sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Golfkausi alkoi

Rangella pallo lensi taas sen verran hyvin pitkän talven jälkeen, että pakkohan sitä oli päästä korkkaamaan kausi ihan kentälle saakka. Jälkikasvu innostui matkaan, ja eilen lauantaiaamuna suuntasimme kesäretkemme Rönnäsin uudelle kentälle. Aamusta aurinko paistoi ja välillä helotti todella kuumasti, mutta minusta liian kuuma on parempi kuin kylmä. Kohmeessa pelaaminen ei ainkaan minua innosta.

Rönnäsin kenttä on helppo ja sopii hyvin kauden avaukseen. Myönnettäköön, ettei kaikki aivan suunnitelmien mukaan sujunut, mutta pääasia oli, että oli mukavaa ja sain tuloksen jokaiselta väylältä. Avaukset draiverillakin löytyivät kahden ensimmäisen väylän jälkeen. Pari palloa hävisi veteen ja yksi katosi pitkään ruohikkoon, joten järvipalloja ilmeisesti pitää suosia vielä vähän aikaa : ).

Rönnäsin kentällä oli mukavan rauhaisaa pelata ja ehdimme välillä jopa ihastella voikukkakeitaita väylien välillä.

Tästä se golfkausi lähtee...

Ei kommentteja: