Loman jälkeen on taas suorastaan nautinnollista kokkailla kotona. Olen ihan fiiliksissä, kun saa tehdä ja nautiskella hyvää ruokaa kaikessa rauhassa.
Tänään tein yhtä suosikkiruokaani eli kanasalaattia, jossa on pohjalla jää- ja kartanosalaattia, kevätsipulia, pestokastikkeessa marinoituja mozzarellapalloja, rypäleitä, mansikoita, melonikuutioita sekä uunissa paistettua kanaa, jonka olin marinoinut.
Lisukkeeksi tein punajuurivuohenjuustopiirakkaa. Ruoan seuralaisena oli uusi rosé kuohuviinituttavuus Etelä-Afrikasta.
Rosé kuoharin maku on hyvin mansikkainen, ja se sopi mainiosti salaatin kera, jossa oli mukana mansikoita. Tästä tuli yksi suosikkini Pinkin rinnalle : ).
Ja jälkkäriksi tein jälkikasvun toivomuksesta omenapiirakkaa kermavaahdon kera. Maistui se toki itsellenikin espresson kera : ).
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Leppoisasti tv-dinnerillä
Aina jaksan tolkuttaa jälkikasvulle, ettei olohuoneeseen kanneta naposteltavia, vaan ruoka nautitaan ruokailutilassa ilman tv:tä. No, poikkeus vahvistaa säännön : ), sillä aina silloin tällöin on kiva viettää yhteistä tv-iltaa, nauttia ihanista makupaloista ja katsella vaikka kaikkien suosikkiohjelmia American Idolia ja Voice of Finlandia.
Tarjolla oli hedelmälautanen, jossa oli omenaa, päärynää, ananasta ja Piel de Sapo -melonia sekä juustotarjotin, jolla oli neljää juustoa - Pochat fils abondania, Voralberger Bergkäseä, Brobirousse d' Argenia sekä Kärtner Rahmleibia. Lisäksi tarjolla oli Itävallasta tuotuja pumpernikkeleitä, jotka olin kuoruttanut seoksella, jossa oli ranskankermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, lehtipersiljaa, sitruunamehua sekä graavilohta ja ripaus mustapippuria. Loppusilauksen ne saivat silputusta ruohosipulista.
Kolme iloista rosvoa
Pitkästä aikaa käväisimme Kaupunginteatterissa, jonka nettisivuilta nappasin ylläolevan kuvan. Tällä kertaa vuorossa oli musikaaliksi ohjattu näytelmä Kolme iloista rosvoa. Lavasteet olivat upeat, ihastuttavan värikkäät ja niissä oli huomioitu hienosti mitä erilaisimpia yksityiskohtia. Mukana oli niminäyttelijöitä, jotka osasivat ottaa yleisönsä - niin isommat kuin pienemmätkin. Yksi suosikeistani oli aasi, joka koikkelehti lavalla ihanasti. Loistava kokonaisuus, joita voi katsoa yhdessä jälkikasvun kanssa. Näitä toivon lisää lavalle : ).
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Kevätaurinko paistaa nyt sisälläkin
Kevättä rinnassa -fiilis tarttui matkalta mukaan. Siellä aurinkoinen sää valtasi mielen, ja kevättä odotellessa oli kiva piristää sisustusta kirkkaankeltaisella.Yhdistelemällä keltaista ja valkoista sekä kimpun kukkia saa ihmeitä aikaan : ).
Tuntuu aivan siltä, kuin aurinko paistaisi nyt sisälläkin. Kirkkaankeltaiset tulppaanit olohuoneessa ja ruokailutilassa sekä narsissiruukku ulkoterassilla piristävät kummasti.
Näissä tunnelmissa oli mukava uppoutua matkalta mukanani tuomien lehtien parissa.
Tschüss und bis bald!
Münchenissä oli jälleen aurinkoinen päivä, joten tulossa oli mukava kaupunkikierros, vaikkakin kyseessä oli viimeinen matkapäivä. Nautimme ensin rauhaisan aamiaisen hotellissa ja sitten suunnistimme jälleen kerran tuttua reittiä keskustaan.
Marienplatzin ympäriltä emme kovin pitkälle päivän aikana ennättäneet, kun putiikkeja on vierivieressä. Erinomainen shoppailupäivä kokonaisuudessaan, mutta silti tuntui, että nyt olisi tarvittu vielä yksi päivä lisää : ).
Tänne siis palaamme uudelleen ties monennenko kerran, also tschüss und bis bald!
München karnevaalitunnelmissa
Münchenissä odotti jälleen tuttu Novotel City -hotelli, jossa on tullut majailtua jo useamman kerran, eikä se ole vielä kertaakaan tuottanut pettymystä. Saatuamme huoneen nautiskelimme iltapäivän kunniaksi kuohuvaa, ennen kuin suuntasimme kulkumme keskustaan.
Münchenissä oli parhaillaan Fasching, ja kaupungin keskusta oli entistäkin värikkäämpi karnevaalitunnelmissa juhlivasta väkijoukosta : ).
Matkalla poikkesimme tuttuun sisustuskauppaan Butlersiin, josta ostin tuliaisia keittiöön.
Sitten olikin aika nautiskella ravintola Shoyassa suussasulavia susheja ja muita herkkuja.
Globetrotterissa testailimme taitojamme kiipeilyseinällä ja tasapainovaijerilla.
Illan päätteeksi oli vuorossa sauna ja iltauinti hotellin altaalla. Münchenissä on niin paljon tekemistä, joten onneksi on vielä huominen aikaa kierrellä ja shoppailla.
Auf Wiedersehen Kaprun und Willkommen in Salzburg!
Kaikki mukava loppuu aikanaan ja niin tämäkin loma Kaprunissa, joten oli aika jättää vuoristomaisemille jäähyväiset - toivottavasti vain toistaiseksi. Eli pääseehän tänne taas uudestaankin. Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta jäähyväisten jättäminen rinteille teki tiukkaa - miksi jo nyt on lähdettävä. Toinenkin viikko olisi mennyt varmasti hurahtaen rinteillä. Mutta ei auttanut muu kuin loikata autoon ja suunnistaa kohti Salzburgia, joka oli välietappimme matkalla Müncheniin.
Salzburgin kupeessa on upea Designer Outlet http://www.designer-outlet-salzburg.at/. Siellä on hyvä valikoima putiikkeja, joissa yleensä tekee varsin hyviä löytöjä, niin tälläkin kertaa : ). Löysin muun muassa Stefanelilta mekon...
ja kultaisen tunikan.
Calvin Kleinilla oli jälleen tarjolla ihania alusvaatteita, joita tietysti lähti myös matkaan. Ja shoppailukierroksen päätteeksi ostimme suklaata Lindtin suklaapuodista.
Näillä eväillä jaksoikin sitten ajella Müncheniin jatkamaan shoppailua : ).
Rentoutuen Tauern Spassa
Jo kahden vauhdikkaan laskupäivän jälkeen etureidet olivat jumissa, mutta onneksi apu oli lähellä. Noin kilometrin päässä huoneistostamme oli ihana Tauern Spa http://www.tauernspakaprun.com/de. Ylläolevan kuvan kylpylästä otin rinteestä. Huoneistomme hintaan sisältyi kylpylän rajaton käyttö. Ja sitähän me hyödynsimme joka ilta.
Kylpylässä oli upea saunaosasto, jonne tosin oli 15 vuoden ikäraja ja lapset eivät sinne siis päässeet, mutta he viihtyivät mainiosti ulkoaltaissa ja liukmäessä sillä välin. Erityisesti aromaattinen sauna, jonka ilman kosteuspitoisuus oli 100 %, oli erityisen rentouttava kipeille etureisille.
Saunaa alkoi oikein kaivata laskettelun jälkeen, vaikka normaalisti kierrän kylpylät kaukaa. Tällä lapsilta rajatulla alueella oli myös omat saunansa ja altaansa nudisteille. Tuntui, että erityisesti vanhemmat mieshenkilöt suosivat tätä aluetta, vaikka kyllä joukossa oli nuoriakin, mutta jostain syystä en oikein innostunut tästä rusinamiesalueesta : ).
Jäähileellä virkistyi mukavasti vaihtaessa saunasta toiseen.
