tiistai 17. heinäkuuta 2012

Veden äärellä rentoutuen


Ensimmäinen aamu Lido di Camaioressa, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Jotenkin sitä herätessä ensimmäiseksi vaistomaisesti kurkisti ulos ja tarkisti säätilanteen, vaikka luvassa oli selkeää ja aurinkoa. Onneksi näin : ). Sitten vaan aamulenkille ja aamiaiselle.  Eipä voisi aamu enää paremmin alkaa, kun vielä tietää, kuinka rennosti päivä tulee jatkumaan : ).


Loppupäivän vietimme altaalla rentoutuen ja polskien. Välillä kävelimme beachillä, kävimme espressolla ja nautiskelimme jäätelöä.


Illalla ajelimme shoppailemaan ja syömään läheiseen Forte dei Marmiin tai Viareggioon, joiden puolivälissä majapaikkamme sijaitsi.


Näin leppoisasti vietimme lomamme ensimmäiset päivät. Aivan iiihanaaaa!


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ihana Italian loma ja loman ensimmäinen päivä


Yhdeksän päivän Italian loma osui sopivaan kohtaan - ainakin Suomen säiden osalta. Oli ihana päästä lämmittelemään, kun luvassa oli taattua auringon paistetta ja tasaista noin +30 asteen lämpöä. Lento Milanoon ja kentältä auto alle ja sitten vaan baanalle kohti Lido di Camaiorea. Matkan varrella lähes puolessa välissä on sopivasti Serravallen kylä ja siellä upea outlet-alue. Tällä kertaa ajattelimme hurauttaa ohi, kun vuosi sitten alueelle oli hurja jono. Yllätykseksemme alueelle ei ollut lainkaan jonoa ja tilaa oli yllin kyllin, paikoitellen jopa tyhjää, joten liittymästä kylään ja shoppailemaan : ).


Desigualin liikkeestä löytyi loman alkuun ihanan pirteitä paitoja.


Outlet-alueen tarjonta oli valtaisa, ja mukaan lähti jopa iso Samsoniten matkalaukku, jonka normaalihinta oli reippaat 450 euroa ja nyt hinta oli vain 245 euroa. Tämä tuli varmasti tarpeeseen, jos tätä tahtia teemme löytöjä : ). Löysin myös kauniin valkoisen neuleen, ja sitten olimmekin valmiit espressolle ja jatkamaan matkaamme kauniissa vaihtelevissa maisemissa.


Pääsimme pysähdyksistä  huolimatta perille jo kuuden maissa, joten vielä ennätimme uimaan altaalle ennen iltaruokaa. Loistava alku rentouttavalle lomalle!
 

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Juhannus Berliinissä


Koska oma koti toimii samalla myös mökkinä ja pihamaalla ei tarvitse peukaloita pyöritellä, en ole enää kovin innoissani ajatuksesta viettää viikonloppuja mökillä, saatikka juhannusta, jolloin yleensä on vielä kylmää ja sateista. Niinpä keksimme lähteä tällä kertaa juhannuksen viettoon Berliiniin, mikä oli mainio vaihtoehto. Sää suosi pitkän viikonlopun ajan, aurinko paistoi ja lämpömittari näytti +24 astetta. Ja missä olisikaan ollut parempaa tunnelmaa seurata Saksa vastaan Kreikka EM-jalkapallo-ottelua : ).


Majoituimme Adina Apartment Hotelliin, joka sijaitsee Hackescher Marktilla. Käytössä oli tilava huoneisto, josta oli kauniit näkymät suoraan Alexander Platzilla sijaitsevaan radio- ja tv-torniin, jonne piipahdimmekin ensitöiksemme näköaloja ihastelemaan.


Oli loistava päivä rentoutua ja nautiskella hyvästä ruuasta ja juomasta shoppailun lomassa.


Illalla lähdimme vielä museosaarelle...


ja sieltä Friedrichstrasselle ihmettelemaan perjantai-illan hulabaloota. Tämä pyörä taisi kulkea oluen voimalla : ).


Nähtävää riitti yllin kyllin, vaikka itselleni tämä taisi olla neljäs kerta kaupungissa. Illan päätteeksi seurasimme jalkapalloa terassilla ja nautiskelimme iltapalaksi crepesit omenahillon kera.


Viikonlopun aikana kävimme myös eläintarhassa, joka on edelleen yksi parhaista näkemistäni eläintarhoista.


Siellä näkee eläimiä aidosti, eikä tarvitse vain tuijotella tyhjiä häkkejä ja etsiskellä niitä pensaikkojen seasta. 


Tällä kertaa kävimme myös Aquariumissa. Onneksi oli lasi välissä.


Viikonloppu oli erittäin onnistunut. Monta paikkaa ja shoppailualuetta jäi vielä käymättä, joten tästähän voisi tehdä jokavuotisen perinteen : ).


Bis bald Berlin!


Kesäinen mozzarellasalaatti


Nyt alkaa omassa blogissa olemaan sen verran paljon ohjeita kertynyt, että tämä toimii loistavana ruokasuunnittelun apuna. Löysin tällä kertaa ohjeistani kesäisen mozzarellasalaatin ohjeen kalkkunalihapullien seuraksi. Erilaiset salaatit ovat muutoinkin olleet tämän kesän juttu. Mozzarellasalaattia on tehty muodossa jos toisessa grilliruokien vastapainoksi.

 Ja seuraksi sopii luonnollisesti roseekuohari -tai shampanja, joita on molempia ehditty jo muutamia testailla tämän kesän aikana : ). Tämä Pariisin tuliaisina tuoma Lanson kuuluu kestosuosikkeihin.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lomatunnelmissa


Vaikka kesäloma ei ole vielä alkanut, on aurinkoisten iltojen myötä päässyt mukavasti jo lomatunnelmiin : ). Kun vaan aurinko jaksaisi paistaa koko kesän ja lämpötila pysyisi 20 asteen yläpuolella aina syksyyn saakka. Tosin pieni sadekin piristää aina välillä, kunhan ei tavaksi asti sada.

Vauhdin hurmaa rullilla


Nyt on vihdoin rullaluistelukausikin avattu. Oli hauska pitkästä aikaa rullailla rennosti. Kun vaan löytyisi uutta asfaltia pitkät pätkät, että voisi päästellä täysillä. Hiukan piti varoa erilaisia halkeamia, kiviä ja hiekkaa sekä kuoppia, ettei tule turhia kuperkeikkoja : ).

Ihana kesä


Kyllä kesä on vaan ihanaa aikaa! Vihdoin olen saanut kukkaistutuksia laitettua terasseille. Laventeli on ehdoton suosikkini ruukussa.


Se on kestävä, ja olen saanut sen myös talvehtimaan istuttamalla sen syksyllä maahan. Myös muut kasvit alkavat kukoistaa pikkuhiljaa.


Pionien kukinta on vasta heinäkuussa, joten niitä odotellessa voi nautiskella muista kasveista. Pionit tekevät niin loisteliaita kukintoja, että ne varastavat etupihalla auttamatta huomion muista.


Vielä on muutama ruukku tyhjillään, joten kesäpuuhaa riittää vielä toviksi niissäkin. Tosin pihalla on muutamia kohtia edelleen suunnittelun alla, eli askartelua on tiedossa koko kesäksi : ).


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Mansikka-raparperi-mantelipiirakka


Alkukesän ehdoton jälkkäriherkku on mansikka-raparperi-mantelipiirakka - tietysti kermavaahdon kera : ).

Mansikka-raparperi-mantelipiirakka

Pohja
125 g suolatonta voita
2 rkl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna samalla vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon. Laita lopuksi taikinaan maitotilkka. Taputtele taikinapohja vuokaan ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tee tällä välin täyte ja manteliseos.

Täyte
400 g raparperia paloina
1/2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
rasia tuoreita mansikoita

Keitä raparperipaloja vedessä noin 8 minuuttia ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Sekoita, kunnes sokeri liukenee ja jäähdytä. Kaada seos esipaistuneelle pohjalle. Lisää raparperiseoksen joukkoon kokonaiset mansikat. Tee sitten manteliseos.

Manteliseos
50 g mantelimassaa
50 g suolatonta voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita ainekset keskenään ja levitä seos raparperien ja mansikoiden pinnalle. Paista piirakkaa uunissa vielä 15-20 minuuttia.


Anna jäähtyä vielä hetken ennen tarjoilua ja sitten maistelemaan...


... aivan ihanaa : )!

Perunaleipä


Kesäisen salaatin sekä muiden grilliherkkujen seuraksi sopii helppotekoinen perunaleipä.

Perunaleipä

Pohja kahteen leipään:
0,5 l vehnäjauhoja
1/4 pussia kuivahiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 rkl hunajaa
1,5 dl haaleaa vettä

Päälle:
4 perunaa ohuina viipaleina
3 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
2 rkl oliiviöljyä
Maldon-suolaa
tuoretta oreganoa

Sekoita jauhot ja hiiva kulhossa ja lisää joukkoon öljy, hunaja ja vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna kohota tunnin ajan. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne litteiksi. Levitä päälle peruna- ja valkosipuliviipaleet sekä suola. Valuta pinnalle oliiviöljyä.


Paista leipiä 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Ripottele pinnalle tuoretta oreganoa.  Tarjoile leipä lämpimänä tai kylmänä eri kesäherkkujen seuralaisena.

Avokado-saksanpähkinä-salaatti


Pirteä salaatti syntyy avokadosta ja saksanpähkinöistä. Aineksia hiukan muuttamalla saa vaihtelua ja uusia, ihania makuelämyksiä.

Avokado-saksanpähkinä-salaatti

2 avokadoa
2 rkl sitruunamehua
50 g saksanpähkinöitä
8 aurinkokuivattua tomaattia
1 ruukku rucolaa
1 ruukku jääsalaattia

Lohko kuoritut avokadot ja kostuta ne sitruunamehulla. Sekoita joukkoon muut ainekset. Tämä salaatti on hyvää sellaisenaankin, mutta kastike tuo siihen lisäpotkua.

Kastike

1 rkl karkearakeista sinappia
3 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippuria myllystä

Sekoita sinappi ja öljy kattilassa ja lämmitä varovasti. Kaada kastike salaatin päälle ja mausta tarvittaessa pippurilla. Seuraksi sopii esimerkiksi perunaleipä. Sitten vaan nautiskelemaan : ).