lauantai 18. kesäkuuta 2011
Kesäiltaan kaikkea herkullista ja pientä hyvää
Kesäiltaan on kiva kokkailla kaikkea pientä herkkua moneen eri nälkään. Yleensä ruokaa tulee tehtyä reilusti yli senhetksen tarpeen, mutta silloin siitä riittää hyvin seuraavaan päivään, eikä ruuanlaittoon tarvitse arkena aikaa juuri kuluttaa.
Tällä kertaa tein panzanellaa, jossa oli keitettyä pastaa, oliiveja, tomaattia kuutioina, basilikaa, punasipulia, kanafileitä uunissa paistettuina ja kuutioituina sekä loraus oliiviöljyä ja punaviinietikka. Panzanellan lisäksi grillasimme makkaraa ja maissia.
Jälkiruuaksi tein vohveleita, joiden kanssa oli tarjolla tuoreita marjoja ja hunajamelonia.
Vohvelit
100g voita
3 munaa
2 dl maitoa
1 tlk kermaviiliä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa
Sulata ensin rasva ja anna sen jäähtyä hetken. Vatkaa kulhossa sekaisin munat, maito ja kermaviili. Sekoita kuivat ainekset ja lisää ne ja sula voi joukkoon. Ja sitten vaan vohvelipannu kuumaksi ja paistamaan. Ja herkuttelemaan!