sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Shoppailua ja näyteikkunaostoksia


 Münchenissä on rentouttavaa kuljeskella ja katsella ympäriinsä; ydinkeskustan kävelykaduilla on leppoisa tunnelma ja ihania putiikkeja. Ihan pelkäksi katseluksi ei kiertely sentään jäänyt, vaan mukaan tarttui muutamia vaatekappaleita kevätsäitä odottelemaan : ).


Näköaloja ja kaupungin kattoja voi ihastella Marienplatzin kupeessa olevan kirkon tornin ylätasanteelta, jos vaan jaksaa kivuta 309 porrasta kapeita portaita ylös. Kirkkaalla säällä se on vaivan arvoista. Sen jälkeen voi aina istahtaa viereiseen kahvilaan nautiskelemaan herkkuja.




Keskustan tuntumassa on myös useita sisustus- ja huonekaluliikkeitä. Ihastuttava nojatuoli - kuva alla - ei sentään mukaan lähtenyt, vaikka huomion hyvin kiinnittikin. Butlersista löytyi taas lisää kumiankkoja - mahdummekohan kohta enää itse poreammeeseen, kun ankkarykelmä valloittaa altaan täysin.

Eräästä loppuunmyynnistä lähti matkaan pari isoa vaasia ja kivikynttilärykelmä. Pakatessa tuli kyllä mieleen, oliko nekin pakko juuri nyt ottaa matkaan, koska laukut olivat hiukkasen täynnä.


Sistuslehtiä ostin myös ison nipun matkaan. Niitä on kiva selailla kotisohvalla mukavaa lomamatkaa samalla muistellen ja napata uusia ideoita sisustukseen ja kotipihalle.

Ei kommentteja: