sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Rentoutuen Tauern Spassa
Jo kahden vauhdikkaan laskupäivän jälkeen etureidet olivat jumissa, mutta onneksi apu oli lähellä. Noin kilometrin päässä huoneistostamme oli ihana Tauern Spa http://www.tauernspakaprun.com/de. Ylläolevan kuvan kylpylästä otin rinteestä. Huoneistomme hintaan sisältyi kylpylän rajaton käyttö. Ja sitähän me hyödynsimme joka ilta.
Kylpylässä oli upea saunaosasto, jonne tosin oli 15 vuoden ikäraja ja lapset eivät sinne siis päässeet, mutta he viihtyivät mainiosti ulkoaltaissa ja liukmäessä sillä välin. Erityisesti aromaattinen sauna, jonka ilman kosteuspitoisuus oli 100 %, oli erityisen rentouttava kipeille etureisille.
Saunaa alkoi oikein kaivata laskettelun jälkeen, vaikka normaalisti kierrän kylpylät kaukaa. Tällä lapsilta rajatulla alueella oli myös omat saunansa ja altaansa nudisteille. Tuntui, että erityisesti vanhemmat mieshenkilöt suosivat tätä aluetta, vaikka kyllä joukossa oli nuoriakin, mutta jostain syystä en oikein innostunut tästä rusinamiesalueesta : ).
Jäähileellä virkistyi mukavasti vaihtaessa saunasta toiseen.
Kylpylässä oli erilaisia altaita niin sisällä kuin ulkonakin. Erityisesti 36-asteisessa ulkoaltaassa oli kiva rentoutua ja nautiskella ulkoilmabaarin antimia, mikä oli perjantai-illan ohjelmassa. Tuolloin kylpylä on auki puoleen yöhön. Täällä voisi asustellakin seuraavalla visiitillä. Ainoa huono puoli on, ettei täältä jaksa kävellä rinteisiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti