tiistai 24. heinäkuuta 2012

Grillipizzaa


Auringon paistaessa on kiva tehdä ruokaa ulkona ja tietysti grillissä, jossa paistuu myös pizza varsin kätevästi. Tämän pizzaohjeen löysin Glorian ruoka & viini -lehdestä 5/2012. Tässä se hiukan sovellettuna.


Pizzapohja

5-6 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita jauhot, hiiva, sokeri ja suola. Lisää joukkoon vesi ja öljy. Alusta taikina tasaiseksi noin 10 minuuttia. peitä taikina ja anna kohtoa puolisen tuntia. Vaivaa taikinaa vielä hetki ja jaa se kolmeen osaan. Kauli  pyöreiksi levyiksi. Siirrä taikina pizzakivelle ja voitele öljyllä. Grillaa pohjaa 3-4 minuuttia ja käännä se. Lisää pohjalle Barilla-tomaattipastakastiketta ja pizzatäytteet. Paista vielä 3-4 minuuttia ja sitten vaan herkuttelemaan! 


Tein kolme erilaista pizzaa, joista ruokaraadin ykköseksi nousi tämä:

Pizzatäyte nro 1

Ananas
Salami
Herkkusieni
Mozzarellaraaste

Lisäksi kokeilin täytteenä mm. Parman kinkkua, rucolaa, herkkusieniä ja mozzarellaa. Kolmannessa versiossa oli mozzarellasiivuja, ananasta ja rucolaa sekä mozzarellaraastatta.


Pizzat maistuivat mainioilta, ja tätä herkkua ruokaraati haluaa toistekin : ).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusi lukija ilmoittautuu! Todella raikas on blogisi, mielettömän herkullisia reseptejä, joita täytyy päästä omassa kotikeittiössä testaamaan!

Hyvä olo kuntoillen & nautiskellen kirjoitti...

Kiva kuulla : )