tiistai 3. elokuuta 2010

Lehdistä ideoita ateriakokonaisuuksiin

Eilisen päivän vietin alaterassilla varjon alla välipaloja - tällä kertaa muun muassa makeita nektariinilohkoja ja porkkanoita - napostellen ja lehtiä lukien. Alaterassikin on nyt viimein saanut omat värikkäät kalusteensa, varjon ja pöydän, jotka sopivat mukavasti porealtaan seuraksi. 

Lukiessa juttuja ateriaideoita suorastaan tulvi päässäni. Kesällä on ihanasti aikaa suunnitella ateriakokonaisuuksia ja nauttia hyvästä ruuasta. Erityisesti illallisella on koko perhe yleensä koolla ja ruokahetkestä nautitaan yhdessä. Oli erityisen mukavaa kuulla, kun eilen jälkikasvu totesi illallisen olevan päivän kohokohta silloin, kun äiti kokkaa : ). Se oli upeaa kuulla!

Olen selaillut paljon erilaisia lehtiä loman aikana - kotimaisia ja ulkomaisia; ja hyvin usein niistä tarttuu jokin sopiva ohje kokeiltavaksi.

Yritän yleensäkin suunnitella noin 4-5 päivän ateriat kerralla, jotta joka päivä ei tarvitsisi kaupassa käydä. Tosin tuoreiden raaka-aineiden käyttö vaatii useamman käynnin kuin kerran viikossa, mutta ne ovat silloin nopeita täydennysostoksia ja hetken mielitekojen ostosretkiä. Kala ja liha on kiva ostaa tuoreena ja käyttää saman tien. Tosin lihan laitan usein pakkaseen, jos sillä ei ole käyttöä seuraavana päivänä.

Eilen tuli postilaatikkoon vihdoin ja viimein tilaamani Taste Italia -lehti. Olin odotellut heinäkuun numeroa jo pidempään, ja nyt tuli elokuun Taste Italia -lehti. Täytynee pistää palautetta, että heinäkuun lehti vielä uupuu. Senkin haluaisin mielelläni, sillä siinä oli mukavia kesäherkkuohjeita. No elokuun numerostakin on varmasti pitkän aikaa iloa. Sieltä kokeilen useampiakin aterioita.

Ei kommentteja: