sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Ihanaa Uutta Vuotta 2011!
Uudenvuoden aattona kävimme alkuillasta ystävien luona kohottamassa maljan uudelle vuodelle. Skål : )! Sitten palasimme kotiin herkuttelemaan mätileivillä, juustoilla ja hedelmillä.
Ja pian suuntasimmekin ulos poreisiin. 38-asteisessa kylvyssä lähes 10 asteen pakkasessa oli kiva katsella ympärillä paukkuvia ilotulituksia. Kerrankin oli mukavan lämmintä, ei tarvinnut palella ja silti juoma pysyi mukavan raikkaana : ). Seurana oli joululahjaksi saamamme iso ankka Big Hilt.
Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2011 kaikille!
Sitä oli hyvä toivottaa jo alkuillasta ja seuraavana aamuna varhain, sillä päivän treenit pitivät jälleen kerran huolen siitä, että nukahdin aattona ennen puolta yötä. Eli aamulla tunnin lumityöt ja alkuillan 8 km luistelu vetivät olon mukavan raukeaksi. Toisaalta oli kiva herätä uuden vuoden ensimmäisenä aamuna varhain jo seitsemältä ja miettiä mitä kaikkea kivaa tämä vuosi tuokaan tullessaan : ).
Toivelistalla ei kuitenkaan ollut lunta, mutta sitä oli jälleen kerran tulla tupruttanut yön aikana, joten lumitöihin vaan! No, kuntoilun kannalta se on oikein oivaa treeniä. Think positive : )!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti