lauantai 24. maaliskuuta 2012

Piristystä päivään kasveilla


Kylläpä tekisi jo mieli päästä ulos istutuksia möyhimään, mutta ei auta. Pihalla kun ei ihan vielä kukkaloistoa ole näkyvissä, vaikka jäät ja lumet ovat kohtuu vauhdilla sulaneetkin. Nyt pitää vaan tuoda kevään tunnelmaa sisälle : ).


Niinpä piristin päivää muutamalla uudella kasvilla, jotka voi kesän tultua huoletta siirtää ulos terassille.

 
Ja kulhollinen sitruunoita sai korvata kukkakimpun tällä viikolla : ).

Viikko flunssassa


Nyt se sitten iski oikein kunnolla - flunssa siis. Eikä ihan mikään pieni sellainen, vaan se kaatoi minut viikoksi sängyn pohjalle. Eipä ollut yhtäkkiä sitten kiire minnekään. Kaikki viikon tapaamiset ja matka piti peruuttaa, mikä harmitti ja harmittaa vieläkin ihan vietävästi. No, toisaalta kotona oli parempi sairastaa kuin reissun päällä. Kuppi kuumaa teetä, pino hyviä lehtiä ja leffoja, sudokut sekä nippu nenäliinoja riittivät mainiosti viikon ohjelmaksi.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kesäkondikseen


Uusimmassa Shape-lehdessä oli mainioita jumppaohjeita siitä, kuinka päästä kesäkondikseen. Eli nyt on vielä hyvin aikaa päästä bikinikuntoon. Ei muuta kuin jumppaamaan. Se onkin lähes ainoa, mitä voin tehdä, sillä viime viikolla kaaduin lahjakkaasti juoksulenkillä, ja nyt on juoksu aika tuskaista menoa. Eilen kävin lyhyellä lenkillä ja vauhti ei juuri päätä huimannut. No, on vaan annettava jalan levätä ja keksittävä tässä välillä jotakin muuta talvipehmusteiden karistamiseksi : ).


Tänään aloitin päivän kolmen vartin tehojumpalla aamuseitsemältä. Mainiot ohjeet, joita tehostin paikoin käsipunteilla. Alkuverryttelynä juoksin alkuun matolla kilometrin ja pyöritin hulahulavannetta viitisen minuuttia. Ja sitten jumppaamaan, jossa syke nousi korkealle monenlaisissa hyppelyosuuksissa.


Monipuolinen ja hauska treeni kokonaisuudessaan. Jumpan jälkeen tuntui, että oli treenannut kunnolla. Tätä voisi toistaa kolme kertaa viikossa, ennen kuin tulee uudet ohjeet seuraavassa lehdessä. Eli tässä ohjelmassa keskitytään erityisesti rasvanpolttoon ja kiinteykseen.Vaikka eihän tuo jumppa yksin auta, vaan on myös katsottava, mitä suuhunsa pistää. Niinpä valitsin raclettepannulle ainekset hyvin kasvispainotteisesti.


Toki mukana oli myös naudan sisäfilettä ja tietysti juustoa, mutta pääosassa olivat kasvikset.


lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kesää odotellessa


Ihana kenkäkauppa Korkkari 37 piristää kummasti päivää - ainakin ystäväni mielestä. Korkkari 37 myy yksinomaan naisten jalkineiden näyte- ja mallipareja kokoa 37. Tuumailin, että voinhan aina lähteä seuraksi, vaikka en päivään sen kummemmin piristystä kaivannutkaan. No, lisäpiristys tuskin on haitaksikaan.


Olin aiemmin onnistunut kiertämään kaupan, kunnes nyt viimein lähdin piipahtamaan siellä. Pakko sanoa, että tuskin tämä jää viimeiseksi kerraksi.

Hullaannuin pienen putiikin upeista, uniikeista valikomista täysin. Ja matkaan lähtivät ihanat tummanruskeat nupukkipintaiset nahkasaappaat sekä suloiset kesäkengät. Molemmat Peter Kaiserin mallistosta. Nyt vaan kesää odotellessa : ).

Uusi kamera

Olen pitkään pohtinut uuden kameran hankkimista ja nyt se vihdoin toteutui, kun sain netistä tilattua digiviikon päätteeksi edullisesti Canonin PowerShot s 100 silverin hintaan 379 euroa. Tilaus netin kautta ja nouto myymälästä seuraavana päivänä. Näppärää. Se on jo nyt muutaman kuvan jälkeen osoittautunut käteväksi ja kompaktiksi. Ja kuvanlaatu on huomattavasti perempi kuin aiemmassa Canonin Ixuksessa.   

Ihanaa kokkailla kotona

Loman jälkeen on taas suorastaan nautinnollista kokkailla kotona. Olen ihan fiiliksissä, kun saa tehdä ja nautiskella hyvää ruokaa kaikessa rauhassa.


Tänään tein yhtä suosikkiruokaani eli kanasalaattia, jossa on pohjalla jää- ja kartanosalaattia, kevätsipulia, pestokastikkeessa marinoituja mozzarellapalloja, rypäleitä, mansikoita, melonikuutioita sekä uunissa paistettua kanaa, jonka olin marinoinut.

 
Lisukkeeksi tein punajuurivuohenjuustopiirakkaa. Ruoan seuralaisena oli uusi rosé kuohuviinituttavuus Etelä-Afrikasta.


Rosé kuoharin maku on hyvin mansikkainen, ja se sopi mainiosti salaatin kera, jossa oli mukana mansikoita. Tästä tuli yksi suosikkini Pinkin rinnalle : ).


Ja jälkkäriksi tein jälkikasvun toivomuksesta omenapiirakkaa kermavaahdon kera. Maistui se toki itsellenikin espresson kera : ).

Leppoisasti tv-dinnerillä


Aina jaksan tolkuttaa jälkikasvulle, ettei olohuoneeseen kanneta naposteltavia, vaan ruoka nautitaan ruokailutilassa ilman tv:tä. No, poikkeus vahvistaa säännön : ), sillä aina silloin tällöin on kiva viettää yhteistä tv-iltaa, nauttia ihanista makupaloista ja katsella vaikka kaikkien suosikkiohjelmia American Idolia ja Voice of Finlandia.

Tarjolla oli hedelmälautanen, jossa oli omenaa, päärynää, ananasta ja Piel de Sapo -melonia sekä juustotarjotin, jolla oli neljää juustoa - Pochat fils abondania, Voralberger Bergkäseä, Brobirousse d' Argenia sekä Kärtner Rahmleibia. Lisäksi tarjolla oli Itävallasta tuotuja pumpernikkeleitä, jotka olin kuoruttanut seoksella, jossa oli ranskankermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, lehtipersiljaa, sitruunamehua sekä graavilohta ja ripaus mustapippuria. Loppusilauksen ne saivat silputusta ruohosipulista.

Kolme iloista rosvoa


Pitkästä aikaa käväisimme Kaupunginteatterissa, jonka nettisivuilta nappasin ylläolevan kuvan. Tällä kertaa vuorossa oli musikaaliksi ohjattu näytelmä Kolme iloista rosvoa. Lavasteet olivat upeat, ihastuttavan värikkäät ja niissä oli huomioitu hienosti mitä erilaisimpia yksityiskohtia. Mukana oli niminäyttelijöitä, jotka osasivat ottaa yleisönsä - niin isommat kuin pienemmätkin. Yksi suosikeistani oli aasi, joka koikkelehti lavalla ihanasti. Loistava kokonaisuus, joita voi katsoa yhdessä jälkikasvun kanssa. Näitä toivon lisää lavalle : ).

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kevätaurinko paistaa nyt sisälläkin


Kevättä rinnassa -fiilis tarttui matkalta mukaan. Siellä aurinkoinen sää valtasi mielen, ja kevättä odotellessa oli kiva piristää sisustusta kirkkaankeltaisella.Yhdistelemällä keltaista ja valkoista sekä kimpun kukkia saa ihmeitä aikaan : ).


Tuntuu aivan siltä, kuin aurinko paistaisi nyt sisälläkin. Kirkkaankeltaiset tulppaanit olohuoneessa ja ruokailutilassa sekä narsissiruukku ulkoterassilla piristävät kummasti. 


Näissä tunnelmissa oli mukava uppoutua matkalta mukanani tuomien lehtien parissa.


Tschüss und bis bald!


Münchenissä oli jälleen aurinkoinen päivä, joten tulossa oli mukava kaupunkikierros, vaikkakin kyseessä oli viimeinen matkapäivä. Nautimme ensin rauhaisan aamiaisen hotellissa ja sitten suunnistimme jälleen kerran tuttua reittiä keskustaan.


Marienplatzin ympäriltä emme kovin pitkälle päivän aikana ennättäneet, kun putiikkeja on vierivieressä. Erinomainen shoppailupäivä kokonaisuudessaan, mutta silti tuntui, että nyt olisi tarvittu vielä yksi päivä lisää : ).


 Tänne siis palaamme uudelleen ties monennenko kerran, also tschüss und bis bald!