tiistai 27. heinäkuuta 2010

Paljon eri pikkuherkkuja pöytään!

Päivä kului leppoisasti uimarannalla. Pakkasin kylmälaukkuun mukaan runsaasti juomia ja hedelmiä sekä riisipiirakoita, joilla pärjäsikin hyvin alkupäivän. Rannalla oli kiva napostella rypäleitä, nektariineja ja herneitä.

Kevyen lounaan jälkeen illalla olikin mukava kokkailla pöytään erilaisia pikkuherkkuja. Tein tomaatti-basilika-mozzarella-alkupaloja sekä kurkku-rucola-paahtopaistikääröjä, jotka maustoin soija-seesamiöljy-teriaky-kastikkeella sekä seesamin siemenillä.
Grillasimme maissin tähkiä ja kanafileitä, jotka olin marinoinut noin puolisen tuntia ennen paistoa.

Kanan kanssa kokeilin nektariini-hunajamelonisalsaa. Kuutioin 2 nektariinia ja puolikkaan hunajamelonin. Kuutioiden pälle kaadoin ruokalusikallisen hunajaa ja saman verran balsamicoa, ripottelin Maldon-suolaa ja pippuria hitusen sekä lisäsin joukkoon hienonnettua rakuunaa pari ruokalusikallista sekä oliiviöljyä ja sweet chili -kastiketta. Sekoitin ainekset keskenään ja herkut olivat valmiita.

Kanan kanssa oli vielä eilistä salsa verdeä tarjolla. Ruokajuomana tänään oli Lindauer-kuohuviiniä. Upea kokonaisuus!

Ihana loma!

Helteet vaan jatkuvat, mutta onneksi kuumuus ei ole sisätiloihin asti pahasti tunkeutunut, sillä nukuin yön kuin tukki eilisen kyykkimisen vuoksi. Paikat olivat hivenen jäykät neljän tunnin pihatöiden jälkeen. Paras tapa elvyyttää itsensä taas hereille on aamujumppa terassilla. Tein samaisen Shape-lomajumpan kuin eilenkin, mikä olikin hyvä aloitus päivään.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Ruoka maistuu uuvuttavan päivän jälkeen

Reilun kolmen tunnin taistelu rikkaruohoja vastaan päivän kuumimpaan aikaan meinasi viedä mehut reilun 30 asteen helteessä. Illalla oli kiva laittaa kunnon ateria ja tankata hieman. Alkuun laitoin rouhechiabattaa oliivileikkeen kera ja alkujuomaksi Pink-kuohuviiniä, joka sopii mukavasti kesäpäivään.

Varsinaisena ruokana oli grillattuja lohimedaljonkeja. Marinoin lohipalat seoksessa, jossa oli oliiviöljyä, soijakastiketta, sitruunamehua, hunajaa, suolaa ja pippuria. Uuniin laitoin uusista perunoista lohkoperunat, jotka sekoitin punasipuliin, jossa oli vaaleata balsamicoa, valkosipulimurskaa, suolaa ja sokeria. Syvän vihreä salsa verde sopii grilliruokien mausteeksi.

Ateria oli kiva päättää kynttilän valossa hyvän kirjan ja teen kera.

Virkistävä aamujumppa ulkona terassilla

Päivän aikana hellelukemat ovat nousseet viime päivinä sen verran huimiksi, että jumppahetki on ajoitettava aikaiseen aamuun. Ja mikäpä sen virkistävämpää. Vaikka on loma, herään aamukuudelta. Tosin on ihana jäädä vielä loikoilemaan, kun ei ole kiire minnekään.
Viime Shapen numerossa oli kiva kesäjumppaohje rannalle. No, merta ja hiekkarantaa ei kotiterassilla ihan näe, mutta kalliomaisema ja vesi porealtaassa toimivat hyvänä korvikkeena :).
Ohjeessa oli perusliikkeet, joilla tuli käytyä koko kroppa läpi - vatsa,selkä, kädet, tasapainoilua ja venytyksiä. Mukava herätys!

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Illan päätteeksi rentouttavaa hierontaa poreissa

Tällä viikolla saimme uuden kapistuksen komeilemaan alaterassille. Kauan haaveissa ollut ulkoporeamme ympäri vuotiseen käyttöön toteutui viimein. 

Ihastelimme altaita jo viime kesän asuntomessuilla Valkeakoskella, ja kävimme vielä Lempäälän Ideaparkissa katsomassa altaita uudemman kerran. Päädyimme loppujen lopuksi Hot Spot Relay -altaaseen, jossa tuntui olevan hinta-laatusuhde kohdallaan omaa käyttöämme ajatellen. 

Altaassa on yksi makuupaikka ja viisi eri istuinpaikkaa - jokainen erilaisilla hierontasuuttimilla. Kokovartalohieronta päivän päätteeksi 37,5-asteisessa vedessä on ollut luksusta. Jumittuneet hartiatkin rentoutuivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Ja unikin on maistunut hyvin allassession jälkeen.

Moni ilta päätyy varmasti lähes puolille öin uudessa altaassa nautiskellessa. Syksyn pimenevässä illassa altaan valot luovat mukavan tunnelmavalaistuksen pihalle. Not bad at all!

Sadesää virkisti ja innosti puuhailemaan sisätiloissa

Toisen lomailujakson ensimmäinen lomapäivä alkoi sateisena pitkän hellejakson jälkeen. Toisaalta hyvä näin, sillä muutoin ei olisi juuri innostanut siivota sisällä. Sade sai aikaan myös pienoisen sisustuspuuskan, jonka aikana tuli muun muassa valittua uudet sohvat olohuoneeseen Riviera Maisonin kuvastosta. Samalla myös jo kauan sitten ostetut isot puiset kirjaimet löysivät paikkansa makuuhuoneen  seinältä, jossa lukee nyt isolla J O Y pienten valokuvakehysten seurana.

Pitkästä aikaa jaksoin tehdä lämmintä ruokaa ja vuorossa olivat gnocchit. Sotkuista puuhaa, mutta hyvää syötävää toimaattikastikkeen kanssa : ) (ohje löytyy aiemmista blogikirjoituksistani). Tällä kertaa taikinasta tuli niin paljon gnoccheja, että pakastin osan taikinasta. Saa nähdä, muuttuuko niiden rakenne paljon pakastimessa ja sulatuksessa. No, se jää nähtäväksi. Jälkiruuaksi maistui pitkästä aikaa espresso tuliaisina saatujen Lindtin tryffelipallojen kanssa.

Maukkaan aterian päälle nautin vielä voileipäkakkua sukulaistytön rippijuhlissa. Sen jälkeen tuntuikin siltä, että on hiukan sulateltava päivän herkkuja. Sitten vaan juoksuksi. Tällä kertaa juoksin juoksumatolla, kun synkkä ilta ei juuri houkutellut ulos.

Illalla lenkin jälkeen tein pikaisen hedelmäisen salaatin, johon tuli tammenlehtisalaattia, rucolaa ja lehtisalaattia sekä nektariini, rypäleitä, kirsikkatomaatteja ja pinjan siemeniä.

Salaatin seuraksi grillasin kalkkunan sisäfileitä. Sisäfileet annoin mariointua hetken. Marinadiin tuli 3 rkl oliiviöljyä, 1 tl juoksevaa hunajaa, 2-3 rkl sitruunamehua, 2 rkl ruokosokeria, 1 rkl aprikoosimarmeladia, 1 tl Maldon-suolaa, mustapippuria myllystä ja 1,5 rkl makeaa chilikastiketta.

Lisäksi tarjolla oli Kantolan ruiskeksejä juustojen kera. Grillissä paistui myös leipäjuusto. Ilta-aterian kruunasi lasillinen kuohujuomaa - tällä kertaa Devil´s Rockia.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Hiekkarantoja vertailemassa

Uiminen on ollut tämän kesän ehdoton hitti. Etelän uimarannat ovat vaan olleet aika pakattuja ja kansoitettuja, joten viikonloppuisin on sitten ehditty katsastamaan rantoja hiukan kauemmaksikin.

Sipoon Pilvijärvi on kiva ja siisti, mutta kohtuu pieni isolle väkimäärälle. Rantanurmikolla pyyhkeet ovat vierivieressä, mutta sopu sijaa antaa. Rannalle on parkkimaksuna 3 euroa.

Vääksyssä on hyvä ja matala hiekkaranta, jossa on yleensä aina tilaa. Vietimme yhden mukavan kesälauantain siellä piknikillä. Ranta on ilmainen ja kunnan ylläpitämä. Matkan varrella oli Lahdessa sijaitseva Luhdan tehtaanmyymälä, jossa tein mukavia ostoksia. Hauska kesäretki kaiken kaikkiaan.

Nurmijärven Sääksjärvi on myös mukava paikka. Se on erittäin siisti ja hyvin hoidettu, maksuton ranta. Hiekkarantaa on ainakin 300 metriä ja tilaa riittää kaikille, vaikka tulijoita on paljon. Ainoastaan ilmoitus mahdollisesta järvisyyhystä ensin mietitytti, mutta itselleni ei ainakaan uintiretkeltä tuliaisia tullut matkaan.

Naantalissakin ehdimme piipahtaa. Meri ei juuri houkutellut, vaikka rantakallioilta olisi muuten ollut kiva pulahtaa veteen.

Kesän aikana on vaan vahvistunut ajatus omasta uima-altaasta, joka on seuraava iso projekti. Ei tarvitse lähteä aina ajelemaan jonnekin, että pääsisi uimaan, eikä tarvitse välittää kansan paljoudesta altaan reunalla : ).

Kesäinen ja hedelmäinen salaatti helteeseen

Helteet sen kuin jatkuvat ja mikäs siinä. Ruuanlaittoni on selkeästi painottunut salaatteihin ja grilliruokiin. Kunhan vaan kesäkiireiltä ehtisi niitä välillä päivittää tänne blogiinkin : ).

Tänään tein kesäistä ja hedelmäistä salaattia, joka on kevyt, mutta kuitenkin ruokaisa ja riittoisa vaihtoehto jopa kuudelle ruokailijalle. 

Ensiksi laitoin laakean vuoan pohjalle pari isoa kourallista villirucolaa ja lisäksi jääsalaattia. Salaatin päälle laitoin tummia viinirypäleitä sekä viipaloin joukkoon kolme nektariinia. Sitten kuutioin ison palan Manchegoa (9 kk kypsytettyä). Päälle laitoin valkosipuli-oliviiöljyssä paahdetut ruisvuokaleipäkuutiot. Eli leikkasin kolmesta leipäsiivusta kuutioita, jotka paahdoin paistinpannulla. Leipäkuutioiden päälle lisäsin punasipulia ohuina siivuina ja cashew-pähkinöitä.

Salaatin päälle kaadoin kastikkeen, johon laitoin 3 rkl oliiviöljyä, 3 rkl vaaleata balsamiviinietikkaa, 1 rkl hunajaa sekä ripauksen Maldon-suolaa ja mustapippuria. Kastikkeen toki voi jättää myös erilliseen astiaan, ja laittaa siitä itse salaattiin sen verran kuin haluaa. Silloin tällöin on aina joku, joka ei satu pitämään balsamicosta, kuten meillä jälkikasvu hiukan protestoi balsamicon käyttöäni: "Miksi tuota ainetta pitää aina olla salaatissa?" De gustibus non est disputandum eli makuasioista ei sovi kiistellä : ).

Tänään ruokaa tukevoitettiin grillimakkaroilla. Eetvartti, jonka lihapitoisuus on 80 prosenttia, on noussut tämän kesän grillimakkarasuosikiksi. Olen kokeillut jos jonkinlaista, mutta tässä tuntuu olevan kaikki kohdallaan, silloin kun grillimakkara ylipäätään maistuu. Itseltäni jäi tuo herkku tänään väliin, mutta onneksi muilla oli minunkin edestäni ruokahalua.

 Ja sitten vaan herkuttelemaan!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Kevyt kana-pastasalaatti kesäiltaan

Tänään tein kevyttä kana-pastasalaattia helteiseen kesäiltaan. Kuumalla ilmalla kun ei kovin raskas ruoka edes maistu, ja kaikenlainen paistaminen ja käristäminen sisätiloissa on totaalisen pannassa muutoinkin seisovassa ilmassa. Pieni sade virkisti hetkeksi, mutta sitten ilma taas käytännöllisesti katsoen seisahtui paikoilleen.

Mutta sitten herkulliseen salaattiin eli keitin ensin farfalle-pastaa kymmenen minuuttia.

Sillä välin ehti hyvin tehdä kastikkeen, johon tuli 3/4 dl oliiviöljyä, 3 rkl sitruunamehua, 1 rkl juoksevaa hunajaa sekä suolaa ja mustapippuria myllystä muutama kierros. Ainekset vaan sekaisin tasaiseksi kastikkeeksi, joka kaadetaan keitetyn pastan päälle. Pastan joukkoon lisätään myös aurinkokuivattuja tomaatteja ja punasipuli suikaloituina.  

Sitten varsinaiseen tarjoilukulhoon suikaloin yhden jääsalaatin ja puolikkaan kurkun pieninä viipaleina. Näiden päälle kuutioin 200 g Manchego-juustoa (9 kk kypsytettyä) ja parin valmisbroilerin koipea paloiteltuna. Päälle kaadoin pastaseoksen. Koko komeuden päälle laitoin vielä rukolaa ison kourallisen ja retiisejä viipaleina.

Herkullinen salaatti oli nopea ja erittäin helppo valmistaa. Tein salaattia kerralla aika suuren määrän, joten siitä riittää mainiosti myös seuraavalle päivälle. Tarjosin salaatin valkosipulipatongin ja ciabatan kera. Ja hyvää oli! Tätä teen varmasti toistekin. 

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Tuulenvirettä vaikka keinotekoisesti

Jos ei ulkona muuten tuule, niin sitten kannetaan tuuletin terassille. Se oli hyvä lisäapu, kun vielä iltakahdeksan aikaan mittari näytti 32 astetta. Tänään oli pakko huilailla varjossa ja nauttia olostaan, kun eilinen golfkierros Nevaksessa vielä hiukan uuvutti.

Eihän golf yksinään väsyttävää ollut, mutta se helle. Ja olisi tietysti ollut järkevä ottaa mukaan enemmän evästä ja juomaakin. No ensi kerralla sitten. Kierros oli joka tapauksessa upea. Rapu-kentällä sai huhkia rauhassa, kun muita pelaajia ei siellä juuri näkynyt.

Oma pelaaminen on jäänyt vielä vähiin, sillä kyseessä oli vasta neljäs pelikerta tänä kesänä. Nyt vaan pitäisi käydä rangella vaikka kerran viikossa ja saada paljon lyöntejä taakse, jotta peliin tulisi varmuutta. Onneksi on positiivinen muisti, niin muistaa vain ne onnistuneet huippulyönnit : ). Ohessa kuva Nevaksen Rapu-kentän seitsemänneltä väylältä.