lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kevyt kana-pastasalaatti


Kesällä suosin helppoja ja vaivattomia ruokia. Yksi niistä on kana-pastasalaatti, joka säilyy hyvin myös seuraavaan päivään.

Eli ensin paistoin kanafileet uunipussissa noin 40 minuuttia. Laitoin kanafileille marinadin uunipussiin eli oliiviöljyä, sitruunamehua, soijaa, Thaikastiketta, balsamicoa, suolaa, pipuria ja loraus hunajaa sekä murskattua valkosipulia.

Kun kanat olivat uunissa, keitin pastan. Tällä kertaa keitin Dalla Costan Orecchiette al pomodoro e spinaci -pastaa. Keitetyn pastan joukkoon laitoin punasipulia, kirsikkatomaattia, oliiveja sekä basilikaa. Ja lopuksi lisäsin joukkoon paistetut kanapalat. Päälle vielä loraus oliiviöljyä ja balsamicoa ja salaatti on valmis. Tuore maalaisleipä sopii mainiosti tarjolle salaatin kera.