sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ranskalainen suklaakakku makean nälkään

Kokeilin tänään uutta kakkuohjetta. Vuorossa oli ranskalainen suklaakakku. Kakkutaikinaa varten vatkasin 4 munaa ja 2 dl sokeria vaahdoksi. Niiden joukkoon sekoitin 1 dl vehnäjauhoja, 0,5 dl perunajauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Kaadoin taikinan voideltuun vuokaan, joka oli halkaisijaltaan 24 cm. Paistoin kakkua 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Annoin kakun jäähtyä vuoassa, ennen kuin leikkasin sen kolmeen levyyn.

Sitten vatkasin täytettä varten 150g margariinia ja 3 dl tomusokeria, joiden joukkoon lisäsin 2 keltuaista, 4 rkl kaakaojauhetta ja 4 rkl aprikoosimarmeladia. Levitin täytteen kakkulevyille.

Sitten sulatin 200 grammaa taloussuklaata vesihauteessa ja lisäsin joukkoon noin 0,5 dl kermaa ja levitin suklaakuorrutteen kakun päälle. Koristelin kakun vihreillä viinirypäleillä ja laitoin kakun jääkaappiin noin tunniksi ennen tarjoilua.

Kakku oli yllättävän makea - erityisesti täyte. Kakkupala vaati raikasta kermavaahtoa ison keon makeutta taittamaan. Itse en näin makeista herkuista oikein piittaa, mutta tulipahan kokeiltua : ). Sacherkakku on edelleen oma suosikkini!

Ei kommentteja: