sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mia Sofia - sienipizzaa


Pitkästä aikaa tein taas pizzaa. Taste Italia -lehdestä löytyi Mia Sofia -pizzan ohje, jota sitten sovelsin - ehkä liikaakin - kotimaasta löytyvillä aineksilla.

Pizzapohja

150 ml haaleaa vettä
1 tl sokeria
15 g tuorehiivaa tai 2 tl kuivahiivaa
225 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
oliiviöljyä

Sekoitin ainekset keskenään ja lopuksi lorautin oliiviöljyä, jotta sain taikinan helposti levitettyä. Annoin taikinan nousta uunipellillä hetken. Pakko myöntää, että tässä osiossa lienee sovelsin eniten. Ohjeet takinan teosta olivat sen verran monivaiheiset, ja ruokailijoilla alkoi olla jo nälkä, joten taisin vetää aika monta mutkaa suoraksi pizzapohjan osalta, mutta syötävä siitä silti tuli : ).

Täyte

Muttin tomaattikastiketta
2 mozzarellapalloa siivuina
herkkusieniä pilkottuina
siitakesieniä pilkottuina
ruohosipulia pilkottuna
4 tl tryffelitahnaa
1 solovalkosipuli
oliiviöljyä
oreganoa
lehtipersiljaa silputtuna
juustoraastetta

Taikinapohjalle levitin ensin ohuelti Muttin tomaattikastiketta. Sitten laitoin pilkotut mozzarellaviipaleet ja sieniviipaleet, joiden päälle kaadoin tryffelitahna-valkosipuli-ruohosipuli-oliiviöljyseoksen. Koko komeuden päälle ripottelin juustoraastetta. Paistoin pizzaa 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


Paistamisen jälkeen ripottelin pinnalle lehtipersiljaa silputtuna.


Pakko myöntää, ettei tämä mitään ihania makuelämyksiä tuonut, mutta sopi perjantai-iltaan mainiosti : ).

Ei kommentteja: