tiistai 8. kesäkuuta 2010

Alkupalana grillattuja sieniä ja pääruokana Vitello farcitoa

Tänään tein arkeen sopivaa yksinkertaista ja vaivatonta ruokaa. Alkupalana oli grillattuja sieniä mozzarellalla kuorrutettuna. Ohjeen tähän maukkaaseen ja helppoon alkuruokaan nappasin Jamie Oliverin kirjasta Jamie Italiassa. 

Selailin kirjan nopeasti läpi ystäväperheen luona vieraillessani sunnuntaina. Tuo kirja taitaa olla seuraava pakkohankinta : ); sen verran herkullisia ohjeita ja kuvia kirja vilisi.


Alkuruokana sieniä juustokuorrutteella

Eli alkupalaan tarvitaan kaksi isoa kourallista sieniä ohuina viipaleina. Itse käytin jumbosieniä. Lisäksi kaksi mozzarellapalloa (á noin 150 g) ja tuoretta timjamia, josta revin lehtiä noin ruokalusikallisen verran. Mausteeksi suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. 

Ripottelin sieniviipaleet uuninkestävälle isolle vuoalle yhteen kerrokseen. Päälle lisäsin ohuita mozzarellaviipaleita ja timjamin lehdet. Maustoin ne suolalla ja pippurilla. Lopuksi valutin oliiviöljyä päälle ja sitten laitoin vuoan uuniin lähelle grillivastuksia. Grillasin sieniä, kunnes juusto kupli ja oli saanut kauniin värin. Sienet tarjoilin rapean Campaillou-leivän kera, jota dippailin balsamico-oliiviöljyyn. Tätä teen varmasti toistekin. Suorastaan ihanaa ja maukasta! 
  
Pääruuaksi Vitello farcitoa  

Vitello farcitoa varten ostin neljä vasikanulkofilepalasta, jotka nujin leveiksi ja litteiksi. Niiden päälle sirottelin lehtipersiljaa noin 4 rkl hienoksi silputtuna. Maustoin lihat pippurilla ja suolalla kevyesti. Lehtipersiljan ja mausteiden päälle laitoin kahdesta mozzarellapallosta leikatut ohuet viipaleet, joiden päälle sirottelin murskattua valkosipulia ja grillattuja Piquillo-paprikoita (valmiissa purkissa n. 195 g).

Sitten rullasin kääröt ja liitin ne yhteen coctail-tikuilla. Lopuksi käärin ne vielä Parman-kinkkuviipaleilla. Sitten paistelin ne pannulla öljyssä, että ne saivat kauniin värin. Lopuksi työnsin ne vielä 200-asteiseen uuniin vartiksi. Ja valmista tuli sopivasti, kun alkupala oli nautittu. Kun otin ne uunista, leikkasin rullat viipaleiksi ja nostin ne villirucolasalaattipedin päälle, jonne olin hieman pirskotellut balsamicoa.

Näyttävää, ruokaisaa, helppoa ja vaivatonta - kuten arki-iltaan hyvin sopii : )! Buon appetito! 

Ei kommentteja: