lauantai 11. joulukuuta 2010

Rapeaksi paistettua Kievin kanaa

Kievin kana kuuluu sarjaan arkena valmistettavat ruuat, joissa ei kauan aikaa mene. Eli maustamattomiin broilerin fileisiin tai kalkkunan sisäfileisiin tehdään syvä viilto sivulle eli tasku. Sitten fileet maustetaan suolalla ja pippurilla, minkä jälkeen taskuihin laitetaan kylmä valkosipulimaustevoiviipale. Fileet suljetaan coctailtikuilla. Sitten fileet pyöräytetään vehnäjauhoissa ja sitten muna-vesiseoksessa ja lopuksi korppujauhoissa.

Seuraavaksi annoin fileiden hetken kuivahtaa leivinpapreilla ennen paistamista. Paistoin fileet pannulla voissa, jotta ne saivat kullanruskean pinnan ja sitten laitoin fileet 200-steiseen uuniin vielä vartiksi. Tarjoilin Kievin kanan valkosipuliperunoiden ja mozzarellasalaatin kera.

Arjen helppoja nautintoja - juustoinen tomaattikeitto Forte-crostinien kera

Erään lehden ruokaresepteissä vilahtivat sanat "arjen helpot nautinnot" - ja sekös kiinnitti huomioni samantien. Eipä muuta kuin kokeilemaan juustoista tomaattikeittoa Forte-crostinien kera.

Tomaattikeittoa varten kaadoin noin 400 grammaa paseerattua tomaattia kattilaan ja 3 dl vettä, jotka kuumensin kiehuvaksi. Lisäsin joukkoon yhden kasvisliemikuution, 1 rkl sokeria sekä purkillisen valkosipulituorejuustoa. Kuumensin keittoa samalla sekoittaen niin, että juusto suli joukkoon. Sitten kuohkeutin keiton vatkaimella. Lopuksi lisäsin keiton pinnalle tuoretta basilikaa.

Tarjosin keiton Forte-crostinien kera. Eli leikkasin Vaasan rusipalan puoliksi ja levitin pinnalle hieman pestoa ja Forte-juustolastuja. Paistoin leipäpalasia 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia, kunnes pinta sai hitusen väriä.

Helppoa ja vaivatonta, mutta maistui silti hyvältä : ). Erityisesti leipäpalat olivat herkkua keiton rinnalla.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Mätileipiä itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivän herkkuna olivat muun muassa perinteiset mätileivät.

Eli sekoitin keskenään purkillisen smetanaa, noin 150 g muikun mätiä, puolikkaan punasipulin ja kaksi keitettyä munaa pieniksi pilkottuina. Maustoin seosta mustapippurilla. Sitten vaan paahdetaan tai paistetaan pannulla täysjyväpaahtoleipiä ja laitetaan mätiseosta lämpimälle leivälle.

Koko komeuden päälle vielä nokare mätiä ja ruohosipulia - ja näin herkku on valmis. Nopea valmistaa ja ah - niin hyvää. Mätileipien seuraksi sopii luonnollisesti kuohuviini tai shampanja.  



Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Pollo capriccioso - uusi herkku vei kielen mennessään


Sunnuntaina herkuttelu jatkui ja vuorossa oli uusi kanaruoka Pollo capriccioso. Tämän herkullisen ruuan valmistaa melko nopeasti myös arki-iltana.

Laitoin isoon paistopussiin kanapalasille marinadin eli 2 dl oliiviöljyä, 2 solovalkosipulia murskattuna, 1 punaisen chilin paloiteltuna ja 2 laakerinlehteä. Mukaan voi lorauttaa myös sitruunamehua desin, jos haluaa. Kana saa marinoitua puolisen tuntia ja sitten 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi.


Sillä välin laitoin ison tarjoiluastian pohjalle jääsalaattia revittynä ja rucolaa reilusti. Salaattipedin päälle lisäsin seoksen, jossa oli 175 g kevytmajoneesia, 2 porkkanaa ohuina viipaleina ja 2 selleriä pieninä palasina. Tämän seoksen päälle lisäsin ohuina suikaleina keltaisen ja oranssin paprikan. 

Päällimmäiseksi paloittelin kanan, jonka päälle lisäsin vielä hiukan rucolaa ja paahdettuja pinjan siemeniä.

Todella maukas ateria. Ja mikä parasta arkea ajatellen - se säilyy hyvin jääkaapissa seuraavaan päivään ja maistuu sellaisenaan.   

Jälkkäriksi maistuivat perinteiset saksalaiset Lebkuchenit. Nekin sopivat hyvin Marsalan ja espresson kanssa. Joulun alla on niin paljon ihania herkkuja, joista nautiskella : ).

Uova in cocotte - tuhti iltapala paistetusta munasta, pinaatista ja parman kinkusta


Lauantaina jatkoimme herkuttelua tuhdilla iltapalalla eli vuorossa oli Uova in cocotte eli paistettua munaa pinaatin, sipulin ja Parman kinkun kera.

Ensin paistoin kevyesti kymmenkunta Parman kinkkuviipaletta. Laitoin ne hetkeksi jäähtymään erilliselle lautaselle. Sitten paistoin pannulla voissa sipulin pieneksi silputtuna. Kun sipuli oli pehmentynyt, lisäsin joukkoon 600g tuoretta pinaattia pilkottuna ja paistoin sipuli-pinaattiseosta muutaman minuutin. Maustoin niitä suolalla ja mustapippurilla ja lisäsin Parman kinkun paloiteltuna joukkoon.

Sitten laitoin sipuli-pinaatti-kinkkuseoksen kuuteen voideltuun minivuokaan. Jätin vuoan keskelle pienen kuopan, jonne rikoin kaksi munaa siten, että keltuainen säilyi ehjänä. Eli kaiken kaikkiaan 12 munaa kuuteen vuokaan.

Sitten taas hitunen suolaa ja pippuria päälle sekä 2 rkl ruokakermaa jokaiseen vuokaan. Lopuksi ripottelin päälle Parmesan-raastetta ja lisäsin nokareen suolatonta voita päälle. Paistoin vuokia uunissa kymmenisen minuuttia. Eli munan keltuainen saa olla vielä pehmeä paistamisen jälkeen.

Tästä tulee tuhti iltapala ja taatusti ei jää nälkä tämän jälkeen.

Taatelikakkua, pipareita ja vaaleaa glögiä jälkiruuaksi



Lauantain jälkiruokana oli taatelikakku, joka on mainio herkku näin joulunalusaikaan. Taatelikakku on mainio pari myös Marsala-viinille tai vaalealle glögille, jossa pohjalla on Calvadosta.

Taatelikakku

Kakun ohjeen löysin Pirkka-lehdestä, tosin hiukan muuntelin sitä omalle maulle sopivaksi : ). Kakkua varten voitelin ja korppujauhotin vuoan ja lsisäin pohjalle hiukan saksanpähkinärouhetta.

Ensin vaahdotin keskenään 200g margariinia ja 1,5 dl sokeria. Sitten lisäsin joukkoon 2 munaa samalla vatkaten. Sitten sekoitin joukkoon pieniksi paloitellut taatelipalat, joita oli reilut 100 g sekä 3,5 dl vehnäjauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl vanilliinisokeria ja 2 tl leivinjauhetta. Lopuksi kaadoin joukkoon vielä 1 dl espressoa.

Sitten kaadoin taikinan vuokaan ja paistoin sitä 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Kun kakku oli jäähtynyt ripottelin päälle tomusokeria.

Erittäin onnistunut luomus, joka on nopea ja helppo tehdä ja säilyy myös hyvin jääkaapissa muutaman päivän, jos sitä sattuu jäämään : ).

Teimme myös pipareita ja jälkikasvu koristeli niitä innokkaasti.



Vaalea glögi

En ole kummoinnen glögin ystävä, mutta Calvadoksesta ja omenamehusta saa oivan yhdistelmän. Eli maukasta vaaleaa glögiä saa siten, että laittaa 1-2 rkl Calvadosta lasin pohjalle ja kuumentaa omenamehua joukkoon. Loppusilauksen makuun ja juoman ulkonäköön antaa kanelitanko.

Pollo al Marsala con cicoria


Viikonloppuna kokkailin taas innolla. Lauantaina kokeilin Gordon Ramsayn ohjetta kanaa Marsala-viinissä eli Pollo al Marsala con cicoria. Kuumensin öljyä paistinpannulla ja lisäsin joukkoon 1 solovalkosipulin murskattuna ja noin ruokalusikallisen tuoretta timjamia. Sitten lisäsin joukkoon suolalla ja mustapippurilla maustettuja kanan rintafileitä ja paistoin ne kullanruskeiksi. Seuraavaksi kaadoin joukkoon 3,75 dl Marsala-viiniä ja annoin kanan hautua viinissä noin 15 minuuttia, kunnes se oli kypsää.



Sillä välin paistelin toisella pannulla sikurisaalattia muutaman minuutia. Sitten asettelin sikurisalaatin tarjoiluastiaan ja kanaviipaleet salaatin päälle ja lopuksi kaadoin hiukan Marsala-paistinlientä sikurin ja kanapalojen päälle.

Herkkua täydensivät miniparsat, joita keitin muutaman minuutin kattilassa. Annoksen päälle lisäsin vielä muutaman Parmesan-hiutaleen ja ruoka oli valmista. Raikas hedelmäinen salaatti täydensi aterian.


Lunta, lunta, lunta - ei siis vapaa-ajan ongelmia

Kolmen päivän lyhyen loman aikana ei juuri tarvinnut miettiä, miten kulloinkin reippailisi. Sää tarjosi selkeän vastauksen ja myös harjoitusvastuksen. Jokaisena aamuna tein lumitöitä tunnin ennen aamupalaa. Hyvää kestävyysharjoittelua ja rasvanpolttoa. Jos talvi jatkuu tällaisena, olen varmasti huippukunnossa keväällä : ).

Tosin sunnuntaina juoksin vielä vitosen matolla lumitöiden ja siivouksen päälle. Tänään itsenäisyyspäivänä ei juoksumatto, luistimet tai suksetakaan jaksaneet enää lumitöiden jälkeen innostaa.

Tein lumitöitä ennen aamiaista puolitoista tuntia, eikä valmista tullut silloinkaan. Ei kun jatkamaan aamupalan jälkeen. Ja varmaan myös iltapäivällä ja illalla. Koko keho sai liikuntaa yllin kyllin ja raikasta ilmaa tuli nauttineeksi ihan riittävästi. Lumitöiden jälkeen oli kiva nauttia kuumista poreista hankien ympäröiminä ja täytyy myöntää, että pehmeä sohvakin houkutteli kummasti lumen luonnin jälkeen.

No saa ainakin herkutella kunnolla : ).

lauantai 4. joulukuuta 2010

Filo-vuohenjuustopiiraat alkupalaksi ja makeat vaniljafilorullat jälkkäriksi

Ostin kreikkalaisia Kanakin pakastettuja filotaikinalevyjä ja sitten vaan tehtailemaan erilaisia filoruokaversioita, sillä ohuita filotaikinalevyjä on pakasterullassa noin tusina. Alkupalaksi kokeilin vuohenjuusto-viikunatäytteisiä filopiiraita ja jälkkäriksi tein niistä makeita vaniljarullia.

Vuohenjuusto-viikunapiiraat

Leikkasin filotaikinalevystä nipun noin 10 x 10 cm neliöitä. Yhteen piiraaseen tarvitaan neljä neliötä. Voitelin neliöt voisulalla ja laitoin voidellut neljä arkkia päällekkäin yhteen muffinssivuokaan. Taikinan pohjalle laitoin reilun teelusikallisen viikunahilloa, muhennettua vuohenjuustoa ja pari lohkoa tuoretta viikunaa sekä päälle ripottelin tuoretta rosmariinia. Sitten paistoin vuuat 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Jäähtyneenä irrotin piiraat vuoista, ja sitten ne olivat valmiit nautittavaksi. Tämä on herkkua vuohenjuuston ystäville : ).

Vaniljarullat

Jälkiruokaa eli vaniljarullia varten tein ensin vaniljakstikkeen. Siihen tuli 4 kuppia maitoa ja 200 g sokeria, joita sekoitin kattilassa keskilämmöllä, kunnes sokeri alkoi sulaa. Ennen kuinseos alkoi kiehua, lisäsin joukkoon 1/2 kuppia eli noin 80 g mannasuurimoita ja 1 rkl vaniljasokeria. Sekoitin seosta vispilällä koko ajan, kunnes seos alkoi sakeutua. Sitten poistin sen liedeltä ja sekoitin vielä hetken. Lisäsin joukkoon 60 g eli noin 4 rkl voita. Ja sitten annoin seoksen jäähtyä.

Levitin yhdelle isolle filotaikinalevylle sulatettua voita ja taitoin taikinan keskeltä, voitelin uudestaan ja tatoin keskeltä vielä kerran. Sitten levitin täytettä taitellulle levylle siten, että reunoille jäi pari senttiä tyhjää tilaa. käänsin jäljelle jäävän taikinan kanneksi, jolloin täyte jää takinan väliin. Ja sitten rullataan levy pieneksi rullaksi. Ja sama toistetaan muiden levyjen osalta. Filotaikinapaketissa on selkeät ohjeet tästä.

Minirullat paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Valmiiden, jäähtyneiden rullien päälle voi ripotella tomusokeria. Rullat ovat niin makoisia, että sanoisin niitä jopa äkkimakeiksi. Yksi rulla riittää kummasti : ).
 

Nopeaa ja hyvää arkeen - sieni-mascarponekastiketta pastan kera


Vaivaton ja maukas vaihtoehto arkeen on keitetty pasta mascarpone-sienikastikkeen kera. Eli ensin paistinpannuun oliiviöljyä ja joukooon murskataan solovalkosipuli. Kun valkosipulia on kuullotettu hetken, lisätään joukkoon pilkotut herkkusienet. Sieniä paistetaan valkosipuliöljyssä, kunnes ne ovat saaneet väriä pintaan. Sitten lisätään joukkoon pari kolme reilua nokaretta Mascarpone-juustoa ja lehtipersiljaa pilkottuna.

Kun juusto on sulanut, maustetaan kastike suolalla ja pippurilla. Kun kastike on valmis, laitetaan sitä keitetyn pastan päälle ja ruoka on valmis nautittavaksi. Salaattia mukaan ja makunautinto on valmis : ).