lauantai 24. maaliskuuta 2012

Syntisen ihania suklaaruutuja


Vaikka olen edelleen toipilaana, ei ruokahaluni ole kadonnut minnekään. Ja kilojen karistaminen flunssassa ei ole järkevää, mutta ehtiihän tässä vielä  - no worries siis : ). Viikon aikana olen ehtinyt tehdä listaa, mitä kokeilisin seuraavaksi. Nyt vuorossa ovat syntisen ihanat suklaaruudut. Ulkonäkö ei juuri houkuttele, mutta näitä voikin nautiskella vaikka silmät ummessa, sillä maku korvaa ulkonäön moninkertaisesti!

Suklaaruudut

150 g suolatonta voita
300 g muscovadosokeria tai tavallista sokeria
75 g kaakaojauhetta
150 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
4 munaa
100 g maitosuklaata rouhittuna


 Mikäli käytät tavallista sokeria, laita 175 g voita ja 100 g kaakaojauhetta. Molemmat versiot on testattu ja vaikea sanoa, kumpi parempi : ).

Laita voi ja sokeri kattilaan ja sekoita. Ota pois liedeltä ja lisää joukkoon jauhot. Sekoita ja lisää sitten munat. Vatkaa vain kevyesti, ettei paistos lässähdä. Lisää lopuksi joukkoon suklaarouhe. Kaada seos noin 32 x 20 cm vuokaan. Itse käytän foliovuokaa, jonka vuoraan leivinpaperilla. Näin samaa vuokaa voi hyvin käyttää useamman kerran. pasita 190-asteisessa uunissa 20 minuuttia.


Anna jäähtyä ja leikkaa vasta sitten ruuduiksi. Seos jää ihanan pehmeäksi. Sirottele jäähtyneelle pinnalle hieman tomusokeria ja suklaaherkku on valmis nautittavaksi.


Nam, nam ...

Ei kommentteja: