sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pääsiäissunnuntaina kuntoillaan ja herkutellaan!

Pääsisäissunnuntaiaamu alkoi reippaasti 10 minuutin perusaamujumpalla ja 30 minuutin joogalla Wii Fitin tahdissa. BMI 19,61 - ei paha kaiken herkuttelun jälkeen : D. Parantamisen varaa tietysti on, mutta aikaakin on vielä reippaasti. Ja eihän sitä lomalla ja pääsiäisenä turhaan viitsi nipottaa joka suupalasta.

Tänään lounaaksi oli jälleen karitsan sisäfileitä, mutta täydennettynä hieman eri lisukkeilla. Fileitä kannattaa varata kaksi per hlö, ettei makuelämys lopu kesken kaiken. Ja muistutuksena vielä, että karitsan sisäfileistä kannattaa poistaa kalvot kunnolla, ettei suupaloista tule sitkeää purukumia ja tietysti ne kannattaa maustaa suolalla ja pippurilla ennen paistoa.
Paistamisen jälkeen lisäsin pintaan jälleen Dijonin hunajasinappia ja persilja-rosmariinisekoitusta.

Lisukkeeksi kokeilin tällä kertaa Provencen uunikasviksia (Finduksen valmispakaste) ja fetasalaattia, johon laitoin tammenlehti- ja jääsalaattia, tomaattikuutioita, tummia rypäleitä ja tietysti fetakuutioita, jotka sopivat mainiosti lampaan kanssa muutoinkin. Kastikkeena käytin samaa punaviinipohjaista kastiketta kuin pitkäperjantainakin. Ranskankermanokare vihannesten päällä oli raikas lisä.

Ja oiva makuelämyshän tästä jälleen tuli! Jälkiruuaksi riitti tällä erää kupillinen espressoa.

Ei kommentteja: