sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Maukas halloumi-perunasalaatti


Halloumi-perunasalaatti maistuu hyvin sellaisenaan tai seuraksi sopivat vaikkapa kanafileet. Tämä ruokaisa salaatti on noussut selkeästi suosikkiruokien joukkoon.

Halloumi-perunasalaatti

6-8 isoa perunaa viipaloituna (ei tarvitse kuoria, kunnollinen pesu riittää) Lajikkeena esim. Rosamunda tai kiinteä Niclole
400 g halloumia viipaloituna
oliiviöljyä
4-6 valkosipulin kynttä murskattuna
2 punaista chiliä suikaleina
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 salaattiruukku


Kastike

2-3 rkl basilikaa silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 rkl sitruunanmehua
3 rkl oliiviöljyä


Laita viipaloitu halloumi kylmään veteen vuorokautta ennen, jotta liika suola häviää. Kaada vesi ennen paistamista pois ja lisää joukkoon valkosipuli, chili ja oliiiviöljy.


Viipaloi perunat ja lisää joukkoon valkosipuli, chili ja oliiiviöljy. Paista perunat molemmilta puolin pannulla rapeiksi ja lisää ne salaattipedille ja paista lopuksi halloumiviipaleet.


Sekoita sitten  kastikkeen ainekset keskenään ja lorauta seos salaatin, perunoiden ja halloumin päälle. Ja salaatti on valmis tarjolle! Tällä kertaa salaatin lisäksi tein kanafileitä, jotka paistoin valkosipulin jakevätsipuliseoksessa ja sitten haudutin fileitä 180-asteisessa uunissa valkoviinissä ja vedessä tunnin ajan.


Pikasalaatti


Joskus iltaruoan valmistus vaan vierähtää myöhäiseksi, ja silloin pitää tietysti saada ruoka pöytään samantein. Niin kävi eilen illakin. Niinpä tein salaattipedin laakeaan tarjoiluastiaan, johon ladoin jääkaapista sopivia salaattiaineksia, ja voilá ruoka oli valmista silmänräpäyksessä.

Pikasalaatti

1 ruukku kartanosalaattia
puolikas kurkku kuorittuna ja viipaloituna
ohuita kalkkunaleikkeitä rullalle ja puolitettuina
hunajamelonia
tummia rypäleitä
cashewpähkinöitä

Kaikki ainekset asetellaan laakeaan tarjoiluvuokaan ja eikun nautiskelemaan. Lisäksi laitoin tarjolle juustoja ja pähkinöitä.

Pohjoisen tuliaiset

Vaikka kokkailu oli Pyhän reissulla hiukan rajoittunutta, löytyi pohjoisesta jotakin sellaista, mitä täällä etelässä kaipailen. Yksi niistä on vastapaistettu luomurieska.


Lisäksi ostin kuivatuista tyrni- ja karpalomarjoista tehtyä jauhetta, jota lisään smoothien joukkoon. Pussi maksoi 2,50-3,00 euroa. Täällä vastaava jauhe maksaa 2-3 kertaa enemmän.


Pyhän rinteet loistavassa kunnossa


Kylmä kevät ja yöpakkaset ovat pitäneet Pyhän rinteet loistavassa kunnossa. Siellä lasketellaan varmaan vielä juhannuksenakin, sillä lunta oli kuin kekellä talvea vielä näin huhtikuussa. Toinen kerta Pyhällä ja tälläkään kertaa ei ruuhkia tai jonoja hisseihin juuri ollut.


Välillä sai suihkia täysin tyhjää rinnettä - vautsi mitä luksusta. Tosin pisin rinne on vain 1 800 metriä, joten hiukan ikävä tuli Keski-Euroopan rinteitä. Kausi päättyi kuitenkin mukavasti kolmeen aurinkoiseen laskettelupäivään! Nyt vaan suunnittelemaan ensi talven hiihtoreissua : ).


Ravintola Tsokassa piti tietysti käydä jälleen vohvelilla mansikkahillon ja kermavaahdon kera ...


 ja kaakaolla. Nam, nam!


Ylimmän kerroksen Ski in -huoneisto talon päädyssä takasi näppärän pääsyn suoraan ovelta rinteisiin. Ainoa puute oli uunin puuttuminen, mikä hiukan rajoittti kokkailua.


Matkalla piipahdimme myös Napapiirillä ja Joulupukin pajassa.


Reissu oli kokonaisuudessaan hauska : )!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Askel eteenpäin kohti kevättä


Pieni päivitys vaaleanvihreällä piristi kummasti päivää. Ulkona ei ihan vielä viherrä, mutta sisätiloista on hyvä ottaa vauhtia kevääseen. Jälleen kerran sai huomata, kuinka pienillä muutoksilla saa paljon aikaan. Kyllä värillä on väliä : ).


Sama vihreä värimaailma siirtyi myös ruokalautaselle. Tein pestolla ja mozzarellalla täytettyjä kanafileitä sekä täytettyjä salaatinlehtirullia.

Täytetyt salaatinlehtirullat

isoja salaatinlehtiä

Täyte

200 g Philadelphia-tuorejuustoa
rasia kirsikkatomaatteja neljään osaan pilkottuina
2 rkl lehtipersiljaa silputtuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
vajaa 0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
ripaus suolaa

Täytteen ainekset sekoitetaan sekaisin ja lisätään salaatinlehdelle, joka kääritään rullalle. Pari salaattirullaa kanafileeen kanssa riittää mainiosti ateriaan.


Jälkkäriksi tein jälleen omenatorttua kermavaahdon kera. Tämän kruunasi pehmeä espresso.

Omenatorttu

2 isoa omenaa kuutioituina pieniksi palasiksi
3 isoa munaa
5 rkl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g suolatonta voita sulatettuna
155 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta

Vatkataan munat sekaisin ja lisätään sokerit joukkoon ja vatkataan minuutti. Sitten lisätään joukkoon voi ja jauhot. kaadetaan seos voideltuun vuokaan ja lopuksi päälle kaadetaan omenakuutiot. Sitten paistetaan 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia.


Avokado-mansikkasalaatti


Olen nyt viikon verran kokeillut ruokavaliota, jossa aamiaisella ja lounaaksi syödään pääosin vain hiilihydraattipitoista ruokaa ja illalla vähähiilihydraattista, ja enemmän proteiinipitoista ruokaa. Illalla on välillä tehnyt mieli ruisleipää, mutta se on säästetty aamupalalle müslin kera.

Iltaisin olen tehnyt munakasta, kanasalaattia ja eilen kokeilin avokado-mansikkasalaattia juustojen ja lohinappien kanssa. Liian tiukkoja rajoja on turha vetää - ruuasta pitää voida nauttia niin silmillä kuin suullakin : ).

Avokado-mansikkasalaatti

2 avokadoa lohkoina
sitruunamehua 
rasia mansikoita
2 mozzarellapalloa paloina
1 valkosipulikynsi ohuina viipaleina
basilikaa silputtuna 

Kastike

1 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamicoa
ripaus chilimaustetta
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

Laitoin lautaselle avokadolohkoja, joiden päälle sirottelin sitruunamehua, Lisäsin joukkoon mansikat ja mozzarellakuutiot. Lisäsin valkosipuliviipaeet ja silputtua basilikaa päälle. Lopuksi pirskottelin kastikketa hiukan lautaselle.


Juustotarjottimelle laitoin itävaltalaista luomumaalaisjuustoa, Mancegoa sekä Parrano robustoa. Nämä maistuivat hyvin lohinappien seurana.

Ideoita ja pikkuhankintoja Oma Koti -messuilta


Oma Koti -messuilta löytyi mukavia ideoita kotiin ja puutarhaan. Keittiöön löytyi muun muassa leikkuulauta, valkosipuliraastin, paistinlasta ja monitoimikansi.


Pihamaalle etsin uudelle uima-allasterassille tuoleja, valaistuja pakkasenkestäviä ruukkuja, lasista pihasaunaa ... ja kaikki nämä löytyivätkin.


Ja myös paljon muuta kodin pikkuremontteja varten.


Istutukset ja kukka-astelmat olivat huikeita. Tässä kuvaloistoa niistä.  






sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Virvon varvon tuoreeks terveeks...


... vitsa sulle, palkka mulle. Näin lähti jälkikasvu vielä kiertelemään ja tarjoamaan koristelemiaan pajunoksia talosta taloon. Ja varsin hienoon saaliin kera he reissultaan tulivat takaisin. Tänä vuonna pikkunoitia oli liikkeellä yllättävän vähän näillä main.


Maukasta pääsiäisen odotusta : )!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sitruunakakkua


Tänään tein jälkkäriksi raikasta sitruunakakkua.

Sitruunakakku

200 g suolatonta voita
200 g sokeria
3 munaa
100 g maissijauhoja
200 g mantelijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kermaa
yhden sitruunan kuori raastettuna


Kuorrutus

yhden sitruunan mehu
125 g tomusokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan osa kuivista aineista. Lisää sitten yksi muna ja sekoita taikinaa. Lisää jauhoja ja toinen muna. Lisää kolmas muna ja loput jauhot. Lisää lopuksi vielä 2 rkl kermaa ja raastettu sitruunan kuori. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan - noin 24 cm halkaisijaltaan. Paista 180-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hieman ja siirrä se sitten tarjoiluastiaan. Pistele kakkuun reikiä ohuella spagetilla.

Laita kattilaan sitruunan mehu ja tomusokeri. sekoita ja kuumenna. Ota pois liedeltä ja anna sen saostua hieman. Kaada kuorrute sitten kakun päälle. Se kosteuttaa ja raikastaa muutoin kuivaa kakkua mainiosti.


Kannattaa kokeilla : )!

Valkosipulikanaa


Viime viikon tv-tarjonnasta nappasin idean tehdä valkosipulikanaa. Sovelsin jälleen ohjetta hieman omaan makuuni sopivammaksi. Lihasta tuli ihanan mureaa ja maukasta. Tätä teen varmasti uudestaan!


Valkosipulikanaa

5-6 kevätsipulia silputtuna
noin 30 valkosipulin kynttä kokonaisina
6-7 pienikokoista broilerin filettä
öljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria myllystä
tuoretta timjamia
1 dl valkoviiniä
1 dl vettä


Paista kevätsipuleita ja 20 valkosipulin kynttä kevyesti öljyssä. Lisää suolalla ja mustapippurilla maustetut broilerin fileet.


Paista kunnes, ne ovat saaneet kevyesti väriä pintaan. Kaada ne uunivuokaan ja lisää sinne vesi, viini, timjami ja loput 10 kynttä.


Peitä vuoka foliolla ja paista 180-asteisessa uunissa tunnin verran. Lisää tuoretta timjamia ennen tarjoilua. Tämä ei kaipaa seurakseen muuta kuin raikkaan meloni-mozzarellasalaatin.


Helppoa ja herkullista : )!