sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Silkkiluomus tuleviin juhliin
Helmikuun puolessa välissä järjestämme juhlat ja löysin niihin ihastuttavan silkkiluomuksen. Harmaassa luomuksessa on kauniisti kirjailtu etuosa, joka koristaa kauniisti muutoin pelkistettyä asua.
Uudella ilmeellä uuteen vuoteen
Iso hopeinen ruukku sopii sohvien seuraksi. Nyt on ihana rentoutua olohuoneessa, jossa kaikella on oma paikkansa.
Ruokailutilan olen koristanut puolestaan vaalean ja valkoisen sävyillä, jotka sopivat tammikuun talveen. Valkoinen on kaunis ja puhdas väri, joka rauhoittaa värikylläisen jakson jälkeen.
torstai 6. tammikuuta 2011
Porvoon Paahtimossa espressolla
Loppiaisena pistäydyimme Porvoon Paahtimossa juomassa kupilliset espressoa. Paahtimo on aivan Porvoonjoen rannassa, Porvoon historiallisessa osassa. Se on viehättävä ja tunnelmallinen 1902 valmistunut rakennus, jossa on yleiset tilat kahdessa kerroksessa.
Suunnittelimme siinä samalla espressoa siemaillessamme tulevia juhlia. Yläkerran perimmäinen sali sopii tähän käyttöön hyvin. Mukaan mahtuu 40 henkilöä ja niinpä varasimme tilat samantein : ).
Halloumisalaattia ja grillattua kanaa
Jo aamusta laitoin halloumin kylmään veteen valmiina viipaleina, jotta siitä lähtee liika suolaisuus. Sitten juuri ennen grillausta laitoin juustoviipaleiden joukkoon solovalkosipulin murskattuna sekä oliiviöljyä.
Ruokajuomana oli uusi kuohuviinituttavuus Atemporal Argentiinasta. Sanoisin, että maku on suorastaan ryhdikäs, mutta kuitenkin mukavan hedelmäinen.
Maukas ja kevyt ateria täydentyi espressolla ja lebkuchenilla. Lisää kahvin tuoksua lähdimme seuraavaksi etsimään Vanhasta Porvoosta.
Meksikolaiset krepit
Ruokaa varten tarvitaan:
Taikina
2 munaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
voita tai margariinia paistamiseen
Täyte
500g paistijauhelihaa
tacomaustetta
noin 100 g mozzarellaraastetta
Tarjolle
1-2 prk creme fraichea
1/2 dl juustoraastetta
Tomaattia ja avokadoa tarjolle
Eli ensin vatkasin munat, 1,5 dl maitoa ja jauhot sekaisin. Sitten lisäsin loput maidosta, suolan ja paprikajauheen. Paistoin krepit kahdella pannulla ja annoin niiden hetken jäähtyä ennen täyttämistä.
Täytteeseen paistoin 500 g paistijauhelihaa, jonka maustoin vajaalla pussilla tacomaustetta. Paistetun jauhelihan jaoin ohukaisille ja käärin ne rullalle ja asetin rivistöön uunivuokaan. Sitten ripottelin pinnalle mozzarellaraastetta ja laitoin vuoan 225-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Pelaillen & kuntoillen
Uusi vuosi alkoi siivoamalla ja raivaamalla tilaa takkatilasta, jotta siellä mahtuu kuntoilemaan kunnolla. Wii Active 2 on uusin Wii-tulokas. Aloitin sen motivoimana 9-viikon treeniohjeman asettamalla ensin tavoitteet ja treenimäärät ja valitsemalla valmentajan. Siinä on mukana sykemittari, jonka avulla jatkuvasti näkee, millä tasolla treenaa. Päivittäin voi ohjelmaan merkitä myös muut treenit ja syömiset. Kaikki saa myös muistiin tikulle ja niitä voi seurata oma tietokoneella.
Niin tietokoneella, vihdoinkin saimme täydennystä Vaio-perheeseen. Valkoisella Vaiolla tässä nytkin bloggailen : ). Suuret hankinnat - uuden tv:n ja tietokoneen - teimme järkevästi joulun jälkeen, jolloin hinnoista tippui mukavasti muutama satanen.
Ihanaa Uutta Vuotta 2011!
Uudenvuoden aattona kävimme alkuillasta ystävien luona kohottamassa maljan uudelle vuodelle. Skål : )! Sitten palasimme kotiin herkuttelemaan mätileivillä, juustoilla ja hedelmillä.
Ja pian suuntasimmekin ulos poreisiin. 38-asteisessa kylvyssä lähes 10 asteen pakkasessa oli kiva katsella ympärillä paukkuvia ilotulituksia. Kerrankin oli mukavan lämmintä, ei tarvinnut palella ja silti juoma pysyi mukavan raikkaana : ). Seurana oli joululahjaksi saamamme iso ankka Big Hilt.
Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2011 kaikille!
Sitä oli hyvä toivottaa jo alkuillasta ja seuraavana aamuna varhain, sillä päivän treenit pitivät jälleen kerran huolen siitä, että nukahdin aattona ennen puolta yötä. Eli aamulla tunnin lumityöt ja alkuillan 8 km luistelu vetivät olon mukavan raukeaksi. Toisaalta oli kiva herätä uuden vuoden ensimmäisenä aamuna varhain jo seitsemältä ja miettiä mitä kaikkea kivaa tämä vuosi tuokaan tullessaan : ).
Toivelistalla ei kuitenkaan ollut lunta, mutta sitä oli jälleen kerran tulla tupruttanut yön aikana, joten lumitöihin vaan! No, kuntoilun kannalta se on oikein oivaa treeniä. Think positive : )!
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Poreita ulkoisesti ja sisäisesti
Perinteisesti Tapaninpäivänä aloitetaan kinkun sulatus. Minulla reippailu alkoi jo eilen Joulupäivänä. Onneksi pakkanen hellitti otettaan ja pääsin iltasella ulos juoksemaan mukavan puolen tunnin lenkin. Olo oli kevyt ja juoksu kulki mainiosti.
Tämä päivä alkoi reippaasti aamujumpalla, sillä tiedossa oli jälleen lumitöitä. Puolentoistatunnin lumen luonnin jälkeen maistuivat poreet niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Oli ihanan rentouttavaa nauttia porehieronnasta kuumassa kylvyssä hankien keskellä ja sen jälkeen nautiskella Pink-poreista jouluruoan kera.
Selailin myös läpi uusinta Shape-lehteä ja viimeisimpiä liikuntavinkkejä. Niitä pääsen kokeilemaan, kun lumentulo hiukan hellittää. Nyt vaan nautiskellaan lumenluonnista : ).
lauantai 25. joulukuuta 2010
Joulutunnelmaa
Jouluvaloa ja iloa kaikille!
Tummaa taatelikakkua - versio 2
Ennen joulua kokkailin vaaleaa taatelikakkua. Jouluaattona kokeilin tummaa taatelikakkua, joka on herkullista ja täyttävää jouluherkkua. Ja jos jouluherkkuja tuli tehtailtua liikaa, kakun voi myös pakastaa. Se säilyy myös jääkaapissa hyvin noin viikon.
Helppo taatelikakku
250 g siemenettömiä taateleita
2 dl vettä
1 dl sokeria
200 g voita
2 munaa
1 prk kermaviiliä
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
Keitin taatelit pehmeiksi vedessä miedolla lämmöllä. Lisäsin sokerin ja jäähdytin seosta hetken aikaa, ennen kuin sekoitin rasvan joukkoon. Sitten lisäsin munat yksitellen, seuraavaksi kermaviilin sekä jauhoseoksen.
Kaadoin taikinan perinteiseen voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paistoin kakkua 175-asteisessa uunissa tunnin verran. Jäähdytin kakkua hetken vuuassa ennen kuin kaadoin sen tarjoilulautaselle. Kun kakku oli jääähtynyt kokonaan, ripottelin päälle tomusokeria. Nam, nam - tämä taatelikakku voitti mennen tullen aiemman ohjeen : ).
Suklaaherkkuja
Kahvipöytään tein myös aurinkokuvion tummasta suklaasta ja marmeladista. Tarjolla oli luonnollisesti myös torttuja, pipareita ja Brunbergin minttusuklaanappeja.
Brunbergin suklaa-, nougat- ja lakritsaherkut vielä odottavat makeannautiskelijoita. Tarjottavaa oli taas hankittu kuin isommallekin joukolle. No, onhan näitä pyhiä vielä onneksi jäljellä : ).
Helppo taatelikakku
250 g siemenettömiä taateleita
2 dl vettä
1 dl sokeria
200 g voita
2 munaa
1 prk kermaviiliä
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
Keitin taatelit pehmeiksi vedessä miedolla lämmöllä. Lisäsin sokerin ja jäähdytin seosta hetken aikaa, ennen kuin sekoitin rasvan joukkoon. Sitten lisäsin munat yksitellen, seuraavaksi kermaviilin sekä jauhoseoksen.
Kaadoin taikinan perinteiseen voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paistoin kakkua 175-asteisessa uunissa tunnin verran. Jäähdytin kakkua hetken vuuassa ennen kuin kaadoin sen tarjoilulautaselle. Kun kakku oli jääähtynyt kokonaan, ripottelin päälle tomusokeria. Nam, nam - tämä taatelikakku voitti mennen tullen aiemman ohjeen : ).
Suklaaherkkuja
Brunbergin suklaa-, nougat- ja lakritsaherkut vielä odottavat makeannautiskelijoita. Tarjottavaa oli taas hankittu kuin isommallekin joukolle. No, onhan näitä pyhiä vielä onneksi jäljellä : ).
Tässä vaiheessa joulua ei vielä muistella Marttojen hyvää neuvoa suklaasta ja makeasta eli "Sekunti suussa ja vuosi vyötäröllä". Jouluna on lupa herkutella ja loppuvuosi sitten treenaillaan : ).
Suussasulavaa joulua kerrassaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
