tiistai 29. kesäkuuta 2010

Buranon ja Muranon saaret - päivä 3


Kolmas lomapäiväkin alkoi hieman pilvisenä, joten uimaan ja rannalle ei tarvinnut vieläkään hivuttautua. Viileämmällä säällä oli hyvä hypätä laivaan Punta Sabbionissa ja vierailla Venetsian lähisaarilla. Matkasimme ensin Buranoon, joka on kuuluisa taidokkaista käsintehdyistä pitseistään ja värikkäistä taloistaan.

Buranosta jatkoimme laivalla matkaa Muranon kuuluisalle lasisaarelle. Lasia löytyi lähes jokaisesta myymälästä. Lasia oli joka lähtöön ja Muranossa näki, kuinka lasi muotoutuu moneen käyttöön. Siitä oli tehty jättimäisiä taideteoksia, käyttöesineitä, koruja ja jopa pikkuruisia muurahaisia tai kuten oheisessa kuvassa näkyy - kokonainen miniatyyriorkesteri ja joukko balettitanssijoita. Taidokasta työtä.

Itse ostin matkaan kaulakorun sekä akvaariokalan takkaa koristamaan. Ja jälkikasvu osti itselleen lasialustalla olevat pikkuruiset, söpöt norsuperheet. 


Muranosta jatkoimme matkaaa Venetsiaan illalliselle, koska Muranon saarelta emme löytäneet ruokapaikkaa, joka olisi ollut auki ennen iltaseitsemää. Ravintolat kun sulkevat ovensa monissa paikoissa klo 16.00 ja avaavat taas klo 19.00 tai klo 19.30.



maanantai 28. kesäkuuta 2010

Vierailu Lido di Jesolossa ja Venetsiassa - päivä 2


Toinen lomapäivä alkoi reippaillen kevyellä aamulenkillä ja loistavalla aamiaisella kauniilla aamiaisterassilla, joka avautui hotellin puutarhaan.

Aamiaisbuffet oli monipuolinen - harvoin on neljän tähden hotelleissa sellaista valikoimaa tarjolla tuoremehuja, juustoja, muita leikkeleitä, vihanneksia, hedelmiä, leipiä, sämpylöitä, kuohuviiniä, erilaisia kahveja, kakkuja ja keksejä. Upea kokonaisuus, joka sisältyi huoneen hintaan.

Nautinnollisen aamiaisen jälkeen suuntasimme viereiseen kylään, Lido di Jesoloon, shoppailemaan Laguna-ostoskeskukseen, sillä harmaan sateinen sää ei juuri houkutellut merenrantaan. Ostoskeskuksessa oli tarjolla muun muassa kenkiä, vaatteita, koruja ja hyvää ruokaa. Mukaan lähti muun muassa kaunis valkoinen toppi, sillä optimistisena skoin sään vielä paranevan : ).

Iltapäiväksi sää selkeni hieman ja ajoimme 10 kilometrin päässä olevan Punta Sabbioniin, josta nousimme laivaan ja suuntamisimme illaksi Venetsiaan. 16 euron lippu on voimassa 12 tuntia ja sillä voi matkustaa mukavasti Ventsiaan ja takaisin sekä vierailla lähisaarilla tai ajella Ventsiassa vesibusseilla mielin määrin.

Venetsia oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen kaupunki kondoleineen, kapeine kujineen ja upeine liikkeineen. Kaupungissa liikkui selkeästi eniten amerikkalaisia ja japanilaisia turisteja, joita valui satamaan tasaisena virtanen toinen toistaan hulppeammista risteilyaluksista.


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Ciao, ciao Italia - päivä 1


Viime viikko vierähti vikkelästi Italiassa, josta kirjoittelen nyt matkakuulumisia. Matkalla kun ei blogia ehtinyt päivittää. Kuvia tuli kuitenkin otettua, joten laitan niitä näytille tähän tekstin lomaan.

Lensimme helteiseen Milanoon, josta otimme Hertziltä auton. Parkkipaikalla hellevaatteet päälle ja ajamaan kohti Cavallinoa, jonne saavuimme illalla ihastelemaan hiekkarantaa ja merta, josta kuva ohessa.

Pariksi ensimmäiseksi päiväksi oli luvassa paikallisia kuuroja. Sen huomasimme ajomatkalla, sillä Brescian jälkeen vettä alkoi satamaan kaatamalla. Moottoritien varsi täyttyi nopeasti autoista, kun moni jäi odottelemaan sateen loppumista. Sade oli todella raju, ja vauhti putosi 130 kilometrin tuntivauhdista 40:een, kun vettä oli niin paljon tiellä ja näkyvyys huono. Ennen Veronaa alkoi aurinko jälleen paistaa.

Bresciassa kävimme paikallisessa supermarketissa, josta ostimme välipalaksi capresea eli tomaattia ja mozzarellaa sekä sushia. Ihanan pehmeät espressot nautimme moottoritien varressa Autogrillissä, jossa yksistään espressokeittimiä oli hoitamassa pari henkilöä. Kupillinen maukasta espressoa maksoi vain euron. Tästä voisi Suomen ABC-ketjukin ottaa mallia. 

Cavallinossa majoituimme neljän tähden Art & Park Hotel Union Lidoon. Ja hassua sinänsä, että hotellivieraina meillä oli mahdollisuus käyttää viereisen leirintäalueen palveluita. Onneksi näin, sillä leirintäalueen palvelut olivat upeat ostoskatuineen ja ihanine putiikkeineen. Siellä oli myös kaksi vesipuistoa, useita eri ravintoloita ja muita palveluita.

Laajalle alueelle ei edes päässyt ilman erillistä "passia". Toki hotellissakin oli uima-allas, kuntosali ja ravintola, mutta pakko myöntää, että leirintäalueen palvelut veivät voiton neljän tähden hotellista : ).

Saksan viiden tähden leirintäalueet eivät pärjää tälle Italian neljän tähden leirintäalueelle mitenkään. Millainenhan mahtaa olla viiden tähden leirintäalue täällä? En meinaan keksi mitään asiaa, jota olisin voinut alueelle vielä kaivata.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Panzanella - kevyt kesäruoka

Tänään tein pitkästä aikaa panzanellaa, joka on nopea ja maukas kanapastasalaatti arkeen. Ja kun tekee kerralla mojovan annoksen, niin siitä saa vielä seuraavana päivänäkin hyvän aterian.

Eli ensin marinoin kolme kalkkunan sisäfilettä - broilerikin käy mainiosti - valkosipuliyrttimarinadissa. Sitten laitoin kalkkunapalat paistopussiin, jonne kaadoin noin 1/2 dl oliiviöljyä sekä saman verran sitruunamehua, tujauksen balsamicoa ja soijakastiketta sekä pari rkl juoksevaa hunajaa. Lopuksi sirottelin päälle suolaa ja pippuria sekä valkosipulia. Sitten vaan paistopussi 200-asteiseen uuniin 40 minuutiksi.

Sillä välin leikkasin yhden ison punasipulin siivuiksi ja laitoin isoon kulhoon. Lisäsin joukkoon purkillisen vihreitä oliiveja, pari rasiallista puolitettuja helmitomaatteja ja ruukullisen basilikan lehtiä silputtuna. Sitten leikkasin pari siivua oliivileivästä ja kuutioin ne. Paistoin kuutioita oliiviöljyssä pannulla valkosipulimurskan kanssa ja kaadoin rapeat kuutiot kulhoon.

Sitten keitin pastan joukkoon. Putkipasta sopii hyvin. Itse laitoin tänään gnoccheja, kun putkipastaa olikin jäljellä enää pieni kourallinen.

Lihan kypsyttyä kuutioin ne ja lisäsin kulhoon. Kaikki ainekset iloisesti sekaisin vaan ja päälle vielä loraus oliiviöljyä ja balsamicoa. Ja panzanella on valmis. Vaikka seassa oli leipäkuutioita, maistuu myös tuoreleipä salaatin kanssa hyvin. Sitä voi dippailla oliiviöljyyn ja balsamicoon. Yksinkertaista, mutta herkullista : )!
 

Juoksuinto iski jälleen

Tänään ajattelin juosta vain kevyen lenkin ruuanlaiton lomassa, mutta kun vauhtiin pääsin, juoksinkin loppujen lopuksi ihan kunnon seitsemän kilometrin lenkin. Juoksu kulki yllättävän hyvin, ja lenkin päälle hyppelin vielä pienen tovin trampoliinilla.

Lenkin jälkeen ihastelin pihamaan liljoja, jotka olivat kuin varkain puhjenneet täyteen kukkaan ja suorastaan loistivat kilpaa auringon kanssa. Pionitkin ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Pian ne pitää tukea, sillä varret ovat jo yli metrin mittaisia ja täynnä nuppuja.

Kirsikkapuussakin on paljon marjanalkuja, mutta kauhukseni huomasin, että vanhimmassa puussa on paljon lehtiä popsivia ötököitä - mitä lie. Saas nähdä saammeko tuosta puusta lainkaan kirsikoita maukkaaseen kirsikkapiirakkaan.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Pollo di gremolata

Sunnuntailounaaksi kokeilin jälleen uutta ohjetta - Pollo di gremolataa. Tosin broilerin tilalla käytin kalkkunan sisäfilettä.

Eli ensin tein kalkkunan sisäfileisiin syvähköjä poikittaisia viiltoja pintaan ja sivelin kalkkunat sitten valkuaisella. Viiltoihin ja kalkkunan pintaan painelin yrittiseosta, jossa oli 40 g silpputtua lehtipersiljaa, ruokalusikallinen kapriksia, yksi iso yksikyntinen valkosipuli murskattuna, puolen sitruunan mehu ja ruokalusikallinen oliiviöljyä. Päälle ripottelin suolaa ja mustapippuria kevyesti.

Laitoin palaset jääkaappiin pariksi tunniksi marinoitumaan. Sitten paistoin niitä molemmin puolin pannulla reilut viitisen minuuttia ja sitten loppukypsensin ne 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kun ne olivat kypsiä leikkasin ne viiltokohdista ja asettelin salaattipedille.

Lisukkeeksi tein uuniperunasalaattia. Eli siihen tulee perunalohkoja suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä maustettuna. Niitä kypsensin uunissa noin 40 minuuttia. Kypsät perunalohkot kaadoin astiaan, jossa oli marinoitumassa punasipulisuikaleet. Marinadiin tuli yksi murskattu yksikyntinen valkosipuli, 1 rkl sokeria, 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa ja 1/2 tl suolaa.

Eilinen Margherita-kakku ei jaksanut enää innostaa tänään, joten jälkiruuaksi tein jälleen "kauan" kaivatun Sacherkakun. Viimeksi tein Sacherkakun viikko sitten, mutta sitä haluttiin ehdottomasti lisää. Sacherkakku mansikoilla ja kermavaahdolla oli jälleen menestys ja kruunasi sunnuntain makuelämyksen.  

Iltapalaleipäset

Lauantai-illan pöytään tein nopeita tomaattileipiä. Leikkasin maalaisleivän viipaleiksi ja asettelin ne uunipellille. Sitten laitoin kattilaan oliiviöljyä, kuutioidut, tomaatit, valkosipulimurskan ja silputun basilikan.

Kuumensin niitä kevyesti ja levitin seoksen leiville. Maustoin leivät vielä oreganolla ja ripottelin päälle mozzarellaraastetta. 

Annoin leipien olla 220-asteisessa uunissa, kunnes juusto oli sulanut ja saanut hieman väriä. Ja sitten vaan syömään. Nopea ja maukas herkku iltaan!

Yrttiopas apuna

Hankin viime reissulta Saksasta kätevän kokoisen yrttioppaan. Siinä on selkeästi kerrottu yrteistä ja niiden terveysvaikutuksista sekä siitä, mihin ne parhaiten soveltuvat.

Hyvä ostos alle kympillä : ). Opuksen avulla voi yrittää kehitellä muun muassa omia marinadeja. Tosin välillä on haastavaa keksiä yrtille suomenkielinen vastine.

5x5-jumppa siivitti sunnuntaiaamua

Sunnuntaiaamusta tein heti herättyäni puolen tunnin tehokkaan 5x5-jumpan. Se on yllättävän tehokas ja liikuttaa monia eri lihasryhmiä. Lisäksi siinä on alussa ja lopussa aerobiset osuudet. Ja välineiksi riittävät 5 kilon tanko sekä käsipainot.

Torstaina 4,5 tunnin golfkierros. Perjantaina lepopäivä, lauantaina 5 km juoksulenkki ja tänään jumppa aamulla ja lyhyt juoksulenkki illalla. Ihan kiitettävä saldo, kun vielä tiistaina oli kuumeinen olo.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Lenkillä kesämyrskyssä

Lauantaina uhmasin myrskyisää säätä ja lähdin lenkille. Välillä sai tosissaan puskea eteenpäin, kun vastatuuli yritti  hidastaa juoksua kävelyksi. Tuuli oli puuskittaista, mutta ei kuitenkaan vielä ulkoilua haitannut. Lenkkireitillä oli tosin puuita kaatunut ja oksia sekä lehtiä lenteli kilpaa tielle.

Vitosen tasavauhtinen lenkki ei kummoisesti kulkenut, mutta oli kiva ihastella vehreää seutua. Koiranputket koristivat pientareita ja sireenit kukkivat ja tuoksuivat reitillä.

Toisaalta taas ihmettelen omakotiasujana, miten ihmiset eivät viitsi siistiä tonttiensa tienpuoleista osuutta, vaan antavat sen poikkeuksetta rehottaa miten sattuu. Onkohan tämä vain suomalainen ilmiö?