keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Synttäreitä juhliessa!


Viikonvaihteessa juhlimme kaksi päivää synttäreitä ja mikäs sen mukavampaa! Tarjolla oli paljon herkkuja ja vauhdikasta menoa. Takkatilasta tehty disko oli menestys ja siellä oli kiva tanssia, limboilla ja laulaa nuorimmaisen kaverisynttäreillä! 



Nakkikolmiot tai nakkisarvet toimivat hyvänä huikopalana ja maistuivat nuorisolle. Taikinaan tarvitaan 2 dl haaleaa vettä, johon sekoitetaan 25 g hiivaa, 1 rkl hunajaa, 1/2 tl suolaa ja 2 rkl öljyä sekä noin 5 dl rouhesämpyläjauhoja. Taikina vaivataan ja annetaan sen nousta kaksinkertaiseksi noin tunnin. Jaan taikinan kahteen osaa ja kaulin ne kahdeksi pyöreäksi levyksi halkaisijaltaan noin 30 cm.

Taikinapyörällä jaan molemmat levyt kahdeksaan lohkoon kolmioksi. Levitän jokaiselle lohkolle kevyesti makeaa chilikastiketta ja sinappia. Asetan nakin kolmion leveään päähän ja pyöräytän rullalle. Annan sarvien kohotoa noin puoli tuntia ja paistan ne 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin vaalean ruskean pinnan.


Lasilliset shampanjaa juhlistivat meidän aikuisten omaa juhlaa!



Ja tänään keskiviikkona jatkamme juhlia : )! Sain lahjaksi ihastuttavan House of Elliotin korusetin! Tähän sopii hienosti Christian Morgensternin lausahdus Kaunista on kaikki, mikä nähdään rakkauden silmin.
 
KIITOS!
  

Ei kommentteja: