lauantai 12. kesäkuuta 2010

La torta Margherita kruunasi ruuan

Jälkiruuaksi tein tänään klassisen italialaisen Margherita-kakun. Se on kuivakakku, josta voi toki varioida erilaisia versioita. Täytteeksi voi laittaa suklaata ja marjoja tai hilloa. Tai sitten nauttia sen sellaisenaan, kuten tänään oli tarkoitus.

Sekoitin 6 keltuaista ja 6 rkl raakasokeria tasaiseksi taikinaksi. Lisäsin joukkoon 150 g vehnäjauhoja, 50 g maissijauhoja ja teelusikallisen leivinjauhetta - kaikki siivilöitynä.

Sitten laitoin joukkoon 200 g suolatonta voita sulatettuna ja 1/2 rkl raastettua sitruunan kuorta ja ripauksen suolaa. Lopuksi vatkasin 6 valkuaista eri astiassa ja lisäsin jäykähkön valkuaisseoksen muuhun taikinaan.

Sitten kaadoin taikinan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija noin 25 cm). Tällä kertaa käytin sydämenmuotoista vuokaa, koska kakku on itsessään hyvin pelkistetty.

Paistoin kakkua 40 minuuttia 180 asteessa. Annoin kakun jäähtyä ja sitten siivilöin päälle tomusokeria. Tarjoilin kakun mansikoiden ja kermavaahdon kera. Mukava kuivakakku, eikä liian makea. Mutta tämä kakku ei kuulemma peittoa viikko sitten tekemääni Sacher-kakkua, jota odotellaan jälleen kovasti.  

Ei kommentteja: