sunnuntai 26. elokuuta 2012

Miniloma Frankfurtissa, Limburgissa ja Legolandissa


Kesän päätteeksi vietimme lyhyen neljän päivän miniloman Saksassa. Se tuli hyvään saumaan ja keskeytti sisustusvimmani sopivasti : ). Lensimme aamusta Frankfurtiin ja saimme kentältä punaisen 320-sarjan BMW:n alle ja sitten vaan baanalle ja lomailemaan.


Ensimmäiseksi majoituimme Adina-hotellin tilavaan huoneistoon, joka sijaitsi aivan Frankfurtin keskustan tuntumassa.


Siitä oli viiden minuutin kävelymatka keskustaan Zeilille shoppailemaan. Löysimme mukavia sisustustavaroita ja muuta mukavaa!


Herkuttelimme heti alkuun sushilla ja nautiskelimme auringonpaisteesta katukahvilassa, ennen kuin suuntasimme Limburgiin tutustumaan jälkikasvun Twitter-kavereihin.


Oli jännittävää ajella tutustumaan ventovieraisiin, mutta he olivat todella mukavia ja juttu luisti mukavasti. Kuvassa toisen perheen koira.


Seuraavan päivän shoppailimme ja nautiskelimme kesäisestä Frankfurtissa, jossa oli sattumoisin myös Apfelwein Festival, jonne suuntasimme juhlimaan illallisen jälkeen.


Kolmantena päivänä huristelimme Günzburgiin ja Legolandiin päiväksi.

 
Päivä oli hauska, ja pyörimme ahkerasti eri laitteissa. Ja nälkähän siinä tuli - näin terveellistä välipalaa tuli Legolandissa nautittua : ).


Neljäntenä päivänä suuntasimme jälleen Limburgiin uusien tuttaviemme luo. Kiersimme Limburgin vanhaa keskustaa, joka oli täynnä sieviä piparkakkutaloja. Tänne voisi tulla uudelleenkin : ) eli siis bis bald Limburg!.



keskiviikko 8. elokuuta 2012

Punaherkukkamuffinssit


Keräsimme omasta puuvartisesta punaherkkupensaasta pienen sadon, josta saimme sopivasti marjat muffinsseihin ja hiukan myös pakkaseen. Kirsikkasato jää tänä vuonna todella vaisuksi, joten nyt herkuttelemme sitten punaherukoilla.


Punaherkkumuffinssit

2 munaa
1,5 dl sokeria
100 g voita tai margariinia sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1-2 dl marjoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva ja jauhot sekä lopuksi marjat. Annostele taikina muffinssivuokiin. Tästä tulee noin tusinan verran muffinsseja.


Paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Hyvää tuli : )!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Täytetyt kesäkurpitsat


Täytetyistä kesäkurpitsapuolikkaista saa maukkaan ja kevyen aterian helposti. Löysin ohjeen Gloriasta herkullisine kuvineen, joten ei kun ohjetta soveltaen kokeilemaan : ).

Täytetyt kesäkurpitsat

2 isoa kesäkurpitsaa puolitettuina ja koverrettuna
6 kaltattua ja kuutioitua tomaattia
2 sipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2-3 rkl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
1 dl mustia oliiveja
1 sitruuna
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl sokeria
150 g parmesania raastettuna

Kalttaa tomaatit ensin. Eli viillä kuoreen risti ja laita kiehuvaan veteen 10 sekunniksi ja saat kuoren helposti irti. Kuutioi tomaatit. Tee täyte eli kuullota sipuleita ja valkosipulia pannulla öljyssä noin 4 min. Laita sipulit kulhoon. Hienonna kaprikset ja oliivit kulhoon. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu joukkoon. Lisää lehtipersilja ja ruohosipuli sekä tomaattikuutiot. Lisää hieman suolaa ja sokeria sekä oliiviöljyä.
 

Kypsennä 180-asteisessa uunissa kesäkurpitsapuolikkaita 10 minuuttia ja täytä puolikkaat täytteellä. Ripottele parmesan päälle ja paista uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile maalaiisleivän ja raikkaan salaatin kera. Rose KWV sopii hyvin kesäisen kevyen aterian ruokajuomaksi mansikoiden kanssa.


torstai 2. elokuuta 2012

Parsaa, katkarapuja ja pastaa


Remontin ja siivouksen keskellä on hyvä muistaa välillä herkutella, että jaksaa taas : ). Tällä kertaa valitsin helpon ja nopean vaihtoehdon eli parsaa ja katkarapuja pastan kera.

Paistoin öljyssä pannulla 200 g katkarapuja ja lisäsin joukkoon nipun vihreää parsaa paloiteltuna. Maustoin ne limemehulla, valkosipulimurskalla, suolalla, pippurilla ja ripauksella sokerilla. Samaan aikaan keitin täysjyväpastan. Sitten kaadoin katkaravut ja parsan pastan päälle. Lopuksi lisäin joukkoon lehtipersiljasilpun ja Parmesan-raasteen. Pasta maistui tuoreen maalaisleivän kera.


Kirpparilla on tunnelmaa


Samalla kun uudistimme huoneiden ilmettä, perkasimme yhdessä jälkikasvun kanssa tavaroita ja huonekaluja. Veimme neljä kuormaa Pelastusarmeijalle ja osa päätyi kirpparille, jossa meillä on tämän viikon ajan myyntipöytä. Nyt sitten vaan hinnoittelemme tavaroita ahkerasti. Hienosti on tavara mennyt kiertoon. Saa nähdä, mikä on viikon saldo.


Ja kotona alkaa hullunmylly rauhoittua, kun on saatu raivattua tilaa ja siivottua. Nyt voinkin siirtyä kolmannen makuuhuoneen uudistukseen : ). Huone kerrallaan ja pikku hiljaa - näin uudistusprojekti etenee leppoisasti.

Hopeaa ja valkoista sekä Manhattan-tapetit


Seuraavan huoneen osalta toiveena olivat uudet tapetit. Löysimme hopea-valkoisen Manhattan-tapetin ja sitä täydentämään yksivärisen hopeisen tapetin, jonka jouduimme tilaamaan, mutta onneksi tilaus tuli nopeasti parissa päivässä. Tapettien etsiminen oli helppo homma, kun vertaa seuraavaan vaiheeseen eli entisten tapettien irrottamiseen ja uusien tapettien laittamiseen. Pienenä kuriositeettina tässä oli se, etten ole koskaan aiemmin tapetoinut. Mutta hyvinhän kaikki sujui : ).

Sitten vielä uusi sisustus päälle, ja huone on valmis. Löysimme hopeisen Fatboyn, suuren peilin, yhden valaisimen ja pari uutta mattoa, muutoin selvisimme entisillä kalusteilla. Jälkikasvu innostui maalailemaan mm. valokuva- ja julistekehyksiä sekä sängyn päätyä hopealla ja valkoisella. Enää puuttuu muutama koukku koruille ja laukuille sekä toinen matoista, jonka toimitusaika on parisen viikkoa. Tähän urakkaan hupeni kokonaisuudessaan noin viikko.


Remontoidessa kesän hittikappale Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin soi monesti päässäni ja ihmettelinkin, mistä ihmeessä sain tällaisen puuskan siivota ja uudistaa kotia, kun samaan aikaan olisin voinut köllötellä rennosti. No, edessä on vielä reilu viikko lomaa ja Frankfurtin matka perheen kanssa. Lomalla ehtii näköjään vaikka mitä : )!

Pinkkiä ja valkoista

Pääni suorastaan kihisi uusia ajatuksia asuntomessujen jälkeen. Oli aivan pakko ryhtyä tuumasta toimeen. Koti kaipaa uudistusta, ja nyt oli oiva hetki siihen, kun lomaakin on sopivasti jäljellä. Ensin otin nuorimman lapsen huoneen käsittelyyn. Toiveena oli valkoista ja pinkkiä. Tapetit olivat valmiiksi pinkit ja edelleen uudenveroiset, mikä helpotti urakkaa melkoisesti. Sitten vaan sopivia kalusteita etsimään.


Löysimme pari uutta hyllykköä, uuden valkoisen työpöydän, suuren peilin, valkoisen Fatboyn ja valkoisen pyöreän maton. Vielä on hakusessa valkoinen työtuoli. Huoneesta tuli todella söpö. Nici-tyynyt ja pehmolelut, jotka tytär itse astteli huoneeseen vaalenpunaisten tyynyjen kanssa, kruunasivat lopputuloksen. Ja vieläkin on aivan pakko välillä kurkistaa huoneeseen ja ihastella lopputulosta : ). Tähän uudistukseen hurahti pari kolme päivää. Ja sitten seuraavaan huoneeseen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ideoita asuntomessuilta


Piipahdimme viikko sitten Tampereen asuntomessuilla koko perheen voimin. Sieltä sai aimo annoksen erilaisia vinkkejä ja ideoita - varsinkin kun jälkikasvu on jo jonkin aikaa kertonut huoneidensa muutostoiveista. Toisaalta olisi kiva hiukan päivittää muitakin tiloja omassa talossa, vaikka mikään paikka ei vielä varsinaisesti remonttia vaadikaan.



Keittiöitä oli moneen lähtöön. Erityisesti minua kiinnostivat erilaiset pinnat ja ratkaisut. Omassa keittiössä voisi pohtia ovien vaihtoa, baaritason uusimista sekä uuttaa liesituuletinta.



Esillä oli monia toimivia ja kauniita kokonaisuuksia.

 

Viherseinä oli mielenkiintoinen ratkaisu, mutta vaatii mielestäni paljon avaraa tilaa ympärilleen.


Olohuoneeseen etsin lähinnä uutta lattiaa tammiparketin tilalle ja ideoita pöytälamppuun.


Esillä oli myös romanttisia ideoita olohuoneeseen, mutta ei ehkä ihan miehen makuun sopivaa : ).


Tässä on pieneen tilaan saatu aikaan harmonisen kaunis työhuone.


Oma vaatehuone makuhuoneen vieressä oli tässä talossa varsin toimiva ratkaisu.


Kellarikerrokseen voisin harkita tätä kätevää, kokoonlaitettavaa kuntosalia. Hinta on reilut 3 000 euroa.


Sauna- ja pesutiloihin löytyi myös runsaasti hyviä ideoita. Miten olisivat valkoiset lauteet...


ja valkoinen kiuas?


Pihalla olisi myös hyvin tilaa kasvihuoneelle. Voisin opetella vaikkapa kasvattamaan omat yrtit ruokiini. Tästä voisi hyvin kehittää uuden harrastuksen : ).


Messualueen kivetyksissä oli mainioita yksityiskohtia.


Kotimatkalla alkoikin sitten ajatuksissa kehittyä suunnitelma kodin uudistamisesta : ).


Aurinkoinen kesäsalaatti



Kesäpäivänä maistuu raikas salaatti, jonka värit loistavat kilpaa auringon kanssa. Tässä salaatissa on kartanosalaattia ja rucolaa pohjalla. Niiden päälle pilkoin yhden nektariinin, mangon, pari avokadoa ja mozzarellapallon. Lopuksi ripottelin päälle pinjan siemeniä ja juustohöylällä vedin päälle isoja parmesanlastuja. Ruokaisa ja maukas yhdistelmä, jota tarjosin rieskan kera.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Grillipizzaa


Auringon paistaessa on kiva tehdä ruokaa ulkona ja tietysti grillissä, jossa paistuu myös pizza varsin kätevästi. Tämän pizzaohjeen löysin Glorian ruoka & viini -lehdestä 5/2012. Tässä se hiukan sovellettuna.


Pizzapohja

5-6 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita jauhot, hiiva, sokeri ja suola. Lisää joukkoon vesi ja öljy. Alusta taikina tasaiseksi noin 10 minuuttia. peitä taikina ja anna kohtoa puolisen tuntia. Vaivaa taikinaa vielä hetki ja jaa se kolmeen osaan. Kauli  pyöreiksi levyiksi. Siirrä taikina pizzakivelle ja voitele öljyllä. Grillaa pohjaa 3-4 minuuttia ja käännä se. Lisää pohjalle Barilla-tomaattipastakastiketta ja pizzatäytteet. Paista vielä 3-4 minuuttia ja sitten vaan herkuttelemaan! 


Tein kolme erilaista pizzaa, joista ruokaraadin ykköseksi nousi tämä:

Pizzatäyte nro 1

Ananas
Salami
Herkkusieni
Mozzarellaraaste

Lisäksi kokeilin täytteenä mm. Parman kinkkua, rucolaa, herkkusieniä ja mozzarellaa. Kolmannessa versiossa oli mozzarellasiivuja, ananasta ja rucolaa sekä mozzarellaraastatta.


Pizzat maistuivat mainioilta, ja tätä herkkua ruokaraati haluaa toistekin : ).