Hankimme siihen vielä toisen parilan, jolloin saamme siitä vielä monikäyttöisemmän. Ainoa miinus grillissä on sen vankka teko : ), eli sitä ei ihan noin vain siirrellä terassilta toiselle. Tasaisella siirto ei ole ongelma, koska siinä on pyörät alla.

Äitienpäivän aattona koekäytimme myös uudet Aintwood-terassikalusteet. Kerrankin löysimme riittävän suuren pöydän eli pituutta sillä on 230 cm.


Grilliherkut uudella grillillä eivät tuottaneet pettymystä.


Erityisesti grillatut kasvikset valkosipuli-oliiviöljymarinadissa maistuivat mainiosti lihan kera.


Ja jälkiruuaksi tietysti suklaakakkua mansikoiden kera ja kuohuviiniä, jonka toin mukanani Wienistä.


Näin vietimme siis äitienpäivän aattoa ja varsinaista äitienpäivää juhlimme tällä kertaa lounaalla Haikon kartanossa. Ihan maistuva ateria sielläkin, vaikka jälkikasvu arvosti kotona tehtäviä herkkuja enemmän. Ja mikä olisikaan ollut ollut parempi kiitos äitienpäivänä : ).

Ei kommentteja: