keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Grillattua lohta uuniperunasalaatin kera

Tänään oli kalapäivä, ja ajattelin kokeilla lohen kanssa uutta dippikastiketta. Ohjeessa oli muun muassa minttua ja vesikrassia, mutta kumpaakaan ei löytynyt tällä kertaa Stockmannin Herkusta, joten päätin sitten soveltaa. Haistelin muutamia tuoreyrttejä ja päädyin lipstikkaan ja lehtipersiljaan. Taitavat olla kaukana ohjeissa olevista yrteistä, mutta ainahan voi kokeilla pienen määrän. Ties vaikka maistuisi hyvältä : ).

Eli grillasimme lohimedaljonkeja, jotka maustoin ensin suolalla ja sitruunapippurilla sekä valelin ne voisulalla ennen grillausta. Näin lohi sai mukavan rapean pinnan.

Lohen kanssa tein uuniperunasalaatin. Lohkoin noin kilon isoja perunoita, joita ei kuorittu. Lohkot riviin uunipellille ja mausteet pintaan eli suolaa ja pippuria. Lopuksi lorautin kevyesti oliiviöljyä pintaan, ja sitten laitoin perunat 200 asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi.

Sillä välin suikaloin ison punasipulin ja ison yksikyntisen valkosipulin. Laitoin sipulit isoon kulhoon. Päälle kaadoin marinadin, jossa oli 1 rkl sokeria, 1 rkl vaaleaa balsamicoa sekä noin 1/2 tl Maldon-suolaa.  Sekoitin ainekset keskenään ja annoin maustua sen aikaa, kun perunat olivat uunissa. Kun perunat olivat kypsyneet, sekoitin ne sipulien joukkoon ja uuniperunasalaatti oli valmis. Perunoiden kanssa sopii erinomaisesti ranskankerma.

Sitten kalan kanssa sopivaan kastikkeeseen... Laitoin sekoittimeen 1 rkl kapriksia, pienen kourallisen silputtua lipstikkaa ja saman verran silputtua lehtipersiljaa sekä muutaman lehden basilikaa silputtuna. Lorautin joukkoon myös 1-2 rkl sitruunamehua. Sekoittimesta kaadoin vihreän massan kulhoon, jonne lisäsin purkillisen ranskankermaa. Sekotin ainekset ja maustoin kastikkeen vielä suolalla ja sokerilla. Oma ohje toimi hyvin kalan kanssa. Ja iloinen yllätys oli, että jopa jälkikasvu kehui kastikketta : ).

Tämä oli ruokaisa ja maukas kokonaisuus, jota teen varmasti vielä toistekin!

Ei kommentteja: