keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Lohta lämpimän vihannes-sienisalaatin kera

Keskiviikon zumba-tunnin jälkimainingeissa teki mieli jälleen herkutella. Zumba-tunti oli onneksi mukavan leppoisa tällä kertaa. Hyvä niin. Mutta sitten ruokailun pariin, sillä jostakin oli saatava lisää energiaa. Päätin kokeilla tällä kertaa lohta lämpimän vihannes-sienisalaatin kera, joka oli sopivan kevyttä, mutta -ah - niin herkullista ja sopivan täyttävää!

Pilkoin noin 600 g grammaa Norjan lohta isoiksi kuutioiksi ja paistoin lohet kevyesti pannulla tilkassa rypsiöljyä. Lohen kanssa tarjolla oli siis lämmin salaatti.

Eli samaan aikaan keitin espanjalaisia varhaisperunoita, joita oli kuusi isoa perunaa, lohkottuna kiehumassa suolalla maustetussa vedessä. Sillä aikaa kuorin nipun tuoretta, vihreää parsaa, jotka keitin suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Meinasi liesi käydä ahtaaksi, kun vielä wokkipannussa kypsensin rasiallisen pilkottuja herkkusieniä ja paahdoin pinjan siemeniä.

Lisäsin sienten joukkoon keitetyt perunalohkot ja keitetyt, paloitellut parsat sekä villirucolaa ja Romaine-salaattia kourallinen revittynä. Joukkoon pilkoin vielä isohkon punasipulin. Sekoitin varovasti ja otin liedeltä ajoissa pois, etteivät ainekset turhaan muussaantuneet tai kypsentyneet liikaa. Paahdoin pannulla myös pinjan siemeniä, jotka kaadoin wokkipannuun lopuksi. Päälle ripottelin vielä suolaa ja mustapippuria sekä lorautin sitruunamehua noin puolikkaan sitruunan verran.

Lämmin salaatti lohen kanssa suorastaan vaati lasillisen Carringtonia. Tätä kannattaa kokeilla : ). Oli herkullinen ilta-ateria kaiken kaikkiaan.

Ilta-aterian jälkeen vielä katsastin päivän ostoksen Andiatan ystävänmyynnistä. Musta ribbineule oli hyvä, monikäyttöinen ostos. Uusi Vågan koruni sopii sen kanssa myös mainiosti. 

Ei kommentteja: