lauantai 3. huhtikuuta 2010

Uusia motivaattoreita

Kylläpä yhden päivän aikana ehtii vaikka mitä : ). Päivän toisen ostosreissun aikana löytyi lisää motivaattoreita päästä rantakuntoon. Löysin ihanan vartalonmyötäisen mekon, joka sopii kuin nakutettuna uusiin Mascaron saappaisiini. Niin mekossa kuin saappaissakin on pehmeä mokan sävy. Mekossa on ihastuttavat läpikuultavat puolipitkät hihat ja se sopii varmasti mukaan myös osana kesän matkavaatetusta. Nytkin sitä voi hyvin käyttää, kun alle mahtuu pitkähihainen paita. Esimerkiksi valkoinen tuo lisää valoa asuun. Terävä musta, joka hivenen hallitsee garderoobiani, saa väistyä ainakin hetkeksi, kuten myös neuleet ja poolopaidat.

Uudessa mekossani täytyy pitää ruoto ryhdissä. Velttoiluun ei siis ole varaa, joten iltaruokakin noudattelee kevyttä linjaa.

Hedelmälautasta värittävät ananas, mansikat, vihreät ja tummat rypäleet, omena- sekä päärynälohkot. Hedelmälautasen lisäksi on tarjolla erilaisia juustoja: Kärtner Rahmleib, Manchego (9 kk kypsynyt) sekä valkosipuli-oliiviöljyssä marinoitu ja pannulla paistettu halloumi, jotka sopivat hyvin oliivileivän, teeleipien sekä Kantolan Valitut ruiskeksien kanssa. Halloumi kannattaa muuten pilkkoa palasiksi jo hyvissä ajoin ennen paistamista ja laittaa veteen likoamaan, jolloin siitä saadaan liika suola pois. Oliiviöljy-valkosipulimarinadin voi tehdä noin 1/2 tuntia ennen paistoa. Juustoilla saa hedelmälautaseen mukavan lisän. Parman kinkkuviipaleet sopivat hyvin oliivileivän kanssa.

TEELEIVÄT (2 isohkoa leipää) teet helposti näin:
n. 2 dl vehnäjauhoja tai sämpyläjauhoseosta
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
50 g sulatettua/juoksevaa margariinia
1,5 dl maitoa

Sekoita ensin kuivat ainekset ja lisää joukkoon margariini ja maito. Painele pellille kaksi isohkoa teeleipää. Jaa leivät taikinapyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla. Paista uunissa 200-220 asteessa kullanruskeiksi; noin 15 minuuttia. Ja nauti ne Becelin kera.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nam,nam!Se oli herkullista!