sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Pikkunoidan stailausta


Tänään oli se päivä vuodesta, kun pääsiäisnoidat lähtevät virpomaan. Niin myös meillä. Pajun vitsoja koristeltiin ahkerasti eilinen päivä ja tänään vitsat jakoon - tietysti palkanmaksua vastaan!


Pikku noita stailattiin heti aamusta. Poskeen piirreettiin pari hämähäkkiä, noitahattu päähän ja viitta harteille. Kori mukaan ja koristellut vitsat kainaloon. Näky oli hauska : ). Parin tunnin kiertelyn jälkeen kori olikin jo ihan täynnä.

Virvon varvon, tuoreeks terveeks...

Grillikauden avajaiset

 

Mikä olisikaan ollut parempi päivä kesägrillikauden avajaisille kuin tämä. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja terassi suorastaan kutsui grillaamaan. Grillailtu on läpi talven, mutta aina on syytä keksiä juhlahetkiä!
 
Omasta blogistani - jotain hyötyä tästäkin : ) - kaivoin viime toukokuulta hyvän ohjeen, jossa oli maukas marinadi lohimedaljongeille ja kastikkeena salsa verde samaisesta ohjeesta. Lohkoperunat ja ranskan kerma täydensivät maukasta lohta. Pink sopi juomaksi keväiseen päivään mainiosti : ).


Cheers - keväälle!

Kevään ensimmäinen kymppi


Tänään saivat Nimbukset taas kyytiä, kun juoksin kevään ensimmäisen kympin lenkin. Aurinko paistoi ja mittarissa 14 astetta varjossa ja 24 auringossa. Pitkästä aikaa siis ulos lenkille - eikun aurinkolasit päähän ja menoksi. Olo oli kevyt, mutta päätin pitää vauhdin aisoissa, jotta jaksoin juosta suunnitellun kympin lenkin. Maasto oli mäkistä ja pakko myöntää, että viimeisellä kilometrillä piti kävellä muutama askel ylämäissä.

Sen verran lyhyeksi ovat muut lenkit jääneet talven aikana, että kymppi riitti tänään hyvin. Toisaalta alkuviikosta oli hiukan lämpöä, joten turha lähteä riuhtomaan heti. Kyllä tässä vielä ehtii. Matkaa hiukan hidasti se, että vanhasta muistista vedin alle alusasun ja vielä pitkähihaisen välipaidan. Pipokin oli mukana, mutta se meni taskuun ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Sisulla vedin lenkin läpi, vaikka vaatteita olisi ollut vaikka muille jakaa : ).

Marinoidut herkkusienet


Tapas-ruokiin sopivat marinoidut herkkusienet. Tällä kertaa kokeilin seuraavaa ohjetta:

200 g herkkusieniä
1 dl oliiviöljyä
1/4 dl balsamiviinietikkaa
70 g basilika-tomaattipassataa, esim. Mutti
1 solovalkosipuli murskattuna
1,5 rkl sokeria
1,5 rkl kantarellifondia
1/2 punasipuli hienonnettuna

Leikkaa tuoreet herkkusienet lohkoiksi. Sekoita marinadin ainekset. Anne sienten marinoitua muutaman tunnin tai yön yli jääkaapissa ennen tarjoilua.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Herkullista pannaria pitkästä aikaa


Viime viikolla herkuttelimme pitkästä aikaa pannarilla. En edes muista, milloin olen viimeksi sitä tehnyt. Miksihän ihmeessä?!? Nyt sitä sitten tein - kolmena iltana peräkkäin ruokaraatini pyynnöstä : ).

Pannukakku

5 dl maitoa
2-2,5 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
50 g margariinia / voita sulatettuna

Vatkaa puolet maidosta ja muut ainekset kulhossa sekaisin. Lisää loppumaito ja anna taikinan turvota hetken, jos vaan suinkin maltat : ). Kaada takina leivinpaperille uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile heti mansikkahillon kera. Nam, nam!

Kevään värit kotiin


Alkuvuoden valkea väri saa antaa tilaa pirteille kevään väreille aurinkoisempia ja lämpimämpiä säitä odotellessa. Löysin ihastuttavia Pentikin lasimunia, jotka piristävät nyt olohuoneen pöytää kauniisti.

Ruokailutilakin sai osansa kevään väreistä. Samaisesta liikkeestä löytyi uudet kynttilät ja lautasliinat. Eli vaihdoin vain keltaiset kynttilät vaaleiden tilalle, valitsin uudet lautasliinat ja ilme piristyi kerralla : ). Pienillä muutoksilla saa joskus paljon aikaan!


Aurinkoista kevään odotusta!

Tehokas jumppa kauniissa maisemissa


Shape-lehden mukana tullut kesäksi kuntoon -dvd oli yksinkertaisen tehokas ja hikihän siinä tuli. Kauniit maisemat ja kivat jumpparit tehostivat omaakin liikuntaa mukavasti : ). Välillä on hauska jumpata sisällä, varsinkin nyt kun sää on harmaatakin harmaampi. Jälkikasvukin innostui jumppaamaan mukana ja hauskaa oli!


Eilen ulkona juostessa jalat kastuivat aika lahjakkaasti, kun kinokset sulavat kilpaa ja tiet ovat täynnä lammikoita. Juoksu kulki kaikesta huolimatta kevyesti. Takareisi vihoitteli loppumatkasta, ja sen vuoksi vauhti oli pidettävä aisoissa.

Juokseminen on vaan niin mukavaa. Nyt pitäisi kuitenkin tsempata ja tehdä myös punttiharjoituksia pari kertaa viikossa. Joka aamuinen perusjumppa kun ei ihan puntteja korvaa.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kunnon spurtti kevääseen

Viime viikko meni enemmän tai vähemmän reissatessa ja tuntui, että kuntoilu jäi hiukan vähemmälle. Onneksi ehdin reissussa sentään kuntosalille.

Mutta nyt viikonloppuna oli kerrankin aikaa juosta kunnolla ja tehdä aamujumpat rauhassa. Sääkin suosi ja asfaltti pilkistää jo niin hyvin esiin, ettei lenkillä enää tarvitse liukastella. Kevään kunniaksi lisäsin aamujumpan vatsalihasliikkeitä - nyt tuli tehtyä 150 vatsaa aamusella.

Tästä on hyvä aloittaa kunnon spurtti kevääseen. Viimeisimmässä Shapessa oli mainioita jumppaohjeita ja mukana tuli jopa tunnin jumppa-dvd, jota en tosin vielä ole ehtinyt testata. Jospa tänä iltana...

Iltaherkuttelua


Viikonloppuiltaisin on kiva rauhassa herkutella. Päiväruoka on yleensä tuhdimpaa, joten illalla riittää usein kevyemmätkin herkut. Tosin juustolautanen harvoin kuuluu tähän kevytsarjalaisiin : ). Tällä kertaa tein salaatin ns. pääruuaksi.

Hedelmäinen kanasalaatti

rucolaa
jääsalaattia
tummia rypäleitä
1/2 hunajameloni
2 nektariinia
2 tummaa luumua
pinjan siemeniä
2 valmiiksi paistettua kanankoipea paloiteltuna


Mukavan lisän tuovat grillatut sienet. Eli uunivuokaan sieniviipaleet ja päälle mozzarellapallon siivut sekä tuoreita timjamin lehtiä. Lopuksi pinnalle suolaa, pippuria sekä oliiviöljyä. Sitten uuniin grilaantumaan 5-10 minuutiksi.

Salaatti ja sienet maistuvat tumman ciabattan kanssa. Ja jälkkäriksi iso hedelmä-marjalautanen.

Patate pasticciate e petto di pollo alla Milanese


Sieni-perunamuhennoksesta eli patate pasticciatesta tuli heti raadin suosikki. Ja kun sitä täydennettiin kanafileillä eli petto di pollo alla Milanesella ja salaatilla, niin mainio ateriakokonaisuus oli valmis.

Patate pasticciate

Kilo perunoita
100 g herkkusieniä
50 g sveitsiläistä Tete de Moine -juustoa raastettuna
50 g Parmesania raastettuna
suolatonta voita
1 solovalkosipuli
1/2-1 dl maitoa
1-2 rkl lehtipersiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria myllystä


Kuori perunat ja lohko ne. Keitä lohkot pehmeiksi ja muussaa ne vatkaimella. Sekoita joukkoon maito, voi ja juustoraasteet. Sekoita hyvin.

Kun perunat kiehuvat, paista sieniviipaleet pannulla valkosipuliöljyssä. Lisää lopuksi lehtipersiljasilppu joukkoon.

Laita uunivuokaan puolet perunaseoksesta ja sen päälle puolet sieniseoksesta. Lisää sitten loput perunoista ja päällimmäiseksi loput sienet. Ripottele vielä parmesania pinnalle ja laita 200-asteiseen uuniin noin 5 minuutiksi. Ja sitten vaan ruoka tarjolle.

Petto di pollo alla Milanese

4 ohutta broilerin filettä
vehäjauhoja
2 munaa
2 rkl maitoa
korppujauhoja
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä

Painele broilerin fileet ohuiksi (noin 5 mm). Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Jauhota ne venhäjauhoissa ja kääntele ne sen jälkeen muna-maitoseoksessa ja lopuksi korppujauhoissa. Anna pinnan kuivahtaa hetken ennen paistamista. Paista pannulla öljyssä kullanruskeiksi ja rapeiksi.


Laita tarjolle sitruunalohkojen, sieni-perunapaistoksen ja salaatin kera. Tämä maistui raadille ja kuului TOP 10 ruokiin : ).