keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Riisinaksut välipalana

Tokyokan oli saanut lisätäydennystä hyllyihinsä vihdoin ja viimein. Tavara oli kuulemma seissyt kontissa, koska tulli oli odotellut lisäselvityksiä. Niinpä lastasin mukaan jos jonkinlaista japanilaista
wasabihernettä, riisinaksua ja pähkinää.

Osa on pakattu pieniin pusseihin, joten ne on kätevä ottaa mukaan ja popsia silloin kuin huvittaa. Iltapäivän tunteina tekee monesti mieli sulkaata tai jotakin muuta pientä, kivaa välipalaa. Riisinaksut ja pähkinät ovat mainio suklaan korvike. Ne maistuvat superhyviltä - erityisesti nuo wasabilla maustetut. Lisäaineitakaan ei niihin ole juurikaan käytetty. Suosittelen!

Munakasrullasta tuhti iltapala

Munasta on moneksi. Tänään tein niistä kalkkunalla ja tuorejuustolla täytetyn munakasrullan. Munakasta varten vatkasin 6 munaa ja lisäsin joukkoon 6 dl maitoa, 1 dl vehnäjauhoja ja 1 tl suolaa. Kaadoin seoksen leivinpaprilla vuorattuun korkeareunaiseen uunipannuun. Paitoin sitä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. 

Sillä aikaa valmistin täytteen. Eli sekoitin aurinkokuivatulla tomaatilla maustetun tuorejuuston joukkoon 3 rkl pestoa, 3 rkl hienonnettua tilliä ja noin 300 grammaa kalkkunaleikettä. Levitin seoksen munakkaan päälle ja käärin munakkaan rullalle pitkältä sivulta alkaen. Pinnalle ripottelin juustoraastetta ja munakas oli valmis.

Toki jos aikaa on, voi rullan työntää vielä hetkeksi uuniin, jotta juustoraaste sulaa. Ei hassumpi iltapala. Tosin tuorejuusto ja kalkkuna tekivät siitä aavistuksen liian suolaisen, joten ylimääräistä suolaa ei kannata lisätä valmistusvaiheessa. Melkein jättäisin suolan pois myös munakkaasta. Lisukkeeksi laitoin - tuhtia munakasta keventämään - tomaattia ja salaattia. 

Näillä eväillä jaksaa taas jumpata!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kevyesti iltaan kala-riisinuudelisalaatilla

Kuntoilun jälkeen jatkoin kevyttä linjaa ja tein ruuaksi kala-riisinuudelisalaattia. Eli ensin laitoin pannulle 2 rkl oliiviöljyä, tilkan kalafondia ja valkoviiniä. Lisäsin joukkoon noin 250 g lohisuikaleita, 200 g isoja katkarapuja ja 150 g tonnikalaa palasina. Haudutin sekoituksen pannulla kypsäksi varovasti kaloja käännellen. Mukaan voi laittaa myös äyriäisiä ja muita mereneläviä.

Samaan aikaan keitin kattilassa 2 litraa vettä. Otin kattilan pois liedeltä. Laitoin sinne noin 200 g riisinuudeleita. Annoin nuudeleittein hautua kuumassa vedessä 4 minuuttia, jonka jälkeen huuhdoin ne kylmällä vedellä, etteivät ne tarkerru toisiinsa.

Kolmannella levyllä pikkukattilassa kiehautin marinadin eli 1 dl vettä, 1 chilipalon pieniksi kuutioituna, 1-2 valkosipulin kynttä pieninä kuutioina, 2 rkl sokeria ja 6 rkl limetin mehua. Kun seos kiehui hetken, lisäsin joukkoon hienoksi pilkottuja kevätsipuleita ja tuoretta korianteria hienonnettuna sekä 2 rkl oliiviöljyä. Kiehautin marinadia hetken.

Kaadoin hautuneet nuudelit vuokaan ja päälle marinadin ja päällimmäiseksi kalaseoksen. Annos tarjoillaan haaleana. Ja hyvää tuli. Tätä voi syödä ronskimminkin ilman suurta ähkyä. Ja vaikka kuvasta näkyy aika kalpea ja sairaan näköinen annos, on ruoka sairaan hyvää : )!

Hoikaksi 10 minuutissa - neljän viikon ohjelma alkoi tänään

Aikamoinen lupaus - hoikaksi 10 minuutissa. Sitähän pitää kokeilla. Lupauksen antoi saksalainen versio Shape-lehdestä, jonka tilaaja olen ollut nyt parisen vuotta. Mainio lehti, jonka jenkkiversio puolestaan on ollut pettymys. Onneksi saksa sujuu mainiosti! Nyt takaisin lupauksiin ja jumppaohjelmaan...

Olen yrittänyt samaa ohjelmaa aiemminkin, mutta lepsuillen, enkä ole saanut vietyä koko ohjelmaa läpi. Liikunnan lisäksi ohjelma vaatii makean syönnin lopettamista, ja ei taida ohjelmassa olla myöskään kuohuviinikuuria. No, kuten mottoni toteaa - tätäkin kohtuudella ja nautiskellen, koska ylipainon kanssa ei tässä muutoinkaan tarvitse tapella. Rantakuntoon pääsy kesäkuun matkaa varten olisi kuitenkin huippujuttu. Viimeinen silaus siis puuttuu : ).

Eli tänä aamuna aloitin hetken mielijohteesta neljän viikon ohjelman, jossa on joka päivälle kahdesta kolmeen 10 minuutin jumppajaksoa. Jumppia on neljä erilaista - erilaisin painotuksin. Ja ohjelmat vaihtelevat päivittäin - tänä aamuna ohjelma alkoi käsivarsi- ja olkapäätreenillä. Illalla oli vuorossa jalat. Huomenaamu alkaa vatsa- ja selkälihasliikkeillä, ja illalla on vuorossa kokovartalotreeni.

Jokaista jumppaa varten kannattaa lämmitellä hyvin. Aamulla juoksin ja hyppelin muutaman minuutin sekä venyttelin. Nyt illalla juoksin juoksumatolla pari kilometriä ennen jumppaa. Itse jumpan tekee kymmenessä minuutissa. Ei pitäisi siis olla paha - katsotaan siis, kuinka kärsivällisyyteni kestää neljän viikon aikana.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Wiener Schnitzeliä Itävallan tunnelmissa

Tänään tein Wiener Schnitzeliä lohkoperunoiden ja salaatin kera. Talven hiihtolomareissu Kaprunissa kirvoitti mieliin, miten hyvältä Wiener Schnitzel olikaan maistunut laskettelupäivän lomassa. Leikkasin noin 500 g vasikan sisäfilettä palasiksi, jotka painelin ohuiksi muovikelmun välissä. Maustoin fileet molemmin puolin suolalla ja pippurilla. Jauhotin ne venhäjauhoissa ja ravistelin ylimääräiset jauhot pois.

Sekoitin kanamunan ja kastelin pihvit ensin munassa, sitten korppujauhoissa. Annoin niiden seistä hetken leivinpaperilla, jotta leivitys kuivuisi. Sitten paistoin ne kullanruskeiksi ja rapeiksi molemmilta puolilta. Käytän paistamiseen rypsiöljyä ja lisäsin sitä paistamisen aikana, jotta sain niistä kauniinvärisiä. Tänään ne onnistuivatkin erittäin hyvin!

Sillä välin uunissa paistuivat lohkoperunat, jotka tarjoilin ranskankerman kera. Ja lisukkeeksi valmistin salaatin eli lehtisalaatin joukoon laitoin kirsikkatomaatteja, tummia rypäleitä ja Graviera-juuston palasia. Salaatin kastikkeena oli sama kuin perjantaina eli vinegrettikastike, jossa oli 1/2 dl oliivioljyä, 2 rkl sitruunamehua, 2 rkl Dijon-hunajasinappia sekä ripaus mustapippuria ja suolaa.

Ruokaa siivitti australialainen Carrington Vintage Brut.

Minusta tuli espressokissa

Sen verran rankkaa puuhaa tippaleipien testaus oli, että espressoa kului tänään normaalin kupin sijasta kolme kupillista. Yleensä riittää kupillinen, maksimissaan kaksi. Mutta tänään tarvitsin kolme ja niinpä sain uuden lempinimen espressokissa.

