lauantai 29. lokakuuta 2011

Kasvispaistos ja lohimedaljonkeja


Tänään tein lohimedaljonkeja, joiden päälle sirottelin suolaa ja sitruunapippuria ja sitten vaan madaljongit 210-asteiseen uuniin reiluksi puoleksi tunniksi. Lohen kanssa kokeilin tomaatti-kesäkurpitsa-mozzarella-kasvispaistosta, joka paistui lohivuoan kanssa sulassa sovussa. Ja hyvää oli!

Kasvispaistos

4 isoa tomaattia siivuina
1 kesäkurpitsa siivuina
3 mozzarellapalloa siivuina
1/2 ruukkua basilikaa silputtuna
4 palaa tummaa ciabattaa murennettuna
oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa myllystä
1 dl Parmesan-juustoa raastettuna


Voitelin vuoan öljyllä ja sitten asettelin tomaatti-, kesäkurpitsa- ja mozzarellaviipaleet vuokaan vuorotellen. Päälle ripottelin basilikan ja murennetun leivän sekä suolaa ja pippuria. Lopuksi loraus oliiviöljyä päälle sekä  Parmesan-raaste. Sitten vaan vuoka uuniin puoleksi tunniksi lohimedaljonkien kanssa. Tarjoilin kasvispaistoksen ranskankerman kera.


Helppoa, vaivatonta ja maukasta - sekä kevyttä : ). Aterian kruunasi lasillinen Pinkiä.

Pirteästi päivään


Tänään lauantaina oli heti aamusta energiaa vaikka muille jakaa, ja niinpä päätin lähteä hyödyntämään hyvää oloani juoksulenkille klo 6.30. Juoksin 45 minuuttia ja lopuksi vedin neljä vauhdikasta spurttia, ettei jää juoksu painamaan jalkoja. Juoksu kulki hyvin rauhallisissa tunnelmissa, kun muut uinuivat vielä : ). Ja sitten lenkin jälkeen pulahdus raikkaaseen veteen ja aamiaista nauttimaan. Loistava alku viikonloppuun!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tutkimus: Herkkusuut ovat mukavia ihmisiä

Ylen sivuilla oli tänään mielenkiintoinen uutinen siitä, että herkkusuut ovat mukavia ihmisiä. Tutkimusta on helppo uskoa : ). Tässä linkki uutiseen: http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/10/tutkimus_herkkusuut_ovat_mukavia_ihmisia_2969282.html?origin=rss

 

Meksikolainen fondyy


Tänään fondyypata kuumeni jälleen, ja tarjolla oli meksikolainen fondyy. Naudansisäfileen seuraksi tein meksikolaisen tomaattikastikkeen ja kylmän avokadokastikkeen sekä lohkoperunat.


Lohkoperunat

Ensin pesin perunat ja leikkasin lohkoiksi uunipellille. Maustoin lohkot mustapippurilla ja suolalla sekä ripottelin päälle oliivöljyä. Sittena laitoin perunat 200-asteiseen uuniin 40 minuutiksi. Sitten suikaloin yhden punasipulin tarjoilukulhoon, jonne lisäsin myös murskatun valkosipulin kynnen, 1 rkl sokeria ja 1 rkl vaaleaa balsamicoa sekä 1/2 tl suolaa. Paistetut perunalohkot sekoitin punasipulimarinadiin. Perunat tarjoilin ranskankerman kera.

Liha

Seuraavaksi leikkasin noin 500 g naudansisäfilettä suikaleiksi ja ohuiksi paloiksi. Ripottelin mustapippuria ja suolaa myllystä lihapalojen päälle. Lihat saivat lämmetä huoneen lämmössä hyvän tovin ennen öljyssä paistamista. Ja sitten kastikkeiden kimppuun.


Meksikolainen tomaattikastike

1 rkl oliiviöljyä
4-5 pientä salottisipulia hienoksi silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 tlk, noin 400g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1/2 tl chilijauhetta
1 vihreä chilipaprika pieneksi kuutioituna
suolaa, mustapippuria

Kuumensin öljyn kattilassa ja lisäsin joukkoon silputun sipulin ja valkosipulin. Haudutin sipulin läpikuultavaksi ja sitten lisäsin joukkoon tomaattimurskan ja -soseen sekä chilijauheen. Haudutin kastiketta 10 minuuttia ilman kantta. Sitten lisäsin joukkoon vihreän chilin ja haudutin kastiketta miedolla lämmöllä vielä 10-15  minuuttia. Maustoin kastikkeen suolalla ja mustapippurilla. Sitten kastike olikin valmis pöytään.

Kylmä avokadokastike

1 kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1-1,5 dl ranskankermaa
1 tl raastettua salottisipulia
suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria

Sekoitin ainekset tehosekoittimessa ja sitten valmis kastike jääkappiin odottamaan tarjoilua.


Hyvä kokonaisuus jälleen kerran. Ainoa ongelma oli fondyypadan alla roihuavassa tulessa, joka hiukan riehaantui. Pöytä ei sentään kuitenkaan syttynyt tuleen : ).

