lauantai 18. kesäkuuta 2011

Chileläinen tomaattisalsa grillatun naudan sisäfileen kera


Chileläinen tomaattisalsa piristää mukavasti grillissä kypsennettyä naudan sisäfilettä.

Chileläinen tomaattisalsa

4 tomaattia kuutioituina
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1/2 dl silputtua lehtipersiljaa
1 rkl limetinmehua
1,5 rkl oliiviöljyä
1 rkl sweet chili saucea 
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä sekä sokeria

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua huoneenlämmössä noin tunnin verran ennen tarjoilua.


Leikkaa seuraavaksi naudan sisäfilee ohuiksi piveiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla ja grillaa ne nopeasti molemmilta puolilta. Tarjoile lihat ja salsa uuniperunoiden ja hedelmäisen salaatin kera.



Salaattiin laitoin villirucolaa ja jääsalaattia pohjalle. Päälle kuutioin melonia, mansikoita ja nektariinia.


Tämän on mukavan maukas ja vaivaton ateria kesäiltaan!

Alkukesän kukkaloistoa


Kun pihamaalla on aikamoinen louhintaoperaatio käynnissä, piristävät kukat toisaalla ympäristöä mukavasti. Täytyy kiinnittää huomio välillä pieniin yksityiskohtiin, niin iso työmaa ei tunnu enää niin järisyttävältä. Lumipalloheisi kukkii todella kauniisti sinistä taivasta vasten luoden Suomi-tunnelmaa : ).


Kurjenmiekka puskee näkyviin hienosti kivien välistä perennojen takaa.


Keltaiset liljat kukkivat sitkeästi. Olen jakanut niitä useamman kerran ja aina ne vaan lähtevät hyvään kasvuun uudessa paikassa.


Pihamaalla touhuaminen on mukavaa vastapainoa arjen ahertamiselle ja piristää mieltä koko valoisan kesän ajan : ).

Rentouttavaa kesää kaikille!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Polpettine di tacchino con limo e timo


Nyt alkaa flunssa jäädä taakse vihdoin ja viimein ja jaksan taas kokkailla : ). Tänään päätin kokeilla lihapullia timjamilla ja limellä höystettyinä eli polpettine di tacchino con limo e timo jogurttikastikkeen kera. Lisukkeena tarjosin mozzarella-tomaatti-kesäkurpitsasalaattia sekä uuniperunoita.

Polpettine di tacchino con limo e timo

400 g kalkkunan paistia jauhettuna
2 isoa maalaisleipäpalaa tai tummaa ciabatta-palaa
1 dl maitoa
1 limen mehu
1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
suolaa ja pippuria myllystä

3 limeä lohkoina


Ensi laitoin leipäpalat maitoon reiluksi 5 minuutiksi. Sitten sekoitin kaikki ainekset kulhossa lihapullataikinaksi ja pyörittelin pieniä lihapullia. Sitten grillasin lihapullat sekä limelohkot.
Lihapullien seuraksi tein jogurttikastikkeen.

Jogurttikastike

1 purkki luonnonjogurttia
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoitin ainekset keskenään ja laitoin jääkaappiin odottelemaan muiden ruokien valmistusta.

Uuniperunat
Sitten pesin uudet perunat ja lohkoin ne uunipellille. Päälle ripottelin suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sitten vaan uuniin 40 minuutiksi. Perunat sekoitin punasipuliseokseen, jossa oli 1 punasipuli suikaleina, valkosipulin kynsi murskattuna, 1 rkl sokeria ja 1 rkl valkoviinietikkaa sekä ripaus suolaa. Perunat tarjoilin ranskan kerman kera.


Lopuksi tein mozzarella-tomaatti-kesäkurpitsasalaatin, johon tuli

1 kesäkurpitsa
suolaa ja pippuria
2 kevätsipulia
1 punainen chili ja 1 valkosipulin kynsi
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl tuoretta rosmariinia
5 salvian lehteä
1 dl oliiviöljyä
rasiallinen kirsikkatomaatteja

Ensin suikaloin kesäkurpitsan pitkittäin ja maustoin ne kevyesti suolalla ja pippurilla. Sitten grillasin niitä muutaman minuutin. Sillä välin pilkoin laakeaan tarjoiluastiaan mozzarellaviipaleet, joiden seuraksi asettelin grillatut kesäkurpitsat ja kirsikkatomatin puolikkaat. Päälle kaadoin kastikkeen, jossa oli oliiviöljyn joukossa chili, valkosipuli, kevätsipulirenkaat, timjami, rosmariini sekä salvia ja mausteena suolaa ja mustapippuria.

Lisäksi tarjosin aterialla luomuperunarieskaa, joka sopi aterian kylkeen hyvin. Tämä oli erittäin maukas kokonaisuus, jota varmasti tehdään toistekin : ).

Tunnelmaa Stadi Cupissa


Itse olen ollut nyt yli kaksi viikkoa treenaamatta ja vieläkään en uskaltautunut sporttailemaan. Tänään pääsin kuitenkin katsomaan ensimmäistä ottelua Stadi Cupissa. Turnauksen tunnelmassa oli liikunnan riemua riittämiin itsellekin. Päättyi peli voittoon tai häviöön, nuoret pelaajat sen kuin jaksoivat hymyillä. Peleissä näkyi osallistumisen aito ilo : )! 

Pikaruokaa grillaillen


Ärhäkän flunssan kourissa ei juuri jaksa panostaa edes ruokaan, ei ainkaan näillä 30-asteen helteillä, joten perjantain pikaruoka löytyi lähikaupasta. Grillasimme lohimedaljonkeja ja kasviksia eli pikaruokaa kotioloissa, ja raadilta tuli myös pisteet myös sen mukaisesti - tällä ruualla ei makunystyröitä mairiteltu.


Maustoin ensin lohimedaljongit Maldon-suolalla ja sitruunapippurilla ja sitten valelin ne voisulalla, jotta grillatessa niihin saatiin mukavan rapea pinta. Lohen seuraksi grillasimme maissia ja sekä sieniä, paprikoita ja kesäkurpitsaa, jotka oli kaikki pyöritelty valkosipuli-hunaja-oliiviöljymarinadissa. Yksinkertaista ja helppoa, mutta joku juju tästä ateriasta jäi vain puuttumaan.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Linguine con asparagi, pancetta e limone


Ja lisää parsaherkkuja : ). Onneksi tuoretta, vihreätä parsaa vielä löytyy kaupan hyllyiltä. Tällä kertaa tein pastaa ja parsaa eli Linguine con asparagi, pancetta e limone.

200 g pekonia
250 g vihreätä, tuoretta parsaa
350 g linguine-pastaa (tms. kuivaa spagettia)
2 dl paksua ruokakermaa
1 purkki creme fraichea
2 munan keltuaista
35 g Parmesan-raastetta
2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria myllystä

Ensin pilkoin pekonin palasiksi ja paistoin ne rapeaksi pannulla.

Lisäsin joukkoon pilkotut parsapalat ja kuumensin, kunnes parsa oli kypsynyt. Sekoitin sitten loput ainekset keskenään kastikkeeksi eli kermat, munat ja juustoraasteen.

Seuraavaksi lisäsin pekonin ja parsan keitetyn pastan joukkoon. Lopuksi kaadoin kastikkeen kattilaan ja sekoitin ainekset. Sitten vaan heti tarjolle Parmesan-raasteen kera ja nautiskelemaan.

Asparagi alla griglia con insalata di rucola, caprino e pinoli


Vihreä parsa on mainio herkku ja tällä kertaa tein siitä kevyen iltapalan eli Asparagi alla griglia con insalata di rucola, caprino e pinoli. Pitkä nimi, mutta helppo ja nopea valmistaa. Ja mikä parasta, ruoka on myös erittäin herkullista : ).


450 g vihreitä parsatankoja
2 rkl oliiviöljyä
ruukku villirucolaa
ruukku vesikrassia
75 g vuohenjuustoa
pinjansiemeniä paahdettuina
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike

3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl Dijon hunajasinappia
1 rkl juoksevaa hunajaa

Ensin kuorin parsat ja sitten levitin niiden päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria ennen grillausta. Parsat valmistuvat kuumassa grillissä muutamassa minuutissa.

Pilkoin grillatut parsat ja lisäsin ne rucolan ja vesikrassin joukkoon tarjoiluvuokaan. Lopuksi murensin joukkoon vuohenjuuston ja lisäsin paahdetut pinjansiemenet. Sekoitin ainekset ja kaadoin kastikkeesta puolet joukkoon. Toisen puolen jätin erilliseen kulhoon, josta sitä sai itse lisätä mielensä mukaan.


Nopeaa ja herkullista!

Suklaaneliöitä jälkiruuaksi


Jälkiruuaksi tein suklaaneliöitä.

200 g voita sulana
3 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 dl maitoa

Kuorrutukseen laitoin

1 levy eli 200 g taloussuklaata
1 dl kuohukermaa
25 g voita
nonparelleja koristeluun

Ensin vatkasin munat ja sokerin vaahdoksi, jonne lisäsin jäähtyneen voisulan. Sitten sekoitin kuivat ainekset keskenään ja kaadoin ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitin taikinan uunipellille ja paistoin 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Jäähdytin levyn ja sitten kuorrutin sen suklaalla ja koristelin lopuksi nonparelleilla.

Tarjoilin suklaaneliöt vaniljajäätelön kera. Kesän alun kunniaksi avasimme myös lahjaksi saadun jälkiruokaviinin.

Grilliherkkuja menestan kera


Kasviksista saa monenlaista herkkua grillatun lihan seuralaiseksi. Tällä kertaa kokeilin toukokuun Taste Italia -lehdessä ollut menesta-ohjetta.


Menesta

3 solovalkosipulia murskattuna
1 tuore punainen chili silputtuna pieniksi palasiksi
4 rkl oliiviöljyä
yhteensä 400-500 g parsakaalia ja tuoretta pinaattia
50 ml vettä

Laitoin kattilaan oliiviöljyn, valkosipulimurskan ja chilin. Kuumensin, kunnes valkosipuli sai hiukan väriä ja sitten lisäsin pilkotut kasvikset joukkoon ja lorautin vielä veden mukaan. Annoin kasvisten kiehua vajaan 10 minuuttua. Tarjosin menestaa grillattujen kalkkunafileiden, salsa verden sekä hedelmäisen salaatin kera. Salaattiin laitoin jääsalaattia, mansikoita, tummia rypäleitä ja Bergfex-luomujuustoa.

Kesä aluillaan


Säät lämpenivät mukavasti kevätjuhliin ja kesäloman alkuun. Ja nyt alkaa jälleen pohdinta, mitä kaikkea sitä kesällä tekisi ja minne menisi. Vierailu Lintsillä on hoidettu jo alta, joten se on pois listalta. Onneksi kotipiirissäkin riittää tekemistä, kunhan vaan saisi hoidettua pois ärhäkän kesäflunssan. Kuntoilu on jäänyt vähiin viimeisen viikon aikana, ja lepopäiviä on tiedossa lisää, kun nuha vaan jatkuu sitkeänä.

Ruokahalua flunssainen olo ja lämmin sää eivät kuitenkan ole vieneet, joten tänä viikonloppuna on jälleen herkuteltu. Grilli on ollut ahkerasti kuumana. Suosikkejani ovat grillatut kasvikset oliiviöljy-valkosipuli-hunaja-marinadissa.