lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kääretorttua ja kermavaahtoa jälkkäriksi


Pitkästä aikaa tein kääretorttua. Se valmistui raejuustolettuja paistaessa eli siitä sai nopeasti maukkaan jälkiruuan.

Kääretorttu

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kumoa valmis levy sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota paistoleivinpaperi varovasti ja anna torttupohjan jäähtyä hetki ennen täytteen levitystä.

Täytteeksi laitoin mansikkahilloa, purkillisen ananasmurskaa sekä ohuita banaaniviipaleita. Sitten rullasin tortun leivinpaperin sisään ja laitoin hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua. Herkkua täydensi nokare kermavaahtoa espresson kera.