sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Aamujumppaa terassilla ja pirtelöä aamupalaksi


Rakastan kesäviikonloppuja, jolloin voin aloittaa aamuni juosten tai trampalla hyppien ja jumppaamalla terassilla. Viime sekä tänä viikonloppuna nautiskelin molempina aamuina ulkoilmasta ja lempeästä kesäsäästä reippaillen. Heinäkuun Shapessa oli hyvät ohjeet sekä käsi- että jalkatreeniin ja näitä molempia olen lenkkien lisäksi tehnyt vuoronperään. Toiveita on siis saada itsensä vielä tässäkin vaiheessa kesää kuosiin : ).


Varsinkin kun olen nyt innostunut tekemään erilaisia pirtelöitä tai smoothieta aamuin illoin. Olen vieläkin ihmeissäni niiden vaikutuksesta. Aamupalaksi riittää pirtelö ja müsli. Nälkä pysyy niiden avulla loitolla yllättävän pitkään.


Olen laittanut tehosekoittimeen yhden Aktivia-luonnonjogurtin, desin maitoa, banaania ja joskus vielä mansikkaa mukaan. Herkullista!