Lyhyen lomamatkan jälkeen oli taas kiva päästä omaan keittiöön kokkailemaan. Ja mikä parasta uusi Taste Italia odotteli herkullisine resepteineen. Ensimmäiseksi kokeilin riisikakkua eli Torta di riso salata. Meillä ei risottoa ole juuri tehty ja niinpä päätin kokeilla risottoa ensin kakkuna : ), joka sopisi vaikka mukaan piknikille.
Laitoin kattilaan 150 g Arborio-riisiä ja noin 8 dl kanalientä. Keitin noin 10-12 minuuttia, kunnes riisi oli hiukan pehmennyt. Sitten otin kattilan liedeltä ja annoin riisin hiukan jäähtyä.
Riisin kiehuessa rasvasin kakkuvuoan, joka on halkaisijaltaan noin 24-25 cm. Itse käytän irtopohjavuokaa, jolloin reunukset on helppo irroittaa ja vuoan alusta voi jäädä kakun alle tarjoiluastiaan. Ripottelin mannasuurimoita vuokaan rasvan päälle, jotta kakku irtoaisi vuoasta helpommin.
Lisäsin riisin joukkoon seoksen, jossa on 6 munaa vatkattuna, 150-200 g mozzarellajuustoa pieninä palasina, 75 g Parmesan-raastetta ja 5-6 tomaattia pieniksi kuutioiksi pilkottuna (siemenosaa en käyttänyt). Maustoin seoksen suolalla ja mustapippurilla. Sekoitin ainekset ja kaadoin vuokaan. Lisäsin päälle kirsikkatomaattia ohuina viipaleina. Paistoin kakkua 30-35 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Kakun seuraksi tein salaatin, jossa oli jääsalaattia ja rucolaa sekä tomaattia ja rypäleitä. Salaattikastikkeeseen laitoin 1 rkl pestokastiketta, 2-3 rkl oliiviöljyä, 2 tl sitruunamehua ja 2 tl hunajaa.
Ensityrmistyksen jälkeen ruokakriitikkoni kuitenkin päätyivät siihen, että tätä tehdään toistekin : ). Kakku oli sen verran iso, että siitä riitti myös seuraavaan päivään ja siitä sai oivan aterian lämmittämällä sitä mikrossa hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti