perjantai 2. huhtikuuta 2010

Illalla vuohenjuustosalaattia

Päivästä tulikin todellinen aktiivilepopäivä, kun lumikasojen lapioinnissa vierähti tunti. Yläkroppa ja kädet saivat kunnon treenin. Hyvä näin, ettei BMI turhan suureksi pääse kaiken herkuttelun lomassa : ).

Saunomisen jälkeen maistuikin herkullinen vuohenjuustosalaatti, jonka tekee näppärästi noin 15 minuutissa.

SALAATTIAINEKSET
Jääsalaattia, rucolaa, tammenlehtisalaattia, 2 omenaa, pikku rasia mansikoita, rasia tummia rypäleitä, 150 g pekonia, pussi pinjansiemeniä ja 150-200 g vuohenjuustoa.

KASTIKE
2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl sitruunamehua, 2 tl Dijonin hunajasinappia,
2 tl juoksevaa hunajaa, 1 pieni valkosipulinkynsi, 2 rkl hienonnettua persiljaa, ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Paloittele pekoni ja paista se rapeaksi pannulla. Valuta pois rasva ja anna jäähtyä. Silppua salaattiainekset kulhoon, lisää kuutioidut omenat, pilkotut mansikat, rypäleet sekä pinjansiemenet ja pekonipalat. Pilko vuohenjuusto viipaleiksi ja lämmitä niitä mikrossa 40-50 sek. Juusto voi olla erillisellä lautasella, josta juuston voi lisätä salaatin päälle.

Sekoita salaattiainekset keskenään. Kastiketta voi lisätä salaatin joukoon haluamansa määrän. Tarjoa salaatti leivän kera, jota voi dipata oliviiöljyyn ja balsamicoon. Ruokajuomaksi sopii vesi ja tietysti kuohuviini : ). Ei muuta kuin nautinollisia ruokailuhetkiä pimenevässä illassa.

Ei kommentteja: