lauantai 1. syyskuuta 2012
Design-kokista
Jean Paul Gaultierien suunnittelemat Coke Light -alumiinipullot ihastuttivat jälkikasvua, ja niinpä pulloista tuli oiva sisustuselementti teinin huoneeseen : ).
Katkarapuja limeyrttiseoksessa
Katkaravuista ja yrteistä saa mainion kevyitä ruokia ja vieläpä varsin vikkelään. Tällä kertaa tarjoilin katkaravut lime-basilika-sipuliseoksessa.
Katkarapuja limeyrttiseoksessa
Pieni pussillinen (150-200 g) pakastekatkarapuja
2-3 rkl limemehua
1 valkosipulinkynsi
2 pientä kesäsipulia
1-2 rkl basilikaa silputtuna
nokare voita tai öljyä
suolaa ja mustapippuria
Kuullota sipulit pannulla. Lisää joukkoon katkaravut ja limemehu. Paista noin 4 minuuttia ja lisää lopuksi basilika. Mausta seos. Tarjoile lämpimänä esimerkiksi tomaatti-mozzarellasalaatin ja maalaisleivän kera. Myös pasta sopii ruuan seuraksi.
Kesäkurpitsa-limepastaa
Pastasta saa tehtyä sen ziljoona eri versiota ja hyvä näin. Senkun käyttää loputonta mielikuvitusvarastoaan ja aina on uusi ruoka tarjolla : ).
Kesäkurpitsa-limepasta
1 kesäkurpitsa pieninä paloina tai raasteena
2 rkl tuoretta minttua silputtuna
suolaa
pastaa
oliiviöljyä
pippuria
1-2 rkl limemehua
50 g parmesanraastetta
Keitä pasta ohjeen mukaan. Raasta kesäkurpitsa ja kuumenna sitä pannulla öljyssä. Lisää joukkoon suola, pippuri, limemehu ja minttu. Sekoita keitetyn pastan joukkoon ja tarjoile ruoka lämpimänä. Helppoa ja hyvää!
Katkarapuja ja miniparsaa
Katkaravuista ja miniparsasta saa mainion lisän esimerkiksi pastan seuraksi.
Katkarapuja ja miniparsaa
nippu miniparsaa
pussi katkarapuja
oliiviöljyä paistamiseen
limemehua
kesäsipuli
valkosipulin kynsi pilkottuna
suolaa ja mustapippuria
Paista katkarapuja pannulla öljyssä muutama minuutti ja lisää pieniksi pilkotut parsapalat joukkoon. Paista 3-4 minuuttia. Lisää joukkoon limemehua, pilkottu kesäsipuli ja valkosipuli sekä mausteet. Ja sitten vaan ruoka tarjolle vaikkapa täysjyväpastan ja maalaisleivän kera.
Päivä lähti vauhtiin reippaalla aamulenkillä
Tänä aamuna heräsin seitsemältä ja lähdin reippaalle viiden kilsan lenkille. Viikonloppuisin on aina ihanan rento fiilis, kun ei ole kiire aamuruuhkaan ja ehtii rauhassa nautiskella olostaan. Juoksu kulki mukavasti vielä varsin leudossa säässä. Pihlajat värittivät lenkkiäni mukavasti ja niistä näkee, että syksy on väistämättä tulossa. Onneksi ei sentään kuitenkaan vielä ole hyytävän kylmä. Sitten taidan siirtyä suosiolla taas matolle juoksemaan, mistä tulikin mieleeni, että tarvitsenkin uudet juoksukengät matolle. Taidan päätyä jälleen kerran Asicsin Nimbuksiin. Lenkin jälkeen pulahdin altaaseen aamu-uinnille, joka piristi mukavasti lenkin jälkeen.
Valkoista ja beigeä
Liekö alkavalla syksyllä osuutta asiaan, mutta tällä hetkellä valkoinen, sen eri sävyt ja beige miellyttävät silmää. Niinpä laitoin ruokailutilan uuteen värimaailmaan. Tänään emme vielä lounaalla uutta ilmettä korkanneet, sillä vielä tarkeni hyvin grillailla pizzaa ulkona ja syödä lasitetulla terassilla. Jälkkäriespresson ja cantuccinit nautiskelin kuitenkin sisällä tätä naputellessa.
Cantuccinit laitoin kauniiseen lasipurkkiin, jonka toin mukanani Frankfurtista.
torstai 30. elokuuta 2012
Quiche Floraine
Arki on alkanut - niinpä nopeat ja helpot ruuat ovat nyt valttia. Quiche Floraine on yksi näistä.
Quiche Florainen pohja
150 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1/4 dl vettä
Sekoita ainekset ja anna taikinan levätä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan. Painele se sitten vuokaan, joka on noin 26 cm halkaisijaltaan.
Täyte
200 g parsakaalia
200 g kalkkunaleikettä kuutioituina
200 g kesäkurpitsaa
2 pientä kesäsipulia silputtuna
Höyrytä parsakaalia kiehuvassa vedessä pari minuuttia ja jäähdytä. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja levitä piirakkapohjalle.
Liemi
2 munaa
3 dl maitoa
suolaa
muskottipähkinää
Sekoita ainekset ja kaada liemi piirakan päälle. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Tarjoile lämpimänä. Tämä oli ruokaraatini mielestä ihan syötävää, muttei saanut pinnoja yhtä paljon kuin kesäkurpitsapaistos. Kriittistä porukkaa : ).
Kesäkurpitsapaistos
Kesäkurpitsapaistos on kevyttä ja vaivatonta arkiruokaa mausta tinkimättä. Ja mikä parasta, tämän helpompaa ei paistoksen teko voi enää olla : ). Ja se säilyy myös hyvin muutaman päivän jääkaapissa ja sen voi myös pakastaa.
Kesäkurpitsapaistos
1 iso kesäkurpitsa
2 pientä kesäsipulia pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
ripaus tuoretta tai kuivattua oreganoa
1 pussi Emmental-juustoraastetta
170 g kalkkunaleikettä tai graavilohta kuutioituina
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
4 munaa
1 dl rypsiöljyä
öljyä tai voita vuoan voiteluun
Pilko kesäkurpitsa siivuiksi ja pilko siivut esimerkiksi neljään osaan. Lisää joukkoon sipulit ja yrtit. Lisää joukkoon juustoraaste, suola ja jauhot. Sekoita hyvin. Lisää sitten kalkkunaleike tai lohi ja munat. Sekoita vielä kerran. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.Olen kokeillut tätä muutamia kertoja eri täytteillä ja hyvältä maistuu aina : ).
tiistai 28. elokuuta 2012
Työhuone uusiksi
Sisustusintoni lähti täysin lapasesta jälkikasvun huoneisen uusimisen jälkeen. Nyt olen visioinut talon jokaiseen huoneeseen uuden ilmeen. Seuraavaksi käsittelyyn pääsi työhuone. Kaikki tavarat saivat oman paikkansa ja on ihanaa katsoa, kun kaikki on siististi järjestyksessä. Kaapeista ja laatikoista jopa löytää sen, mitä kulloinkin etsii. Uusi pyöreä matto on kuin piste iin päälle. Vielä yksi hyllytaso tosin puuttuu, mutta sen hankin viikonloppuna.
Olohuoneeseenkin löysin jotakin uutta eli Pentikiltä kivan lampun, vaikka vielä ei olohuoneen vuoro ollutkaan : ). Saattaa olla, että makuhuoneen yöpöydillekin eksyy samanlaiset, mutta astetta pienemmät.
Taidetta jokaiseen makuun
Taiteiden yönä oli vaikeus valita, minne mennä. Tuntui, että näin World Design Capital -vuonna tarjontaa oli entistäkin enemmän. Aloitimme kierroksen perinteisesti sushilla ja sieltä sitten jatkoimme Akateemiseen kirjakauppaan, joka oli tulvillaan mielenkiintoisia kirjailijavierailijoita.
Kerrankin oli aikaa katsella rauhassa kirjoja ja kuunnella haastatteluja. Tällä kertaa matkaan lähti neljä kirjaa.
Kirjojen parista lähdimme ihastelemaan dominoefektiä Senaatintorille. Hauska idea tuo pitkin katuja kiertelevä palikkajono.
Sieltä matka jatkui suklaabodypaintingiä ihailemaan.
Maistiaiset jäivät tällä erää väliin : ).
Matkalla Kamppiin oli musiikkiesityksiä ja muita värikkäitä katutaiteilijoita. Etukäteen suunnittelimme, että katsomme balettia Kampissa, mutta esitysten välillä olikin sen verran taukoa, joten jatkoimme matkaa muovipusseista tehdylle ilmapallolle, jonne pääsi myös sisään.
Moni performanssi houkutteli osallistumaan - tällaista lisää Helsinkiin! Mielenkiintoinen ilta kaiken kaikkiaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
