maanantai 6. joulukuuta 2010
Taatelikakkua, pipareita ja vaaleaa glögiä jälkiruuaksi
Lauantain jälkiruokana oli taatelikakku, joka on mainio herkku näin joulunalusaikaan. Taatelikakku on mainio pari myös Marsala-viinille tai vaalealle glögille, jossa pohjalla on Calvadosta.
Taatelikakku
Kakun ohjeen löysin Pirkka-lehdestä, tosin hiukan muuntelin sitä omalle maulle sopivaksi : ). Kakkua varten voitelin ja korppujauhotin vuoan ja lsisäin pohjalle hiukan saksanpähkinärouhetta.
Ensin vaahdotin keskenään 200g margariinia ja 1,5 dl sokeria. Sitten lisäsin joukkoon 2 munaa samalla vatkaten. Sitten sekoitin joukkoon pieniksi paloitellut taatelipalat, joita oli reilut 100 g sekä 3,5 dl vehnäjauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl vanilliinisokeria ja 2 tl leivinjauhetta. Lopuksi kaadoin joukkoon vielä 1 dl espressoa.
Sitten kaadoin taikinan vuokaan ja paistoin sitä 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Kun kakku oli jäähtynyt ripottelin päälle tomusokeria.
Erittäin onnistunut luomus, joka on nopea ja helppo tehdä ja säilyy myös hyvin jääkaapissa muutaman päivän, jos sitä sattuu jäämään : ).
Teimme myös pipareita ja jälkikasvu koristeli niitä innokkaasti.
Vaalea glögi
En ole kummoinnen glögin ystävä, mutta Calvadoksesta ja omenamehusta saa oivan yhdistelmän. Eli maukasta vaaleaa glögiä saa siten, että laittaa 1-2 rkl Calvadosta lasin pohjalle ja kuumentaa omenamehua joukkoon. Loppusilauksen makuun ja juoman ulkonäköön antaa kanelitanko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti