Alkupalana ruissipsit ja pääruuaksi marinoitua ja grillattua naudan sisäfilettä herkkusieni-pinaatti-salanovasalaatin kera. Eli kesällä grillimme on jatkuvassa käytössä.
Leikkasin kokonaisesta sisäfilepalasta reilun sentin paksuisia fileitä, jotka annoin marinoitua tunnin ennen grillausta.
Marinadi
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1 dl punaviiniä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl ketsuppia
2 rkl fariinisokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Marinadia varten laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surautin ainekset tasaiseksi seokseksi. Annoin lihojen lämmetä vielä puolisen tuntia ennen grillausta. Kuivasin ne talouspaperilla ennen parilalle laittoa. Sitten vaan grillasin lihat molemmin puolin mehevän kypsiksi. Leikkasin lihat salaatin päälle ennen tarjoilua.
Kun lihat olivat marinoitumassa, tein herkkusieni-pinaatti-salanovasalaatin sillä välin valmiiksi.
Herkkusieni-pinaatti-salanovasalaatti
1 rasia isoja herkkusieniä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 tl hunajaa
70 g tuoretta pinaattia
1 ruukku salanovaa
feta-juustokuutoita, jotka maustettu basilikalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla
1 nippu retiisejä
1 dl pekaanipähkinöitä
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsmqsJI2XtvaqtICqGT1aPpiKs_w9JAM-1vTdos3WrBDASZX-G0XH-RL4zugAdLLUSkfazZTSQwLEg7iK1_LgL9ht0L_rcPExT87SJ8BQhBM9wayinbusuW4I_sBWfV7DEsY8UauItwlo/s320/20110619_009.jpg)
Sitten pesin salaatin ja pinaatin sekä retiisit ja laitoin laakeaan tarjoiluastiaan. Sitten lisäsin sieniseoksen päälle. Ja ripottelin pähkinät ja juuston sekä grillatut lihaviipaleet. Lopuksi pirskotin päälle hivenen oliiviöljyä.
Koko komeuden lisäksi oli tarjolla myös uuniperunoita uusista perunoista punasipulimarinadissa. Ruokajuomana oli shampanjaa.