Kahvikissaahan minusta ei saa tekemälläkään, mutta espressokissa kuulostaa mukavalta ja maukkaalta : ). Sitä paitsi espresso on tavallista kahvia terveellisempää - niin ainakin itse teen juojana uskon. Viikonloppuisin espresson nauttimisesta upean aterian jälkeen on tullut lähes rituaali, jota oikein jo odottaa. Eli koukussa ollaan : )!

Simat pullotettu ja tippaleivät testattu

Vappu saa tulla, sillä nyt siihen on valmistauduttu oikein kunnolla. Eilen lauantaina tein siman ja ostin aivan ihastuttavia neliskanttisia italialaisia lasipulloja vanhanajan korkeilla.

Keitin 2 litraa vettä, johon kaadoin 500 grammaa fariinisokeria. Sitten lisäsin 2 litraa keittämätöntä vettä ja kahden sitruunan mehun sekä herneen kokoisen palan tuorehiivaa joukkoon.

Annoin siman jäähtyä yön yli kattilassa huoneen lämmössä ja tänään pullotin siman. Kaadoin siman neljään lasipulloon, joihin pohjalle lisäsin 1 tl sokeria ja muutamia rusinoita.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko ja huoneenlämmössä noin kolme päivää. Laitoin yhden pullon jääkaappiin ja kolme pulloa jätin huoneenlämpöön. Nyt vaan odotellaan siman valmistumista : ). Keskiviikkona saamme ensimmäiset maistiaiset!

Seuraavaksi oli vuorossa tippaleipien testaus. Nekin on käytävä läpi, ettei vappuna tule pettymystä vääränlaisten tippaleipien vuoksi : ).

Hyvin objektiivisen testauksen voitti Perheleipurien tippaleipä, joka on mukavan hentoinen ja sopivan rapea sekä kauniin muotoinen ja värinen. Tomusokeria oli myös sopivasti ripoteltu päälle. Valioyksikö pääsi oikein kuvaankin.

Toisen sijan vei Primulan tippaleipä, joka on voittajaan verrattuna hieman robustimpi. Tästäkään ei vielä vapun vietto mene pilalle, jos näitä sattuu olemaan tarjolla. Kolmannen tilan vei Sinuhen tippaleipä ja auttamattomasti jumbosijalle jäi Fazerin luomus, jota ei edes ulkonäön perusteella voi luokitella tippaleiväksi. Tekijöillä on varmaan vappujuomat hatussa, kun moisia sotkuisia ja kovia taikinamöykkyjä hihnalle pursottavat.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Saako olla saganakia?

Selailin eilen Stockmannin Exclusive-kanta-asiakaslehden ruokasivuja, jossa silmiini osui otsikkoteksti: Saako olla saganakia? Se oli sen verran puhutteleva, että piti lukea loppukin tekstistä.

Eli kyseessä oli juttu kreikkalaisten usein tarjoamasta alkupalasta eli saganakista, joka on valmistettu friteeratusta juustosta. Sen valmistukseen sopii jutun mukaan aitokreikkalainen Minervan Graviera-juusto, joka on kypsytetty lampaan-vuohenmaidosta.

No sitähän pitää tietysti heti kokeilla. Suosikkina kerikkalaisista juustoista on pitkään ollut oliiviöljyssä ja valkosipulissa marinoitu ja rapeaksi paistettu halloumi. Liekö tämä yltäisi samaan?

Eli leikkasin juuston viipaleiksi, jotka kastoin kanamunassa ja sitten korppujauhoissa, minkä jälkeen paistoin ne pannulla kullankeltaisiksi. Rapean pinnan alta piti paljastua pehmeä ja lämmin juusto, jonka päälle puristetaan vielä sitruunan mehua. Näin tein. Mutta pakko on sanoa, ettei se silti päihittänyt halloumia.

Gavieran paistaminen oli hieman haastavaa, sillä juusto ehti pehmetä paistaessa ja hiukan levisi pannulle. Sain ne silti kohtuullisen hyvin pois pannulta ja tarjottavaksi.

Salaatin ja hedelmien kera siitä sai tuhdin lisän iltapalaan. Lisukkeena oli muun muassa vihreää salaattia ja hedelmiä sekä leipää ja graavilohta. Minusta Graviera toimi myös hyvin napostelujuustona ilman paistamista. 