Huh, toisena päivänä peräkkäin punaista lihaa. Hyvää oli, mutta on kyllä tuhti olokin. Ja varsinkin kun vielä jälkkäriksi maistui omenapiirakka kermavaahdon kera. Tämä ateria vaati seuraksi parit tuplaesperessot : )!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Fondyypannu esiin ja teriyakia pöytään


Tänään kaivoin pitkästä aikaa esiin fondyypannun kaappien syövereistä. Lahjaksi saamamme pannu on säilynyt vuosien saatossa lähes uudenveroisena. Eilen Ayassa syödessämme sain idean valmistaa teriyakia illaksi. Eli sitten aineksiin:

Teriyaki-marinadi

500 g naudansisäfilettä suikaleina tai ohuina paloina - luomua jos löytyy
1 rkl fariinisokeria
2 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl teriyakikastiketta
0,5 dl kuivaa sherryä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 tl inkivääriä


Sekoitetaan ainekset keskenään ja pilkotaan liha suikaleiksi marinadiin. Lihan marinoituessa tehdään salaatti ja salaattikastike. Sitten kuumennetaan rypsiöljyä kattilassa - laita noin 3-4 cm öljyä kattilaan - maksimissaan kattilan puoliväliin. Kun leipäkuutio paistuu minuutissa, öljy on riittävän kuumaa lihan kypsennykseen. Nosta lihapalat marinadista tarjoiluastiaan, josta kukin voi asetella ne paistotikkuihin ja kypsentää. Kypsät lihapalat nautitaan salaatin kera.

Salaatti

kiinankaalia suikaleina
oranssi paprika suikaleina
4-5 kevätsipulia pieninä renkaina

Ainekset pilkotaan suikaleiksi ja laitetaan salaattikulhoon.


Salaattikastike
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl vaalea balsamicoa
1 rkl tummaa balsamicoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl fariinisokeria
2 rkl soijakastiketta

Ainekset vaan sekaisin ja tarjolle erilisessä kulhossa, josta jokainen voi lisätä kastiketta salaatin päälle mieltymystensä mukaisesti.


Sen verran maukas ateria oli, että jälkikasvun mielestä tämä ruoka pääsi peräti TOP kolmen joukkoon. Eli fondyypata ei tämän aterian jälkeen jää enää pölyttymään. Ja itse asiassa huomenna sunnuntaina on vuorossa meksikolainen fondyy, mutta siihen sitten tuonnempana : ).  


Kalaa ja kasviksia


Päivän ensimmäinen ateria oli kevyt - kalaa ja kasviksia. Tein Norjan lohesta medaljongit, jotka paistoin uunissa. Ja toiseen vuokaan laitoin Provencen kasvikset kypsymään. Reilun puolen tunnin päästä ne olivat valmiit. Viimeiseksi keitin pikkuporkkanoita muutaman minuutin. Sitten vaan kaikki pöytään ja nokare kevyt ranskankermaa kasvisten päälle, ja ateria on valmis nautittavaksi.


Lasillinen Papet del Masia maistui aterialla.


Jälkiruuaksi paistoin omenapiirakkaa. Kevyeen ruokaan kun sopii tuhdimpikin jälkkäri : ).

Aamu-uinti virkistää kummasti

Olen kerran viikkoon käynyt aamu-uinnilla - tai no siis oikeammin kastautunut sekunnin murto-osassa. Tänään taisivat sekä ilma että vesi olla jotakuinkin yhtä lämpimiä eli noin kahdeksan asteisia. Saa nähdä, kuinka pitkään tarkenen veteen pulahtaa ilman saunaa, sillä oikeasti olen aikamoinen vilukissa.

Kylmä vesi kuitenkin koukuttaa - sen huomasin muutama vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran aloitin kylmään veteen pulahtelun. Siitä tuli jokaviikkoinen hetki, jota oikein odotin. Toistaiseksi en ole vielä koukussa - ehkä se vaatii vielä muutaman kerran pulahtamisen. Joka tapauksessa olo on välittömästi sata kertaa virkeämpi kastautumisen jälkeen.

Syksyn väriloistoa


Syksykö muka harmaata ja ankeaa - ei suinkaan, jos vaan hiukan katselee tarekmmin ympärilleen. Siellä täällä lehdet loistavat iloisen punaisina ja keltaisina.


Terassia somistin Kainuun maakuntakasvilla eli kanervalla, joka on siro ja kaunis kasvi. Ja mikä parasta - se jaksaa ilahduttaa läpi talven.

Piipahdus eurooppalaisella ruokatorilla


 
Kävin katsastamassa eurooppalaisen ruokatorin antimet Kampissa. Siellä oli tarjolla muun muassa juustoja, suklaita ja erilaisia lihatuotteita. Hiukan valju tunnelma siitä jäi, sillä tori oli varsin suppea. Olisi ollut ehkä hyvä yhdistää tämä tapahtuma joulunaikaan. Ja se mikä puuttui oli paahdettujen kastanjoiden pehmeä tuoksu, joka on tuttu Euroopan toreilta.


Viikonlopun viettoon Ayassa


Olen muutaman kerran piipahtanut lounasaikaan City-Centerin ravintola Ayassa sushilla. Tällä kertaa ajattelimme aloittaa viikonlopun vieton siellä nauttimalla illallista, kun lähistön muut sushipaikat olivat jo täynnä. Ainakin City-Centerin kattovalaistus oli kohdallaan luoden todella citymäisen tunnelman. Aivan kuin olisi ollut jossakin suuremassakin metropolissa : ).

Sushit houkuttelivat, mutta päätin kuitenkin kokeilla lämmintä ruokaa, kun lounasaikaan oli jo tullut nautittua sushia. Ruuan nimi unohtui, mutta kanaa ja vihanneksia  siinä joka tapauksessa oli. Maku oli suht kohdallaan ja palvelu ok. Kirin-olut ei myöskään pettänyt maullaan.