Kylpylässä oli erilaisia altaita niin sisällä kuin ulkonakin. Erityisesti 36-asteisessa ulkoaltaassa oli kiva rentoutua ja nautiskella ulkoilmabaarin antimia, mikä oli perjantai-illan ohjelmassa. Tuolloin kylpylä on auki puoleen yöhön. Täällä voisi asustellakin seuraavalla visiitillä. Ainoa huono puoli on, ettei täältä jaksa kävellä rinteisiin.
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Säät suosivat ja nautintoja rinteessä
Lomalla ihaninta on, kun minnekään ei ole kiire ja kun voi viettää ulkona monta tuntia päivässä. Joka aamu hain ensimmäisenä tuoreet sämpylät, ja sitten oli vuorossa rauhaisa aamiainen kauniita maisemia ihaillessa. Itävallassa saa ihania naturmüslejä, joita jälkikasvukin popsii hyvällä ruokahalulla.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme rinteeseen. Autoa ei tarvittu, kun lähin hissi on 150 metrin päässä. Välillä pistäydyimme "kotona" välipalalla.
Ja välillä nautimme rinneravintoloiden herkuista - luonnollisesti ulkona. Suosikkimme oli "koiraravintola" Eisbär, jossa tuttu hauveli jaksoi tuoda tennispalloa ja leikkiä.
Pitkän laskettelupäivän päätteeksi maistui luonnollisesti olut iltapäivän auringossa : ).
Aamiaisen jälkeen suuntasimme rinteeseen. Autoa ei tarvittu, kun lähin hissi on 150 metrin päässä. Välillä pistäydyimme "kotona" välipalalla.
Ja välillä nautimme rinneravintoloiden herkuista - luonnollisesti ulkona. Suosikkimme oli "koiraravintola" Eisbär, jossa tuttu hauveli jaksoi tuoda tennispalloa ja leikkiä.
Pitkän laskettelupäivän päätteeksi maistui luonnollisesti olut iltapäivän auringossa : ).
Bründlin kautta rinteeseen
Ensimmäinen yö takana tutussa huoneistossa, josta on kaunis näkymä Kaprunin kylään ja Kitzsteinin huipulle. Huoneisto oli itse asiassa aivan sama kuin edellisenä vuonna, joten olo oli varsin kotoisa saman tein. 70 neliötä riittivät mainiosti : ).
Ensimmäisenä aamuna nautimme aamiaisen hotellin ravintolassa, vaikka oma keittiömmekin oli loistavasti varusteltu ja vieressä oli tuttu leipomo, josta sai aamukuudesta lähtien tuoreita sämpylöitä. Hotellin omistaja halusi tarjota aamiaisen tällä kertaa vakiovierailleen.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan Bründlille, josta vuokrasimme sukset ja sauvat viikoksi.Olimme pakanneet omat monot ja kypärät matkaan, joten niitä ei tarvittu.
Bründlillä on tallessa tiedot aiemmista vuokrauksista, joten suksien valinta oli helppo. Tällä kertaa tosin otin hieman lyhyemmät sukset, sillä lunta oli tullut lisää ja sitä oli myös luvassa lisää viikon aikana. Vaikka Kaprun on pienen pieni kylä, on siellä Intersport Bründlejä ainakin kuusi. Palvelu niissä on loistavaa, ja valikoima upea. Ensi kerralla voisi unohtaa lasketteluvaatteet kotiin ja ostaa paikan päältä upouudet : ).
Nytkin sovittelin yhtä tyylikästä asua, mutta vielä en hennonnut ostaa, kun nykyiset Haltin lasketteluhousut ja -takki ovat vielä iskussa. Viime vuonna ostin täältä monot, jotka ovat edelleen loistokunnossa. Myyjät ovat täällä todella asiantuntevia ja palvelevat hyvin. Mikä ilo täällä onkaan tehdä löytöjä! Ja hyvä Benchin ja Conversien valikoima, josta jälkikasvu erityisesti iloitsee : ).
Sitten vaan tukka leteille ja rinteeseen : ). Vautsi sitä vauhdin hurmaa - aivan mahtava fiilis, kun sai viilettää rinnettä alas! Jälkikasvun hiihtotaidot ovat nyt sitä luokkaa, ettei ylimääräisiä pysähdyksiä juuri tarvita, joten syketaso oli helppo pitää korkealla ja laskettelu vauhdikkaana. Tätä fiilistä olin odottanut pitkään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