Vapaalla beigen sävyssä ja lännen malliin

Tänään lähti ostosreissulta mukaan villin lännen tyyliin bootsit, vyö ja stetsoni. Saappaat maksoivat satasen ja stetsoni puolet siitä.

Bootsit eivät ole aidot bootsit, mutta napakat nahkasaappaat,
joissa on hitunen villin lännen tyyliä. Ne sopivat hyvin farkkujen kanssa ja ovat mukavan rennot vapaa-aikaan. Vyö on samaa sävyä bootsien kanssa.

Stetsoni puolestaan on aito amerikkalainen Stetson-firman tuotos - lisätietoja voi katsoa esimerkiksi http://www.stetson-europe.com/. Hatussa oli mukavana yksityiskohtana miniopas New Mexicoon ja muun muassa paikallisiin herkkuihin. Hattu tuo suojaa auringolta kesäkuumalla - olettaen teitysti, että tulee oikea intiaanikesä. Ja beige värinä on monikäyttöinen ja ajaton.

Kevään beigelinja jatkuu myös muissa asusteissa ja täydentyy limenvihreällä

Laukkuni, jonka löysin viime kesänä Saksan Ingolstadt Village Outletin Lacosten liikkeestä, on ollut talven odottelemassa kevätsäitä ja pääsi tänään viimein käyttöön. Tämä löytö on kaukana edellisestä villin lännen tyylistä, mutta sopii muutoin kevääseen ja kesään mainiosti. Se on pieni ja näppäränkokoinen, mutta silti hyvin tilava ja käytännöllinen. Hyvä ostos kaiken kaikkiaan ja sopii mainiosti samanvärisiin mokkanahkaisiin streetkenkiini.

Shoppailukierroksen päätteeksi löysin tänään vielä ihanan limenvihreän Facen paidan, joka sopii kuin nakutettu samanväriseen huiviini. Ne tuovat raikkaan tuulahduksen beigen seuraksi.

Näillä kelpaa fiilistellä vappuna : )!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Grillikausi avattu!

Satoi tai paistoi, niin tänään perjantaina avataan grillikausi. Se päätettiin jo viime viikolla. Ei sentään satanut, ja lämpöasteitakin oli huikeat +5. Siis tuumasta toimeen. Valmistelut käyntiin ja grilli kuntoon eli kaasupullo vaihtoon ja grilli talviteloilta terassille.

Grillikauden avajaisiksi tein sitruunabroileria. Eli ensin valmistin broilerille marinadin, johon laitoin 2 rkl teriyakikastiketta, 3 rkl sitruunamehua, 2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl juoksevaa hunajaa, 1 rkl soijaa, 1/2 tl inkivääriä ja 1 yksikyntinen valkosipuli murskattuna. Pieni varoituksen sana marinadista - se ei tuoksu eikä näytä tässä vaiheessa lainkaan herkulliselta, mutta maku grillauksen jälkeen on toista maata!

Kuutioin marinadiin broilerin, jota oli 4 rintafilettä eli noin 500 grammaa. Broileri oli marinadissa reilut 30 minuuttia. Toki liha saa maustua pidempäänkin, jos aikaa on eli sen voi laittaa maustumaan esimerkiksi edellisenä iltana. Sitten pujotin broilerin palat vartaisiin ja grillasin ne meheviksi. Niitä saa vahtia ja käännellä grillissä jonkin verran tarkkaan, etteivät kuivahda liikaa. 

Broilerien seuraksi tein salaattia, jossa oli friseesalaattia ja villirucolaa, tummia rypäleitä ja kirsikkatomaattia halkastuina, mansikoita ja parmesanhiutaleita.

Salaattiin tein vinegrettikastikkeen, jossa oli 1/2 dl oliivioljyä, 2 rkl sitruunamehua, 2 rkl Dijon-hunajasinappia sekä ripaus mustapippuria ja suolaa.

Ruokaa täydensi lämmin Campaillou-leipä sekä kahden juuston juustotarjotin Kantolan ruiskeksien kera. Ruokajuomana oli espanjalainen Marqués de Monistrol Winemakers Select Cava Brut -kuohuviini. Ihan kelpotavaraa.

Ruuan täydensi kupillinen espressoa kreikkalaisten Caprice-suklaakeksien kera. Mainio avaus maukkaaseen grillauskesään!